Kahdeksan kuukauden yksinäisyys

Lyhyt jälkipuinti

2010-08-30T14:00:00.004-05:00

Nyt on Suomessa tullut oltua jo yli kolme viikkoa. Paljon mahtavia hetkiä on tähän mahtunut. Heti lentokentällä oli kaverit vastassa ja sitten saunottiin lähes koko yö, aamulla vietettiin brunssia ja ihailtiin samalla Helsingin viimeisiä helteitä. Illalla lisää saunomista ja sitten seuraavana päivänä Lintsille. Mahtava kotiinpaluuviikonloppu kertakaikkiaan :-) Tosin parhaat kylvyt tuli otettua vasta viikon päästä Oulussa kun pääsi ihan puusaunaan..

Jotkut sanovat, että kotiin palatessa kulttuurishokki on jopa suurempi kuin ulkomailla ollessa. Enpä tiedä. Ausseista kotiin tullessa kaikki tuntui jotenkin ihmeelliseltä; "Siis häh? Puhuuko noi lapset Suomea? Tajutonta!", "Täh, miksi kaikki on niin hiljaa täällä bussissa?!" Toki nytkin Suomea katseli varsin ihailevin silmin, mutta mitään varsinaista shokkia ei ollut. Parin päivän jälkeen saapumisesta tuntuikin että asiat ovat kuin ennenkin ja matka tuntui heti todella kaukaiselta. Se täytynee sanoa, että kotiinpaluuta, ihan niin kuin matkalle lähtöäkin, romantisoi tai kauhistelee aina. Se on lopulta paljon arkisempaa kuin voisi kuvitella ja sitten yhtäkkiä ollaankin ihan eri kokemuspiirissä. Vaikka kronologisesti koko reissu on vielä lähimenneisyydessä, on se kokemuksellisesti niin eri maailmassa kuin Suomessa hengailu.

Suomi tuntuu toimivan joka asiassa hiton hyvin. Suihkujen lämmin vesi ja hyvä paine, wc-paperin pönttöön heittämisen mahdollistava tehokas viemäröinti ja tietenkin ruisleipä ovat näitä arjen pieniä iloja.. Negatiivisia fiiliksiä herättää lähinnä suomalainen yöelämä, juuri niin kuin muistaakseni Ausseistakin tullessa. Kyllä nuo perusyökerhot vaan on normaaliviikonloppuina aika kammottavia. Opiskelijabileet on tietenkin ihan eri asia.

Tatu Nordbackin sanoin: poika lähti vaihtoon, mies tuli takaisin. (johtuen viiksistä ja parrasta)

Viimeisen illan mutinoita

2010-08-11T22:15:00.002-05:00

Montañita oli ansa. Hyvässä porukassa hengailu voitti Canoan houkutukset ja vietin koko viikon samassa paikassa, josta tosin tehtiin valaidenkatseluretki Puerto Lopeziin. Viikko vierähti aika hyvin juhliessa ja rentoutuessa. Aallot olivat huonot koko viikon ja surffailut jäivät minimiin. Myös aurinko näyttäytyi vain parin tunnin ajan, joten siellä kotipuolessa on turha odottaa mitään pronssipatsasta takaisin. Viikko Montañitassa oli silti onnistunut juurikin meidän porukan takia, joka backpacker-kulttuurille tyypillisesti hajosi sitten kun kaikki lähtivät lähes samaan aikaan eri suuntiin. Viikon aikana tuli kuitenkin jauhettua hyviä juttuja 34v irlantilaisen, 29v britin ja 20v aussin kanssa, plus sidekickit päälle. Suomessa tulee harvemmin hengailtua nuorekkaiden yli kolmekymppisten kanssa, mutta reissun päällä tästä ikäluokasta löytyy yleensä mielenkiintoisimmat (ja hörhöimmät) hahmot.

Jatkoin maanantaina matkaa Guayaquiliin viettääkseni siellä yhden illan couchsurfing-porukan kanssa. Käytiin kahden tytön ja yhden pojan kanssa syömässä ja nukuin sitten pari tuntia lattialla ennen kuin Hector nakkasi minut lentokentälle. Maisema vaihtui nopeasti kotoisaksi Kolumbiaksi ja sen pääkaupungiksi Bogotaksi. Bogota on todella suuri kaupunki, jossa on leveitä katuja, korkeita taloja ja ihmisvilinää sen verta, että tuli New York mieleen. Medellín on tähän verrattuna kyläpahanen. Täällä on myös parempaa kansainvälistä kulttuuri- ja ravintolatarjontaa, ja kaduilla näkee jopa lyhyttukkaisia ja eri tyylisiä naisia, eikä vain "hei, katsokaa, asennutin juuri DD-kupit" -kloonimimmejä (joskin kauniita). Eli yritän tässä sanoa, että mesta on selvästi kansainvälisempi ja täällä on avoimempi asenne kuin Medellínissä.

Matkan parasta antia ovat -tietenkin- olleet ihmiset. Kun nyt muistelen kuluneen matkan toilailuja, tulee mieleen lähinnä hahmoja, ei niinkään paikkoja. Paljon on opittu uutta ja hyviä ystäviä saatu. Ikävä tietenkin jää monia, mutta varmasti osa tulee vielä joskus vastaan.

Huomenna illalla lähtee lentokoneapparaatti kohti kotomaata. Yksi ovi sulkeutuu, mutta silloinhan yleensä monta uutta avautuu - kunhan ei kesken lennon. Suomessa odottanee hyviä juttuja. Jännittää tietenkin paluu.

Over & out, Kolumbia kuittaa.

Vihdoinkin rannikko! eli Montañitan madness..

2010-08-03T12:37:00.004-05:00

Montañita, tämä Ecuadorin rannikolta jo pari vuosikymmentä takaperin löydetty surffausparatiisi herättää minussa niin ristiriitaisia tunteita, että asiasta on pakko raportoida.

Matkustin koko eilisen maanantai-päivän Cuencasta tänne rannikolle. Ensin 4 h bussi Guyaquiliin, josta 2 h bussi Salinasta kohti ja vielä 1 h bussi Montañitaan. Saavuin siis kutakuinkin rähjäisenä ja väsyneenä n. yhdeksän aikoihin illalla kaupunkiin. Kadut tuntuivat olevan ihan täynnä baareja ja hostelleja, joten huoneen löytäminen ei ollut vaikeaa. Majoituksesta pitänee mainita yksi vähävetisimmistä suihkuista mitä olen nähnyt. Laiskahkon tihkusateen tyylinen suihku tuntuu kuitenkin mukavalta iholla ja jokaista tippuvaa pisaraa arvostaa, vaikkakaan itse peseytyminen ei ole kovin tehokasta.

Vaivalloisen puhdistautumisprosessin jälkeen jatkoin kadulle tarkoituksenani nauttia olunen ja iltapalaa. Vastassa oli todellinen MADNESS! Katu oli täynnä hipinretkaleita, gringoja ja paikallisia sekaisin, n. 15 henkeä tanssi macarenaa keskellä katua baarista raikuvan musiikin tahtiin, yrtti haisi ja sakki otti raakasti kuppia. Montañita on juuri niin stereotypinen kuin voi olettaa.. Poi-taitelija? check! Jonkkaajat? check! Tulella leikkijät? check! Diabolo? check.. Lisäksi vielä joku mystinen "kristallipallo" eli läpinäkyvä kuula jolla porukka taitelee, sekä tietenkin se sata200 artesaania ja rastapäätä. Kaikkea kyllä osasin odottaa, mutta ehkä ecuadorilaisten suuri määrä verrattuna gringoihin oli yllätys. Meininki on siis rento.

Tunsin oloni kuitenkin jotenkin yksinäiseksi koska en oikein pystynyt väsyneenä henkisestä bondaamaan bilettäjien kanssa. Söin kadulta ostetun hampurilaisen ja onnekseni bongasin tutun kasvon litkimästä yksin kaljaa eräässä kulmakuppilassa.. Kyseessä oli jenkki Mike, jonka tunnistin majoittuvan samassa hostellissa kanssani. Liityin kaverin seuraan ja purimme ristiriitaisia ajatuksiamme kliseisestä hippikulttuurista, niistä kymmenistä korukojuista ja paikan yleisestä ilmapiiristä, sekä jaoimme Kolumbian-kokemuksiamme. Toinen kojutyyppi täällä artesaanien lisäksi on pienet viinabaarit, jotka myyvät erilaisia hedelmäcocktaileja halpaan hintaan. Montañita on keitottajan paratiisi.

Omat jo kauan uinuneet biletyshaluni eivät sen kummemmin heränneet katuhulinaa ja paikallisten tanssimista katsellessa, mutta minua selvästi vanhemman Miken kanssa viihtyi hyvin oltta juoden. Tarkoitus oli kuitenkin mennä suht aikaisin nukkumaan.. Montañita on kuitenkin ansa. Kohta huomasimme juttelevamme paikalliselle nuorisoseurueelle ja kohta kello olikin reilusti yli puolen yön. Paikat alkoivat mennä kiinni ja jatkoimme saksalaiseen after hours -baariin, jossa viimeisimmät yökyöpelit viettivät iltaa. Koko ilta sujui siten, että lähes koko ajan oli tarkoitus "lähteä ihan just nukkumaan", mutta aina tapahtui jotain hauskaa ja ihmisten seuraaminen oli liian koomista että olisin pystynyt beilaamaan. Yökyöpelibaarissa heilui norjalainen pitkätukka huumepäissään hikeä pyyhkien ja nokkaansa hieroen, hehe. Sekava jenkkijätkä hyppi kitara selässä rokkibiisin tahtiin ja vaati minua ja Mikeä liittymään seuraan. "It feels good! JUMP! GET UP! JUMP!" Huomattava osa kakslahkeisista myös piiritti sitä illan kauneinta neitoa, joka kuitenki tuntui antavan järkijään pakit kaikille. Jossain vaiheessa kello olikin jo neljä ja luulin jo valomerkin tulleen kun koko kaupungista sammuivat sähköt. Baari kiinni vihdoin, onhan sentään maanantai-tiistai-yö? Ei suinkaan! Kitaramiehet ottivat musisoinnin haltuunsa kynttilöiden ja sytkärien valossa. Unplugged-konserttia pari biisiä kuunneltuani lähdin viimein hapuilemaan säkkipimeälle kadulle ja painuin vihdoin nukkumaan joskus viiden aikoihin. Näin siis perus maanantai-ilta, jolloin "ei pitänyt lähteä ulos".

Aamulla heräsin yhteen maailman ärsyttävimmistä kombinaatioista: jenkkitytöt molottamassa kovaan ääneen päivän suunnitelmistaan jossain liian lähellä omaa huonettani. En tiedä mistä ääni varsinaisesti tuli, mutta aivan liian läheltä. Paperist seinät ja avoimet katonrajat eivät paljoa bloki ääntä, vaan päinvastoin tuntuvat peilaavaan melun sisälle kämppään vähän joka suunnalta. Kun tämä läpinä vihdoin loppui, paljastui sen peittämä tietöiden ääni suoraan ikkunan alta. Argh. Viiden tunnin yöunet saivat riittää ja nousin ylös. Päätin lähteä katsomaan rantaa ja J. Rauhamäen "jos asfalttia on näkyvissä, paita päälle!" -sääntöä uhmaten painuin parinkymmenen metrin matkan kaupungin läpi pelkissä shortseissa. Kutakuinkin väsyneet ja ärtyneet aamufiilikset vaihtuivat hyvänolontunteeseen kun paljaat jalat painautuivat märkää rantahiekkaa vasten ja aaltojen rauhoittava ääni puhdisti amerikan englannin saastuttaman aivojen kuulokeskukseni...

Montañita on stereotypinen, helppo ja rento mesta. Juuri sellainen paikka mihin porukka tulee pariksi päiväksi, mutta viivähtää viikon tai vuoden. Katsotaan mihin asti oma mielenterveys kestää..

Baños ja Cueca

2010-08-01T16:38:00.006-05:00

Baños on hyvin erilainen kaupunki Ecuadorissa. Se on pieni ja joka puolelta kauniiden vuorten ympäröimä. Pienestä koosta huolimattaan se on hyvin vahvasti elossa, sillä se on niin paikallisten kuin ulkomaistenkin turistien suosiossa. Extremeurheilu ja kylpylälomailu ovat kaupungin valtit. Espanjankielinen nimi viittaakin kylpyihin.

Bañosissa tuli vietettyä aikaa alkuperäistä suunnitelmaa kauemmin. Tarkoitus oli hoitaa parit aktiviteetit kuten koskenlaskut ja heporatsastukset pois alta ja beilata mesta vikkelästi. Huono sää kuitenkin viivytti ulkoiluharrasteluja ja Bañosin lukuisat hyvät ja halvat ravintolat eivät ainakaan helpottaneet kaupungista lähtöä. Kolumbian, Galapagoksen, vuoriston ja viidakkoretken jälkeen hedonistinen erilaisten ruokien syöminen oli mitä parasta ajanvietettä. Sateita uhmaten Bañosissa tuli tehtyä myös pyöräretki, pieniä kävelypatikoita ja vihdoin se koskenlasku. Viimeisenä päivänä aurinkokin jaksoi paistaa ja tein usean tunnin patikkaretken läheisen vuoren päälle, josta vihdoin sai myös ihailla Tungurahua-tulivuorta. Ko. möhkälettä oli jo aiemmin yritetty katsella ja siitä huvista jopa maksettu pari taalaa, mutta sumuinen ilma oli aikeet estänyt. Tämän viimein onnistuneen reissun kruunasivat vielä maailman kolme söpöintä tenavaa, jotka paluumatkalla möivät minulle hedelmiä.

Sain itseni vihdoin liikkeelle toissapäivänä perjantaina, eli lähes viikon kuluttua saapumisestani. Nokka kohti Cuencaa ja 8h bussissa. Cuenca on tällä reissulla nähdyistä Etelä-Amerikan kaupungeista kaunein. Siirtomaa-aikainen keskusta henkii eurooppalaista (=superior) suunnittelua ja kaupungin läpi virtaa kaunis joki. Vanha kaupunki on myös koti kivoille ravintoloille ja ryöstöjä ei tarvitse pelätä öiseenkään aikaan Quiton tyyliin. Nautiskelupaikoista erityisesti Cafe Eucalypto saa kunniamaininnan tyylikkäistä puitteistaan, Cacao & Canela suklaaherkuistaan ja päätorin laidalla vanhan katedraalin vieressä sijaitseva jäätelöpuoti teki myös sellaisen vaikutuksen, että siellä on tullut vierailtua joka päivä. Etenkin jäätelö- ja suklaa-asioissa koen oman rimani olevan korkealla, joten em. paikat ovat todellakin laadukkaita! Cuenca näyttäisi olevan myös Panama-hattujen koti ja eräässä museossa/tehtaanmyymälässä voi seurata näiden tyylikkäiden kesäpäähineiden valmistusta ja valkata oman suosikkinsa. Sorruin itsekin vihdoin näihin maan turistisimpiin myyntiartikkeleihin eli Panama-hattuun ja ponchoon. Love ’em.

Cuenca on myös hyvin perinteinen kaupunki esim. Bañosiin verrattuna siten, että näin sunnuntaina koko kaupunki on lähes kuollut.. Alkoholia ei saa koko maassa myydä näin pyhänä päivänä ja kadutkin ovat ihan autiot. Vain kirkkojen liepeillä on elämää. Huomenna aamulla matka jatkuu vihdoinkin kohti rannikkoa, jossa kohteina ovat ainakin surffi/biletysparatiisi Montañita, josta epäilen joutuvani poistumaan vikkelään rauhallisempaan Puerto Lopeziin, jossa voi tehdä retkiä valaiden katselemiseksi, ja viimeisenä kohteena on rauhallisempi surffikylä nimeltä Canoa. Tämän jälkeen otetaan nokka kohti Bogotaa, sen viimeisimpiä huvituksia ja sitten lentokenttää.. Suomessa siis jo parin viikon päästä!

Jungle Boogie @ Cuyabeno lodge

2010-07-23T17:35:00.009-05:00

Tulivuorten jälkeen suuntasin suoraan yöbussilla kohti viidakoita Lago Agrio -nimiseen kyään. Paikasta jatkettiin bussilla pari tuntia ja sitten joen rannasta moottoriveneellä toinen samanmoinen istuma Cuyabeno-jokea alas. Lopulta saavuttiin Samona Lodgeen. Paikan rauhallisuus oli ihan mieletöntä. Vaikka tietenkin elukat pitävät ääntä viidakossa todella paljon, varsinkin öisin, on se ääni niin kuitenkin rauhoittavan luonnollinen! Jokea pitkin ja etenkin rauhallisessa mustavetisessä laguunissa veneily toi mieleen Kuusamon mökin järviveneilyt Kitkan selällä. Oppaanamme toimi hieman intin alikersantti Määttää muistuttava hahmo. Sosiaalisilta taidoiltaan erittäin heikko, mutta luonnossa varsinainen taituri ja hauska virnuilija. Tältä kaverilta ei jäänyt otuksia huomaamatta, rispekt!

Otuspuolella tutkattiin anakondia, kaimaaneja ja tukku lintuja. Mahtavaa. Ohjelmaan kuului myös tutustuminen paikalliseen alkuperäisväestön kylään sekä heidän shamaaninsa temppuihin. Shamaani antoi meillekin semmoiset maistiaiset mukaan, että illan seremonia oli päätä huimaava. Tarkempia yksityiskohtia voi kysellä allekirjoittaneelta!

Kaiken kaikkiaan viidakko oli luonnonrauhansa - ja myös taas kerran mukavien matkatoverien - ansiosta yksi parhaista paikoista pitkään aikaan. Asiaan kuuluu luonnollisesti myös kaunein auringonnousu pitkään aikaan.

Täytynee kehua myös Quitossa sijaitsevaan CarpeDM-matkatoimiston omistajaa Paulia, joka järjestää avuliaasti hyviä toureja, säilöö matkatavaroita matkan aikana ja on muutenkin mahtavaa seuraa.

Cotopaxi

2010-07-23T17:06:00.002-05:00

Galapagoksen jälkeen suuntasin vuoristoon.. Quiton lähellä on Cotopaxi-tulivuori, maailman suurin aktiivisin. Laaksossa on Secret Garden Cotopaxi -hostelli, jossa oli uber rentouttavaa viettää pari päivää. Päivät ratsasteltiin, kavuttiin tulivuorille ja ajeltiin alas vuoripyörillä, jiihaa! Ratsastus oli mahtava kokemus taas kerran LOTR-maisemien ansiosta. Ensimmäistä kertaa laukkaa ratsastaminen oli myös adrenaliinihöyryinen kokemus! Korkeutta merenpinnasta oli jotain neljän tuhannen metrin paikkeilla. Vuoristopyörällä kaltevia teitä huristelu oli myös varsin villiä.

Koko vuoristohostelli on omistajiensa "dream home" aivan älyttömän mahtavalla laakso+tulivuori-näköalalla varustettu perinteisin metodein rakennettu savitiilitalo pärekattoineen. Tontin kupeesta meni myös vuoristopuro ja samoilureittejä lähti joka suuntaan jos ei omilla tiluksilla jaksa ratsastaa. Päärakennus oli jaettu perheen omaan kotiin ja yleiseen takkahuoneeseen, sosiaalitiloihin ja ruokasaliin. Erityisesti illat olivat tunnelmallisia, kun kynttilän valossa pelattiin Scrabblea tai vaihdettiin tarinoita takkahuoneessa. Eka iltana porukka kyseli toisiltaan arvuutuksia. Mä tapoin sitten illan tunnelman omalla vuorollani kun kysyin klassisen Monty Hall -pulman ja sen setvimiseen meni sitten 2,5h aikaa :D Koska paikalla majoittui fiksua väkeä, täyttyivät illat myös poliittisista debateista ja filosofisista pohdinnoista! Loistavaa porukkaa.

Viikonloppuna alkoi läheisessä Machachin kylässä kunnon maalaisjuhlat. En ole ikinä nähnyt niin paljon hevosia kuin hepoparaatiin mahtui! Lisäksi iltapäivästä katsottiin härkätaisteluareenalla kun ihmiset juoksi härkiä karkuun ensin niitä härnättyään. Päätimme siis mennä israelilaisen kaverin kanssa sisään areenalle! Tämän kuolemaa halveksuvan päätöksen jälkeen olimme pikaisesti kisanurmella, jossa pysyttelimme kuitenkin rationaalisesti turvallisen etäisyyden päässä isosarvisista otuksista. Härkien ravatessa lähimaastoon, kiipesimme sivuaitoihin kuin kokeneetkin härkäpojat. Kohta siirryttiinkin jo katsomon lämpimään tunnelman ja turvaan! Hengissä siis selvittiin ja vielä vailla suurempia fyysisiä vaurioita.

G-saaret - täynnä otuksia ja elukoita

2010-07-11T20:27:00.005-05:00

Hurrrrja reissu takana! Galapagossaaret tarjosivat semmoisen luontopläjäyksen, että oksat pois ja tukka hel*vettiin! Tämän kaltaista luontokokemusta on vaikea kuvailla sanoin, mutta yritetään nyt sentään.

Otukset ja elukat eivät pelkää ihmistä G-saarilla ollenkaan, sillä metsästys ja eläimien kiusaaminen on ollut niin kauan kiellettyä. Mahtava tunne kun linnut lentävät ihan pään päällä, pesivät jalkojen juuressa tai merileijonan poikaset tulevat leikkimään veteen snorklailun lomassa!

Nähdyt otukset ja elukat: rauskuja, turtleseja eli merikilppareita, maakilpikonnia, sinijalkasuulia, albatrosseja, pelikaaneja, fregattilintuja, merileijonia, haikaloja, pikkufisuja ja meri- ja maaiguaaneja ja laavaliskoja, rapuja sekä tukku pikkulintuja.. ja itse päällikkö Galapagoksen haukka! Kaikki edellämainitut on siis mahdollista bongata ihan muutaman metrin päästä.

Sinijalkasuulat on pelimiesporukkaa. Niillä on siisti vastakkaiseen sukupuoleen tehoava tanssi, jossa ne seisovat kiven päällä ja nostelevat jalkoja komiasti. Tiedän itsekin nyt uudet muuvvssit diskoja varten. Albatrossit on symppiksiä. Avoliitto kestää läpi elämän ja penskoista huolehditaan yhdessä. Merileijonat on kingejä. Niiden ulosanti on miehekästä röhinää ja töristelyä ja isoimmat urokset painavat reippaasti yli sata kiloa ja parittelevat n. 30 naaraan kanssa. Penskat ovat leikkisiä ja maailman söpöimpiä. Lisäksi merileijonien viikset ovat cooliudessaan Nalle Wahlroosin luokkaa! Minäkin haluaisin olla isona merileijona!

Saaria tuli siis kierreltyä viikon päivät Encantada-jahdin kyydissä. Vene oli juuri sopivan kokoinen: tarpeeksi iso, että tilaa riitti ruokaluun yms, mutta tarpeeksi pieni, että vielä tunsi olevansa veneellä ja pystyi ihailemaan ohi lipuvaa vettä eikä vain siemailemaan samppanjaa ylisuuren ökyjahdin kyydissä. Päivät koostuivat yleensä kävelyretkistä saarilla, snorklailusta, hyvän ruuan mättämisestä ja vapaaehtoisista lihaskuntoharjoitteista laivan kannella!

Saarten vanhin "postitoimisto" oli jännä paikka. Sinne pystyi jättämään kirjeitä ja kortteja, jotka sitten joku kohdemaahan matkustava toimittaisi perille. Kyseessä on satoja vuosia vanha merimiesten perinne. Suomeen menevää postia en löytänyt ja jätinkin itse ensimmäisen. Saa nähdä josko joku suomalainen sen sieltä joskus perille toimittaisi!

Yksinäisen miehen mietteitä

2010-07-02T20:23:00.002-05:00

Blogin nimi on Kahdeksan kuukauden yksinäisyys, mutta pääosin elämä Amerikassa on kuitenkin sujunut muiden ihmisten seurassa. Nyt taas hostellielämään totutellessa mietiskelin vähän asioita.

Minusta on paljastunut matkan aikana tietylaista erakkoluonnetta. Niin paljon kuin tykkäänkin viettää aikaa minulle läheisten ihmisten kanssa ja yleensä myös tutustua uusiin, on jotenkin äärimmäisen vapauttavaa ja helppoa reissata yksin - ainakin verrattuna hostellien random-tuttuihin. Toisaalta ihannetilanne on minusta hyvän ystävän kanssa reissaaminen. Näiden hostellien randomtyyppien kanssa jutustelua olen harrastanut nyt sen pari päivää ja yleensä keskustelut ovat täysin yhdentekevistä ja pinnallisista aiheista eivätkä oikein anna mitään. Tietenkin faktatietoa matkakohteista saa, mutta suuremmat elämäntotuuksien oivaltelut mielenkiintoisten keskustelukumppaneiden kanssa ovat harvinaista herkkua. Täällä muuten oikein hyvässä Secret Garden Hostellissa ihmisten jutut tuntuvat pyörivän akselilla ala- ja viinapää. Eilen joku jenkki taasen valitti kuinka Kolumbiassa reissatessaan kukaan ei osannut englantia eikä hän siten saanut palvelua. Kyynel. Tunnen itseni elitistipaskiaiseksi varustettuna romantisoiduin ja ylioptimistisin mielikuvin ihmisistä kun yritän matkaillessani lukea opettavaista kirjallisuutta ja keskustella vakavammista aiheista. Sillä yhdistelmällä ei oikein tehdä hostelleissa kavereita. Viinanjuontitarinat ja sekoilukertomukset uppoavat paljon paremmin yleisöön. Ei täällä nyt ihan yhtä hurja meininki porukalla ole kuin Ausseissa, mutta olen silti hiukan yllättynyt tästä Etelä-Amerikan-matkailunkin valtavirtaistumisesta. Toisaalta aina kai se menee näin.. Grand tourillakin ylevänä tarkoituksena oli opettaa nuorille aatelismiehille Euroopan eri kulttuureja renesanssin hengessä, mutta aikalaiskertomusten mukaan monesti reissun kohokohta oli kuitenkin syntinen Venetsia ja sen hurja yöelämä.

Seuraavaksi vois varmaan matkustaa kuuhun - jonkun läheisen ihmisen kanssa. Yksin reissaamisessa on puolensa, mutta seuraavan reissun kokemukset haluan jakaa heti paikan päällä jonkun kanssa.

Quito, Ecuador: synttärit ja vähän nähtävyyksiä

2010-07-02T19:44:00.005-05:00

Morjesta pöytään täältä maailman laidalta eli päiväntasaajalta! Kirjoittelen jostain palttiarallaa 2800 metrin korkeudesta, Ecuadorin pääkaupungista Quitosta.

Saavuin mestoille keskiviikkoiltana ja painuin illallisen ja pienen nörttäilyn jälkeen suoraan petiin. Torstaina tutustuin kauniiseen vanhakaupunkiin, joka alkaa kuitenkin parin plazan ja kirkon jälkeen vähän toistaa itseään. Alkuillan käytin Ecuadorin-temppujen suunnitteluun, ja vaikka Quitossa ei tunnukaan olevan paljoa nähtävää, on tässä maassa suhteellisen pienien välimatkojen päässä vaikka ja mitä tarjolla. Biitsiä, surffausta, viidakkoa, malariaa, vuoristoa, koskenlaskua, vaelluksia, ratsastusta.. niin ja UNESCON maailmanperintökohde, Galapagos! Lukijoiden pyynnöstä en paljasta suunnitelmiani sen enempää, kuin että lähden sunnuntaina Galapagokselle viikoksi purjehtimaan. Paikka siis kuhisee ihmisiä pelkäämätöntä elukkaa, kauniita maisemia jne. Reissun hinta on suolainen, mutta kyseessä on varmaan yksi maailman siisteimmistä luonnonnähtävyyksistä. Mene ja tiedä.

Minut paremmin tuntevat tietävät, että tässä blogissa ei seuratakaan enää 23-vuotiaan KTM-opiskelijan toilailuja. Syntymäpäivät sujuivat aamun Suomi-Skype-fiilistelyjen merkeissä ja illalla hostellilta napattujen uusien ystävien kanssa illastaessa ja juhliessa. Ihan ok-ilta, ei mitään erikoista. Viralliset juhlinnat on siirretty sitten elokuulle kunhan olen takaisin Suomessa!

Tänään kävin tutustumassa mauttomaan turistirysään, "Maan puolivälin museoon", joka on rakennettu päiväntasaajalle. Hullussa kompleksissa oli lähinnä turistikrääsää myyviä puoteja ja ravintoloita sekä iso monumentti, jossa ihmiset ottivat kuvia. Hauskinta oli, kun paikallisturistit halusivat ottaa kuvia minun, niin naurettavan vaalean pojan, kanssa. Jouduin sitten poseeraamaan 0-leveyspiirillä n. viidentoista eri naisen kanssa :-D

Hullua on myös se, että tarkistuslaskelmien mukaan päiväntasaaja ei sijaitsekaan teemapuiston keskellä, vaan puiston takana. Siellä onkin paljon mielenkiintoisempi ja pienempi museo, Museo Inti-Ñan. Täällä oikealla ekvaattorilla oppaat näyttävät mielenkiintosia "tieteellisiä kokeita", mm. kuinka altaasta reiän kautta poistuva neste pyörii eri suuntiin pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla, ja itse päiväntasaajalla valuu suoraan alas ilman coriolis-ilmiötä!. Museossa esiteltiin myös parin paikallisen alkuperäiskulttuurin elämäntapoja. Vaikuttavia faktoja olivat mm. seuraavat perhe-elämään liittyvät randomtiedot: Vuoristolaiset nukkuivat koko perhe samassa sängyssä ja horisontaalisia suhteita harrastaakseen isä ja äiti poistuivat ulos luonnon helmaan, sillä Äiti Maa takaa myös naisille paremman hedelmällisyyden! Amazonin jengi taas nukkui koko perhe samassa riippumatossa! Riippumaton lienee oltava samaa luokkaa kuin mun oman..

Kuvia en pääse nyt oikein lataamaan hostellin nettiyhteyden hitauden takia.

NYC, USA: Ruokataivas

2010-06-25T23:28:00.012-05:00

Yksi New Yorkin parhaimmista puolista on äärettömän monipuolinen ruokatarjonta, ystävällinen ja nopea palvelu sekä kohtuulliset hinnat. Kymmenellä taalalla saa oikeista paikoista todella, todella maittavan aterian. Hemmottelin itseäni ja söin joka päivä jotain erilaista. Osa ravintoloista teki niin suuren vaikutuksen, että haluan jakaa niistä ilosanomaa muillekin. Alla siis joitain löytöjä, jotka bongasin lähinnä sattumanvaraisesti harhailemalla.

Siggy's Good Food. 76 Henry st, Brooklyn Heights

Paikka tarjoilee orgaanista safkaa ja alienit syövät ilmaiseksi. Itse popsin burgerin ja olin pakahtua orgaanisten makujen tuottamasta makunautinnosta, sillä Kolumbiassa burgereiden salaisuus on hirveässä määrässä kastikkeita ja lisukkeita, ei niinkään itse hyvissä raaka-aineissa.

Il Corallo. Ehkä paras ruokakokemus NYCissä. Parasta pastaa mitä oon ikinä syöny, ~13 USD. 172-176 Prince st, eli SoHossa, vajaat kaks korttelia Western Broadwaylta Prince streetiä länteen. Löysin paikan kun eräs italialainen taidekonsultti kertoi, ettei syö ikinä pastaa saapasmaan ulkopuolella, paitsi tietenkin tässä raflassa..

Paul's Place, tai "Paul's best NYC Burgers", 131 2nd Avenue, St Marks Placen kulmassa. Paul tarjoilee rehellisiä hampurilaisia. Juju on kunnon paksuissa pihveissä, jotka paistetaan toivomuksen mukaan esim. mediumiksi. Pihveissä on juuri sopivasti rasvaa ja itse liha maistuu juuri siltä miltä pitääkin. Näitä popsiessa tajuaa, että hyvään burgeriin ei tarvita välttämättä juuri mitään ylimääräistä. Ehkä siivu cheddaria, vähän ketsuppia ja sitten ääntä kohti. Nam. Huom! NYCissä "best in the city" ei ole samanlaista kusetusta kuin Sydneyssä.

Eileen's Special Cheesecake, 7 Cleveland Place, eli Kenmare st:n ja Centre st:n kulmassa

Vaikka olenkin kokenut herkuttelija ja osaan itsekin tehdä kakun jos toisenkin, tämän paikan juustokakut nousevat palkintopallin korkeimmalle sijalle! Kalliin puoleisia, mutta aivan mahtavia. Listalta löytyy jos minkälaisia makuyhdistelmiä.

Näiden lisäksi täytyy mainita La Esquina (suom. Kul(u)ma), joka on Eileen's Special Cheesecaken naapurissa. Todella maittavat ja tuliset meksikaanisafkat ja kaffet. Palvelu hoituu näppärästi joko englanniksi tai espanjaksi. Huom! Älä sekoita Spanish Radioon, jonka ruoka oli vain keskitasoa.. sijaitsee nimittäin myös ihan vieressä.

Erittäin maittavaa intialaista ruokaa tuli syötyä E 6th streetillä, ensimmäisen ja toisen avenuen välissä. Koko näiden avanuejen väliin jäävä katu on täynnä intialaisia ravintoloita, jotka tuntuivat lounasaikaan olevan kovin tyhjiä, mutta täyttyivät iltaa kohti. Kannattanee valita suositun näköinen paikka, sillä osa rafloista on täynnä ja osa tyhjiä. Pikku jonottelu kannattaa!

Panulta saamani vinkki Velvet Cigars Loungesta kannattanee myös toistaa tässä blogissa. Sikhaarimiehille röyhyyttelyyn siis. Erittäin mukava ja rento ilmapiiri, robustot tais olla 7 USD. 80 E 7th streeet, myös eka ja toka avenuen välissä.

Tribuutti Kolumbialle

2010-06-25T18:55:00.005-05:00

Nyt kun lähtö Kolumbiasta ja siirtyminen Ecuadoriin on lähellä, lienee aika kirjoittaa tiivistetysti Kolumbian parhaista puolista yhdessä postauksessa. Tämän lienen maalle velkaa kaiken Medellín-hajoilun jälkeen! Seuraavat, ei tärkeysjärjestyksessä listatut, asiat tekevät mielestäni Kolumbiasta hyvin uniikin matkakohteen.

Kauniit naiset
Tätä en ole juuri tässä blogissa alleviivannut. Täällä olevalle se on jotenkin itsestäänselvyys. Mainitaan se nyt tässä kuitenkin. Naiset panostavat täällä paljon pukeutumiseen ja laittautumiseen sekä ovat monesti luonnostaan hyvin kauniita. Jos luontoäiti taas ei ole avuja suonut tarpeeksi, mutta rahaa on, on huomattavan iso osa naisista valmis käymään kirurgin veitsen alla. Kauneusleikkauksiin ei liity täällä samalla tavalla stigmaa kuin esim. Suomessa, vaan ihan "normaalit naapurin tytöt" saattavat kantaa silikonia ihonsa alla. Minusta tuntuu, että suurin osa EAFIT-yliopiston naispuolisista opiskelijoista esimerkiksi oli "tuunattuja". Kun kauneusleikkaukset kuitenkin ovat herkkä ja ristiriitainen, tunteita synnyttävä asia, lienee paikallaan lisätä, että ei se kauneus vain tähän jää. Lisäksi naiset ovat yleensä iloisia ja hymyilevät aina sekä osaavat ottaa kohteliaisuuksia vastaan. Suomessa ei tarvi yleensä pelätä, että viattomaan tuntemattomalle kohdistettuun hymyyn tulisi muuta vastausta kuin säikähtänyt ilme ja tyly ignore. Täällä ihmiset hymyilevät takaisin, tai ensin. Toki naisten pukeutumis- ja elämäntyylit eivät ole yhtä monimuotoisia kuin kehittyneemmissä maissa, ja tavallaan tytyt ovat sen takia hiukan "muovisia", mutta niiden kauneutta on silti turha yrittää kiistää.

Luonto ja sen monipuolisuus
Kolumbiassa on niin lumihuippuisia vuoria, hiekkarantoja, sademetsiä kuin urbaaneja betoniviidakoitakin. Kolumbian eläinkanta on yksi maailman monimuotoisimmista ja maa onkin esim. lintubongareiden paratiisi. Esim. Medellínistä pääsee halvalla lennolla tai bussilla nopeasti lähes kaikkiin edellä mainittuihin erilaisiin kohteisiin.

Ystävälliset ihmiset
Tätä ei voi kyllin korostaa. Ihmiset ovat aidosti ystävällisiä kun ovat kanssakäymisissä muiden kanssa. Tarkoitan siis ystävällistä asennetta, sanoja, hymyä, sitä että taksit eivät yritä huijata, fyysistä läheisyyttä (läpyt ja halaukset aina miesten kanssa, naisten kanssa poskisuudelmat, keskustelussa paljon koskettelua. You know, perus lattarikamaa vailla mitään seksuaalista tai aggressiivista merkitystä). Paikalliset ovat yleensä lisäksi todella kiinnostuneita tänne tulevien matkailijoiden kotimaasta - joskin enemmän, suomalaiseen (huono kansallinen itsetunto?) tyyliin, yrittävät kalastella kehuja omasta maastaan ja hehkuttaa sen kauneutta.

Säät
Tämä tahtoo unohtua, kun sen ottaa vähän aikaa täällä vietettyään niin itsestäänselvyytenä. Medellínin keskilämpötila ympäri vuoden on esim. +24 C. "Ikuisen kevään kaupunki". Rannikot ovat sitten niitä kuumia pätsejä biitsielämää halaville. Lunta on vuorten rinteillä, ei kaduilla.

NYC, USA: studiobileitä, yöelämää ja Shakespearea

2010-06-22T13:40:00.005-05:00

Kämppä, johon onnekkaasti pääsin asumaan, oli kahden 30-something naisen ja samanikäisen miehen tämänhetkinen majapaikka, ja toinen näistä leideistä työskenteli erään valokuvausstudion tirehtöörinä. Heillä oli torstaina bileet näpsäkässä kiinteistössään Sohossa kerrostalon 11. kerroksessa. Näkymät olivat siis huimat, ilmaiset ruuat ja juomat maukkaita, ja mauttomuuden kruunasivat jäinen Buddha-veistos sekä valokuvauskoppi, jossa sai napsia itsestään potretteja kalliilla ammattilaiskameralla.

Bileiden posse oli aika stereotypistä: pinnallisia juttuja lärpättäviä stylistejä, valokuvaajia ja muuta henkilökuntaa. Malleja ei paikalla ollut, vaikkakin eras Amerikan Psychosta karannut meklari minua sellaiseksi luuli samalla kun hänen tyttöystävänsä kyseli kuka on suunnitellut bleiserini. Vaikka yritin selittää tilannetta, pitivät he fantasiastaan kiinni ja kyselivät olenko jenkeissä kuvattavana vai ihan lomalla. Oli siellä joitain mukaviakin tyyppejä, kuten paikan toimitusjohtaja joka pakotti minut tekemään keg standin, tämän periamerikkalaisen miehuusriitin. Kaikenkaikkiaan kokemus oli kyllä hauska!

Village underground

Valokuvauskopin antia. Kuvan oikeudet vissiinki Kaly Nguyen.

Näkymää toimiston katolta hetkeä ennen kuin vartija hääti meidät alas

Kyllä, se on jääbuddha!

Keg stand. kuva: http://www.listerart.com/graphics/kegstand.jpg

Perjantaina käytiin Kolumbiasta tutuin Neilin kanssa Comedy Cellarissa, jossa sai nauraa stand upin tahtiin hervottomasti pari tuntia putkeen. Todella rajut vitsit ja musta huumori toimivat minuun, viisi tähteä paikalle, vaikkakin olut oli laimeaa jenkkikamaa. Iltaa jatkettiin olutpubin kautta myöhemmin Village Undergroundiin, jossa paikan housebändi oli mehevä n. 10 hengen posse, jolta irtosi vanhoja pop-hittejä jazz-maustein. Aivan loistavaa! Varsinaisia tanssiklubeja ei tullut varsinaisesti tarkastettua ollenkaan, mutta hauskaa silti riitti.

New Yorkin Public Theater järjestää joka kesä Shakespeare in the Park -tapahtuman eli ilmaisesitysten sarjan. Ilmaislippuja illan näytökseen jaetaan aina saman päivän iltapäivästä ja ihmiset kerääntyvät jonottamaan niitä jo aamulla aikaisin. Minä tein tiistaina saman tempun ja jonotin lippuja Winter's taleen. Kyseessä ei ole varsinaisesti Williamin parhainta tuotantoa ja tarinan juoni kulkee hitaasti ja loppu on kankea. Esitys oli silti kiva nähdä ja osa roolisuorituksista oli todella hyviä. Sain myös jo toisen osoituksen ihmisten ystävällisyydestä kun tutustuin aamullajonottaessani paikalliseen kolmikkoon, jossa oli niin teatteriohjaaja, näyttelijä kuin poliittisen historian opiskelijakin. Korkattiin näiden miellyttävien tyyppien kanssa bisoshofenit lounasaikaan ja katsottiin Brasilian ja Pohjois-Korean jalkapallomatsi. Teatterin jälkeen jatkettiin juhlimista upper east sidellä ja vierailin jopa periamerikkalaisessa dive barissa. "What's your definition for a dive bar?" "- Well, dive bar means trashy."

NYC, USA: This is madness.. This is shopping!

2010-06-21T17:23:00.005-05:00

Olin alun perin valehdellut itselleni, että en juurikaan shoppailisi New Yorkissa. Heh, heh. Vaikka selitykset olivat hyviä, kuten heikko euro ja rinkan rajallisuus, oli lupauksen pitäminen mahdotonta heti eka päivän jälkeen. Vaikka hävyttömimmän hintaiset kenkä- ja vaatemadnessit tuli vältettyä, tarttui mukaan kuitenkin naurettavan iso pino kirjoja, uusi trenssi, miekkailupaita ja erittäin tukevaa tekoa olevat cargo pantsit sekä uudet farmarihousut. Kaikki vaatteet olivat tietenkin roimassa alennuksessa, yleensä maksoin alle puolet alkuperäishinnasta, mutta lienee silti selvää että ihan mistään H&M –kamasta ei ole kyse. Etenkin trenssin ja miekkailupaidan yksityiskohdat miellyttivät silmää ja suunnittelija Andrew Buckler onkin ensimmäinen varsinainen merkkisuosikkini ikinä. Kaveri avaa nettikaupan loppuvuodesta, joten sitä odotellessa.. Cargo pantsit olivat myös loistava sijoitus, kun alkuperäinen 200 USD hinta oli tippunut alessa seitsemään kymppiin. Bögät ovat joka saumasta tuplaommellut ja kangaskin on tukevaa. Eniten kuitenkin miellytti istuvuus, joka sopii isojalkaisille mutta kapeavyötäröisille kuin nokka päähän. Kuulemma skeittareiden ja muiden hirmureisisten suosikkimerkki tämä.

Ensimmäiset ostetut tavarat eivät kuitenkaan olleet vaatteita, jotka tarttuivat mukaan jotenkin sattumalta. Eka missio oli etsiä kirjoja ja tätä varten printtailin facebookista löytyvän suosituslistani, johon on koottu parin vuoden ajalta kavereilta ja tutuilta saatuja kirjasuosituksia. Jättimäinen Barnes & Noble Union Squarella palveli todella tehokkaasti ja koska kaikki haluamani kirjat olivat hyllyssä, jouduin tekemään raakoja valintoja. Näillä pitäisi nyt sitten itseä viihdyttää Ecuadorin surffirannoilla jos aallot eivät ole suotuisat.

Osa kirjoista

Shoppailuksi voitaneen lukea myös mun MacBook Pron korjaaminen, jonka sain onnekkaasti ilmaiseksi. Tämä kone kun on ilmeisesti kuulunut alusta lähtien johonkin maanantaisarjaan, jossa omenayhtiö tiesi olevan ongelmia. Kone kun oli tässä kaatuillut parin kuukauden ajan ja lopulta sano itsensä kokonaan irti, kiikutin sen 5th Avenuen Apple Storeen korjattavaksi. Tuo kauppa on mauton mesta kyllä itsessään. Kyseessä on 24h palveleva kauppa, josta saa kaikkea Apple-roinaa, jossa voi käpistellä kaikkia yrityksen tuotteita (jeps, iPadit olivat suosituimpia!), ja jossa on suurehko helpdesk, ns. Genius bar. Helppari tuntui olevan ihan tukossa, joten kysymys kuuluukin onko Maceissa yleisesti paljon ongelmia, vai mikä lienee syy. Kauppa nyt oli muutenkin päiväsaikaan ihan tukossa kun turistit ottivat kuvia itsestään kaupan edessä (haloo?!) ja tunkivat tutkimaan iPadeja. En ollut ennen tajunnut miten voimakas omenauskonto onkaan.

NYC, USA: Yleistä fiilistelyä ja perusnähtävyydet

2010-06-21T15:53:00.007-05:00

Kahden viikon USA-seikkailu alkaa on nyt takana ja tuntemukset sekavat. Kirjoitan tänne blogiin erillisiin teksteihin huomioitani NYCistä, Bostonista ja Hudsonista.

Alun perin suunnitelmissani oli olla NYCissä hostellissa upper west sidellä, mutta Medellínissä espanjaa opiskeleva jenkki Brendan antoi oman kämppänsä ja kämppistensä yhteystiedot ja tarjosi majapaikkaa. Tämä järjestely osoittautui mitä parhaimmaksi ja siitä onkin suuri kiitollisuudenvelka. Luonnollisesti säästin kuluissa n. 40 taalaa per yö, koska Manhattanilla majoitus tuppaa oleen kallista. Kulujen karsimisen lisäksi kämppä Lower East Sidellä ihan Chinatownin kupeessa oli sijainniltaan todella loistava. Tykkäsin nimittäin kaikista eniten tallailla juuri noita alakaupungin katuja verrattuna Midtownin turistipaljouteen ja Upper East Siden superrikkaiden kivilinnoihin ja naapuruston kliinisyyteen.

kämppä Lower East Sidellä

New York on kyllä selkeästi mielenkiintoisimpia ja näteimpiä kaupunkeja missä olen ikinä käynyt. Fiilis oli joka päivä huima ja varsinkin ensimmäisenä yönä oli vaikea saada unta kun Manhattanin-seikkailut odottivat. Tätä huikeaa tutkimisen halua jatkui kaikki 10 päivää mitkä kaupungissa vietin. Medellínissä moista fiilistiä ei ikinä oikein ollutkaan, jos nyt ei eka päivän yleistä Etelä Amerikka -huumaa lasketa.

Mikä NYCistä sitten tekee niin mahtavan? Itse tykästyin kaupungin monipuoliseen ruokatarjontaan. Söin lähes joka päivä jotain uutta ja erilaista, yleensä todella todella hyvälaatuista safkaa. Ruokalistalla oli niin orgaanisia burgereita kuin intialaista, meksikolaista, vietnamilaista, kunnon jenkkiburgereita, pastaa, juustokakkua jne.. Päivitän myöhemmin kattavan ruokapostauksen kuvineen ja ravintolavinkkeineen.

Ruuan lisäksi NYCissä oli jännä tallailla katuja. Etenkin Sohon, Nolitan ja Nohon alueet ovat täynnä pubeja, viinibaareja, loungeja, erilaisia ravintoloita, gallerioita, vaateliikkeitä, kahviloita yms! Tarjontaa ja monipuolisuutta riittää varmasti vaativammallekin matkaajalle, kuten minulle. Etenkin Maciekin suosittelema NoLiTa oli kivaa aluetta, jota suosittelen kaikille. Chinatown nyt on se “perus”, ja siihen en sen enempää tutustunut kuin parien aamukahvien ja kalamarketin muodossa. Huomionarvoista on NYCin livemusatarjonta. Tuntui hullunkuriselta että joka korttelissa oli jossain baarissa livemusiikkia – jopa arki-iltoina! – eikä tyyli ollut todellakaan vain yhtä ja samaa kuten joissain muissa maissa.

NYCissä lisäksi rakennukset ovat komeita ja kadut pitkiä. Etenkin yläkaupungilla kun astelee avenuen yli ja voi nähdä komeiden kivitalojen jatkuvan horisonttiin asti, tuntee olevansa todellisessa miljoonakaupungissa. Samaa fiilistä luovat tietenkin pilvenpiiräjät ja itse tykkäsin myös näistä elokuvista tutuista takorautaisista paloportaista rakennusten julkisivuilla.

NYCissä on myös paljon nättejä puistoja, joista kuuluisin on tietenkin huiman kokoinen Central Park. Puistot mahdollistavat rennon lueskelun tai lenkkeilyn. Myös East Riverin rannassa oli erittäin hyvä lenkkeillä ja Brooklyn Bridgen yli juostessa Rocky soundtrackia kuunnellessa tuli vedetty aika lujaa vauhtia! Autotkaan eivät NYCissä yritä tappaa jalankulkijoita Medellínin henkeen, vaan NYCin liikenne on jalankulkijan näkökulmasta todella rento.

Varsinkin Brooklyn Bridgen yli käveleminen ja Brooklynin puolelta Manhattanin väijyminen ovat näistä “pakollisista” turistikuvioista kyllä hyvinkin suositeltavia. Brooklyn heights on myös nätti kaupunginosa kivoine taloineen ja vehreine katuineen. Ilmeisesti rantapromenadi on myös suosittu kävelykohde, mutta se oli nyt remontissa.

Tietenkin alakaupungilla sijaitsevat Wall Street piti kiertää ja härän palleja hiertää. Toivoin euron kurssin vahvistumista ja tuntuihan tuo auttavan ainakin parin prosentin verran. Battery park on myös kiva – otin laittoman paljon huumaa kaikesta veden vierellä istumisista, sillä Kolumbian vuoristoelämä ei pidemmän päälle sovi Raahen rantojen miehelle. Staten Island ferry oli ihan jees ja olipahan ainakin ilmainen. Kyse on siis julkisen liikenteen lautasta, josta näkee hyvin Vapaudenpatsaan sekä Manhattanin eteläkärjen. Tämä on hyvä ja suosittu vaihtoehto maksulliselle, itse Vapaudenpatsaan juurelle menevälle venekierrokselle.

Museoista kiersin MoMAn, Metropolitan Museum of Artin ja Museum Of The City Of New Yorkin. Kaikkia voi kyllä suositella ihmisille, jotka yleensä museoista pitävät. Eipä noista mikään nyt niiiiin erikoinen ollut. Ehkä mukavin oli MoMAn arkkitehtuuriosio ja ne siisteimmät Picassot, Van Goghit ja historiaosiosta löytynyt Aalto-malja!

Ai niin, kaikki näkemäni poliisit olivat läskejä.

Toripolliisi

Lisää tulossa..

"Viisi syytä miksi et pidä kaupungista"

2010-06-04T11:42:00.002-05:00

Juttelin juuri kaverin kanssa ja totesin, että en vois itse jäädä tänne enää pidemmäksi aikaa niin kuin joku opiskelija oli jäämässä. Kaveri vaati kertomaan viisi syytä. Tässä pieni lista, mikä tuli nyt ekana mieleen. Asiat eivät ole prioriteettijärjestyksessä eikä niitä ole sen enempää pohdittu, ja reiluuden nimissä täytyy sanoa, että varmasti saisin kasattua helposti viisi asiaa mistä pidän täällä. Ehkä tämä nyt on se viimeinen eeppinen Medellín-avautumisteksti :-)

1. Vähäinen kulttuuritarjonta
2. Kaupunki on arkkitehtuurisesti ruma. Butt ugly.
3. Kaupunkisuunnittelu (puistot ja jalankulkumahdollisuudet loistavat poissaolollaan) on heikko
4. Ruokatarjonta on yksipuolista
5. Medellínin tyttöjen espanjan aksentti on todella ärsyttävä. Kaikkia sanoja täytyy venyttää jolloin puhe on semmoista lässytystä. Muualla: "Así, entonces.." Täällä: "Asiiiiií, entooooonces..."

Mutta mitäpä tässä enää valittamaan. Viimeinen tentti on nyt paketissa ja NYC-tj on 3. Ehkä siellä tulee sitten ikävä tätä vuoristokylää!

Koti-ikävän lääkkeet: mummun lihapullat

2010-06-03T12:36:00.005-05:00

Viime aikoina on valtameren kummallakin puolella ollut lievää lihapullainnostusta. Päätin itsekin täräyttää tiskiin varman koti-ikävän lieventäjän, lapsuudesta tutun ja edelleenkin yhden suosikkiruuistani, mummun lihapullat. Lihapullat tietenkin kera pottumuusin ja ruskean kastikkeen. Ruokajuomaksi maitua.

Lihapullat muovautuivat kutakuinkin puolesta kilosta jauhelihaa, vehnäjauhoista, leseistä, kahdesta munasta, älyttömästä määrästä valkosipulia, suolasta ja sokerista. Taikinan koostumus oli paljon parempi kuin viimeksi Suomessa tehdessä, johtuisiko noista leseistä tai jauhelihan erilaisuudesta täällä, tuo taisi olla jotain special-vähärasvaista. Helppo oli pullat pyöritellä.

Ja se juttuhan on oikeasti sitten voissa paistaminen, uunit voi unohtaa.

Ruskea kastike ei vastannut mummun laatua, mutta itse lihapullat ja pottumuusi olivat ihan aitoa tavaraa.

"Pläni on tässä"

2010-05-31T21:47:00.003-05:00

Mun Medellín-kiintiö alkaa olla suhteellisen täynnä. Monet pikkuasiat, kuten esimerkiksi täysin holtiton liikennekulttuuri ja ärsyttävä lässytysespanja, on alkaneet ärsyttää melkoisesti. Tässä on enemmänkin kyse kyllästymisen aiheuttamasta tunnereaktioista kuin kaupungin reaalisesta huononemisesta. Toisaalta, jos tätä mestaa ihan järjellä miettii, niin en minä täällä vois asua kovin kauaa. Mestahan on paikallisten mielestä galaktinen keskus, koko universumin napa, mutta siinä missä "Raahe on maailman paras kaupunki" sentään sisältää pientä itseironiaa, näille tämä Medellínin ylivertaisuus on kirkossa kuulutettu totuus. Minusta kyseessä on enemmänkin "pueblito en las montañas" eli pikkukylä vuoristossa. Kolmen miljoonan asukkaan kylää eristävä vuoristo on nimittäin sekä metafora, että oikeasti maantieteellinen este mm. kansainvälistymiselle ja avoimemmalle asenteelle ulkomaailmaa kohtaan.

Ei auta itku markkinoilla, vaan enemmänkin rahalla saa ja hevosella pääsee. Madventuresin Rikun sanoin, "pläni on tässä:"

Ensin teen vikan tentin perjantaina, näen kaverit läpi, juhlin viimeiset juhlat ja maanantaina 7.6. painelen New Yorkiin. NYCissä aion kiertää kaikki perusturistinähtävyydet, ottaa yleistä huumaa sivistyksen parissa olemisesta, ruokakulttuurista, ostaa pinon kirjoja sekä hengata täällä Kolumbiassa tapaamani American Boy Neilin kanssa, joka osannee näyttää kaupungista muutakin kuin vapauden patsaan ja empire state buildingin. Isossa omenassa on tarkoitus hengata n. puolitoista viikkoa, jonka jälkeen siirryn Bostoniin tapaamaan vanhaa kuomaani Amerikan Tomppaa. Tom vieraili siis viime kesänä Turussa, ja sitä aiemmin olen nähnyt häntä Berliinissä ja Norjassa(!). Kesäkuun lopulla, 21.6 laskeudun takas Kolumbiaan ja vietän täällä n. viikon, ehkä rannikolla. Kun viisumi uhkaa lakata kuun loppuun mennessä, pakenen maasta Ecuadoriin. Myös detour Panamaan olisi mahdollinen.

Ecuadorin suunnitelmat ovat vielä auki, mutta niihin kuuluu ehdottomasti surffaus ja yleinen levytys Montañitassa, mahdollinen vapaaehtoistyö ja myöhemmin Peruun beilaaminen. Peru ja siitä eteenpäin hommat on vielä suht auki. Ecuadorista pääsis tietenkin myös Galapagokselle, jossa on ruotsalaislähteiden mukaan aivan mahtavaa, mutta matka olisi suhteellisen kallis.

Täydestä menee kuin väärä raha!

2010-05-26T20:56:00.004-05:00

Kävipä tässä viikko takaperin semmoinen temppu, että pankkiautomaatti oli syöttänyt minulle kouraan ihka aidon väärennetyn viiskymmentätonnisen. Kuvassa aito seteli väärennetyn rinnalla. Alempi väärempi. Kannoin setelin sitten pankkiin ja korvausta pitäisi tulla viikon sisään.

Muuten täällä alkaa olla jotenkin lopun ajan fiilikset päällä. Vanha kunnon sekopää hollantilaiskämppis Rutger tuli takaisin pariksi päiväksi viime perjantaina, ja viikonloppu meni hänen synttäreitä juhliessa. Kaveri pakkasi kamat kasaan ja paineli takaisin vanhalle mantereelle tänään. Mulla alkaa olla kouluhommat lähes pulkassa, joten mieli alkaa siirtyä reissailuun. Suunnitelma ei ole ihan vielä valmis, mutta katsotaan että mistä sitä kohta itsensä löytää.

Kännykkäkuvia matkan varrelta

2010-05-11T10:52:00.011-05:00

Matkapuhelimeen on tarttunut kevään aikana satunnaisia kuvia. Tässä saldoa.

"Päivän asu" (Mutta tämä nahkarotsi eroaa siitä kaikkien suomalaisten muotibloggarityttöjen mustasta vastaavasta. Valitettavasti tämä on vain kaupan omaisuutta.)

Tämä oli naapurin ovessa yksi päivä. "Tervetuloa takaisin kotiisi! Mikä ilo onkaan saada sinut taas kotiin. Toivottavasti sinulla on ollut hienoja hetkiä matkallasi. Lupaan myös, että täällä kotona sinulla tulee olemaan ihania ja unohtumattomia hetkiä. Olen ikävöinyt sinua liikaa, ja toivottavasti sinäkin minua. Rakastan sinua."

Olen varma, että minunkin kotiovellani on tällainen kun palaan Suomeen ;-)

Ylioppilaskuntavaalit, joita varten yliopiston pääaukiolle on pystytetty teltta äänestyspisteineen. Lisäksi aktiivit lähestyivät feissarityyliin ja yrittivät pakottaa äänestämään. Myöhemmin telttaa ei myöskään voinut kiertää vaan sivureitit tukittiin nauhoilla. Hyvää aktiivisuutta!

Yksi maailman miehekkäimmistä aterioista, bandeja paisa

EAFITin 50v-juhliin kuului oletettavasti henkilökunnalle järjestetty juhlalounas kampuksen keskusaukiolla.

My brunch, my brunch, my brunch, my brunch. My lovely lady-like-brunch.

Haiku ryhmätöistä

2010-05-08T18:26:00.003-05:00

Kirjoitin haikurunon ryhmätyön tekemisestä täällä "maan parhaassa yliopistossa":

Mitä järkeä,
kun näitä ei kiinnosta,
tehdä kunnolla.

Ei oikein jaksais ite panostaa hyvään akateemiseen tekstiin lähdeviitteineen jos täällä paikallisten mielestä wikipediasta kopsaaminen on riittävää. Ärrin purrin. Tai siis perkele.

Kouluhommia

2010-05-07T12:39:00.002-05:00

Viime aikoina taalla elo on ollut tammoista lupsakkaa arkea. Liikuntaa, opiskelua ja kevyita illanviettoja. Koulun osalta alkavat kurssien deadlinet painaa paalle nain lukukauden lahestyessa loppuaan ja niinpa olen nytkin koulun atk-luokassa tekemassa PP-esitelmaa. Piti alkaa tassa tehokkkuuspaissaan paivittamaan blogiakin, silla olen huomannut oman tyotehoni olevan noin 3x nopeampi paikallisiin verrattuna. Toisin sanoen teen n. kolme slidea siina ajassa missa kolumbialainen yhden. Tama on nyt toistunut parissa kolmessa eri ryhmatyossa. Omakehuputkeen voisin lisata viela, etta kaikki Turun kauppakorkeakoulussa nakemani opiskelijaesitelmat ovat olleet paljon taalla nakemiani parempia. Ihmiset taalla keskittyvat taysin epaoleellisiin seikkoihin, ainakin nain tylsan suomalaisen nakokulmasta. Ehka kyseessa onkin taas kulttuuriero. Mina kun olen saanut viime aikoina kuulla, etta olen aina todella vakava. Semmoisia morokolleja me suomalaiset vissiin olemme.

Paikallisten kunniaksi kehutaan taas vaihteeksi ystavallisyytta. Aamulla Internet-liittymaamme korjaamaan tulleelle kaverille kamppikseni Juan tarjoili mehua. Ei ehka Suomessa?

Suomi-fiilistelya on tullut hoidettua viime paivina mm. Zen Cafen ja Ultra Bran avulla. Muutenkin on vahan semmoinen olo, etta vois ihan hyvin kohta palata Suomeen. Tuleekohan sita vanhaksi kun alkaa tammoinen 6kk oleilu ulkomailla riittaa? Toisaalta tiedan, etta kun taasta tien paalle paasen, niin tulen siita nauttimaan. Alkaa siis viela innostuko/huolestuko, en palaa vasta kuin elokuulla. Tai noh, katsotaan miten tuo euron kurssi rymisee alas.. Saa nahda onko tassa kohta ostovoimaa matkustella taalla "halvassa" Etela-Amerikassa.

Hasta luego!

Koko kevään syyssää

2010-04-20T23:05:00.003-05:00

Minuuteissa totaalisesti vaihtuva sää herätti ihmetystä videotribuutin verran. Mustasta silmästä totean vaan Ladyn sanoin "Caught in a bad romance (in bjj)".

Auringonlaskun aikaan kämpän ikkunasta

Kolumbian sipsiyllätys: Natuchips!

2010-04-20T22:40:00.007-05:00

Olen löytänyt Kolumbian herkuttelurintamalta loistavan tuoteperheen, Natuchipsit. Natuchipsien kolme erilaista sipsituotetta tehdään platanoista, eli vihreästä ja keltaisesta ei-makeasta banaanista, sekä yucasta, joka tunnetaan suomessa maniokkina. Etenkin viimeksi mainittu on niin mahtavan makuinen, että inspiroiduin tekemään tämän blogikirjoituksen. Yleensä kun maailmalla matkatessani en pidä sipseistä, vaan suosin Åålannin ihmeen Raffeleita, Hot Rodeja ja Nacho Cheese ballseja. Nyt on kuitenkin kelkka kääntynyt, sillä maun lisäksi Natuchipsit ovat terveellisempiä kuin "suomalaisesta puhtaasta perunasta valmistetut" veljensä.

Esimerkki:

Natuchips Yuca sisältää:
yuca, kasviöljy (palmu), suola

Taffel Broadway sisältää (lähde: Taffel):
Peruna, kasviöljy (rypsiöljy 50%) ja mauste (sokeri, suola, sipulijauhe, maitojauhe, maitosokeri, maunvahvenne (E621), hiivauute, happamuudensäätöaine (omenahappo), persilja, maltodekstriini (maissi, peruna), aromi, mausteuute (cayennepippuri)). Saattaa sisältää soijan jäämiä.
Ravintoarvot 100g kohti Yuca / Broadway:

Kalorit, kJ: 1882 / 2300

Rasva, g: 17,5 / 33

- tyydyttyneitä, g: 10 / 9

Hiilihydraatit, g: 75 / 57

- kuituja, g: 7,5 / 5

- sokereita, g: 0 / 3,9

Proteiinit, g: 0 / 4

Katso myös Natuchipsien hyväntuulinen mainos ja vakuutu :-) http://www.youtube.com/watch?v=Y5-3aWLfHU4&feature=related

Normipäivä, perusmeininki

2010-04-13T20:34:00.011-05:00

Tässäpä blogin täytteeksi kuvakollaasi normipäivästä.

Tämän pöydän ääressä syömme aamiaisen. Tässä Roger on vatsa pulleana valmiina lähtemään kouluun!

Videolla soluttaudumme Rogerin kanssa koulun hyperturvallisista porteista sisään kuin tyhjää vain!

EAFITin pääkirjasto

Tunneilla opiskelemme ahkerasti! Joskin kolumbialaiset myös juoruilevat keskivertosuomalaista ahkerammin toistensa kanssa kesken tunnin.

Namnam! Kylläpä ruoka maistuu maittavalta kovan opiskelun jälkeen.

Ja mikäpä tässä on popsiessa, kun ruoka on hyväksi havaittua, aina samaa!

Kyllä siinä vääntyy suu messingille! Huomatkaa myös ilosta värähtelevät Johnny Depp -viikset!

Kovan päivän jälkeen napostellaan omatekemää cookies´n´cream -jäätelö. Sekin on ihan hyvää.

Jätskin voimalla jaksaa painia illalla!

Vaihteeksi tenttimisestä

2010-04-07T13:09:00.005-05:00

Taas on yksi midtermi takana. Täytyy myöntää, että lukeminen oli todella laiskanpulskeaa, sillä materiaalia oli hurjasti ja tentin painoarvo on vain 10 % loppuarvosanasta (pääpaino tulee powerpoint-esityksestä opettajan antamasta aiheesta, palautettavasta casesta ja blogista). Tentti suoritettiin EAFITin intrassa vaikkapa kotoa. Kuten arvata saattaa tentin koostuessa vain monivalinnoista ja sitä tehtäessä kotona, ovat tietenkin google ja Macin sisäinen spotlight-hakutoiminto käynnissä. Pystyin skannailemaan lukemattomatkin tenttimatskut läpi ja hakemaan avainsanoja ja vastaamaan lähes kaikkiin kysymyksiin tällä tavalla. Tunnin aikarajan puitteissa tuli kuitenkin tehtyä jonkin verran virheitä ja tietokone ilmoittikin arvosanakseni 4/5. En edes pidä tätä moraalittomana toimintona - osoitanhan tässä olevani taidokas tiedonhakija ja tehokas tietokoneen käyttäjä.

Näin tällä kertaa Etelä-Amerikan ihmemaassa.

[x] Tyyni valtameri - Huudit

2010-04-05T00:57:00.007-05:00

Jos Nuqui ei tarjonnut mitään, niin miksi sitten olin niin pirun tyytyväinen lomaani ja mistä ne komeat facebookkiin upatut kuvat ovat peräisin? Kaupungista on tietenkin helppo hivuttautua ulos. Teitä ei toki ole, mutta veneellä pääsee. Kun olin ihmetellyt kaupunkia pari päivää, päätin siirtyä läheiseen rantakohteeseen. Rannoille on rakennettukin runsaasti all-inclusive lodgeja / hotelleja, jotka tarjoavat suhteellisen ylihintaista palvelua. Näiden paikkojen vahvuutena on hyvä markkinointi (web-sivut espanjaksi ja englanniksi, hyvät google-osumat), mutta lähes saman tason palvelua 1/3 hintaan tarjoavat paikalliset. Löysinkin loistavan Diego Gonzalezin mestan Guachalito-rannalta, jota voin todellakin suositella lämpimästi. Sinne taidan palata itsekin jossain vaiheessa.
Halusin tutkia lisää paikkoja, joten feidasin Diegon kämpästä parin päivän jälkeen Nuquin pohjois-puolella sijaitsevaan Utria-kansallispuistoon. En pitänyt paikasta niin paljoa kuin edellisestä, koska tiheä, vesirajaan asti ulottuva viidakko esti rantojen tutkimisen. Hinta oli myös kalliimpi, joskin siihen sisältyi opaspalveluja. Ekohipeille tämä kansallispuisto varmaan iskisi enemmän, mutta kaltaistani vapautta kaihoavaa rantapummia eivät edes kuvan juuripuut (mangrovet) saaneet antamaan täysiä tähtiä.
Jokin noissa "tullista tulleiden" (useimmiten Medellinistä muuttaneiden) pitämissä all-inclusive resorteissa ärsytti. Paikat olivat toki kauniita, omistajat ystävällisiä ja eihän se ole typerä joka pyytää, vaan se joka maksaa (korkeaa hintaa). Ikävä puoli vain on se, että noihin rahojaan kuluttavat turistit eivät juurikaan tuo tuloja kaupungille ja paikallisille asukkaille. Bisset ehkä ostetaan Nuquissa venettä venaillessa ja toki all-inclusivet varmaan maksavat veroja ja/tai vuokraa, mutta soisin enemmän vaurautta jakautuvan paikallisille. Kyseessä on kuitenkin yksi Kolumbian köyhimmistä alueista, jossa kuitenkin turistilla on vara maksaa parista yöstä paikallisten kuukausipalkkaa vastaava summa. Ehkä paikallisille pitäisi vain opettaa markkinointia. Toisaalta paikallisilta puuttunee myös tarvittavaa pääomaa tuommoisen isomman resortin perustamiseen.. Koitin sanoa jututtamilleni penskoille, että opetelkaa sitä enkkua. Tällä hetkellä tosin valtaosa turisteista oli paikallisia, mutta uskon tulevaisuudessa myös kansainvälisten turistien määrän kasvavan.

[x] Tyyni valtameri - Nuqui, Choco

2010-04-05T00:24:00.008-05:00

Palasin juuri n. viikon mittaiselta lomalta mun suosikkivaltameren, Tyynen valtameren rannikolta.

Perustiedot kohteestani, Nuquista, kerroin jo viime postauksessani. Tuohon voisi lähinnä lisätä, että alueella puhutaan aika rouheaa murretta, jota on vaikea kouluespanjalla ymmärtää, ja että ihmiset ovat varmaan ystävällisimpi tähän asti tapaamiani. Toisaalta ravintolassa annoksen saaminen saattaa kestää tunnin ja vartin, mutta hey, ei rannikolla mitään kelloa tsiigailla.
En haluaisi kirjoittaa Maciek-tyylisiä kilometrien pituisia postauksia, mutta en tiedä miten viikon tapahtumia oikein summaisi. Taidan kuitenkin lainata edellä mainitun kirjoittajan tyyliä sen verta, että teen tähän numerolistauksen.

Espanjan käyttö: 9 vrk putkeen
Englannin käyttö: 15 min
Suomen käyttö: Parit v*ttus*atanap*rkeleet - kun veneen tai koneen venailu hajotutti
Kirjoja luettu: 1 (suunnitellun neljän asemesta)
Bissejä hörpitty: muchisima
Puhelimessa kenttää loman aikana: 0 h 0 min
Uusia fb/maili/puhelinnumerokavereita: 3 kpl
Tunteja veneen kyydissä: 6 h
Autossa: 0 h!

Nuqui itsessään ei tarjoa sinänsä mitään nähtävyyksiä. Biitsi on kaupungin kohdalla täynnä aaltojen tuomaa rojua ja roskaa - toisaalta pikku kävelymatkan päästä aukeaa sitten aivan mahtava ranta jota riittää vaikka Taneli Rantalan maratontreenaustarpeisiin. Nuquissa on pari perushotellia ja perusravintolaa, ei mitään erikoista sillä saralla. Bisseä saa kaupoista ja baareista. Pääkatu on päällystetty, muilla kaduilla saa väistellä kuoppia ja lätäköitä koko ajan.

Nuquissa on kuitenkin oma viehätyksensä: ihmiset ovat ystävällisiä, kaikkia tervehditään kädestä pitäen. Elämänrytmi on laiska ja iisi, posse ei turhia säntäile. Osa kyllä painaa kovastikin hommia, pääosin kalastusta, mutta yllättävän monella tuntuu jäävän aikaa levyttelyyn ja dominon sekä korttipelin pelaamiseen pitkin päivää. Iltaisin joka asunnossa katsotaan telsua, lapset leikkivät kaduilla ja baareista raikaa vallenato tai salsa. Olut on kylmää - ja sietää ollakin kun lämpötila on koko ajan 30 asteen paremmalla puolella. Kosteus on myös sitä luokkaa, että kerran meressä kastellut vaatteet eivät ainakaan vielä kolmeen päivään ottaneet kuivuakseen.

Sivuajatteluna mietittäköön, että millaista olisi syntyä ja elää kaupungissa, josta EI ole TIETÄ pois. Kaikki tapahtuu pääosin kahden kadun varrella ja kaikki tuntevat toisensa. Millaisia tulevaisuudenhaaveita voisi elätellä? Vai riittäisikö tämä "paratiisi"? Joillekin se tuntui riittävän: hotellin omistaja oli aikoinaan asunut jenkeissäkin, nyt kuitenkin piti hotellia täällä leppoisammassa ilmastossa. Erään kahvilan/baarin vakionamaa oli työskennellyt vuositolkulla Lontoossa ja Pariisissa, asui kuitenkin nyt täällä pikkukaupungissa. Joku siinä vetää ihmisiä puoleensa. Minuakin.
Kaupunki ja lähialueeta oliva täynnä armeijan jätkiä. Kolumbialla kun on nämä omat ongelmansa, sissiliikkeet ja huumekauppa, niin niitä toki pitää yrittää jotenkin suitsia. Satamakaupungit ovat tietenkin salakuljettajille tärkeitä ja läheiset viidakot hyviä väijymäalueita "kommarispedeille" (=FARC ja kumppanit), ja valtio yrittää vastata tähän haasteeseen. Minusta kaupunki vaikutti tätä nykyä todella turvalliselta. [inttiläpät] Paikallisten inttijäbien käyttämä Calil on näköjään Wikipedian mukaan RK-62:n jälkeläinen. Tutulta se näyttikin. On kuulemma helpompi pitää puhtaana kuin jenkkien M4, jota kolumbialaiset myös käyttävät. Ha. [/inttiläpät]

Hussutusta

2010-03-17T05:29:00.004-05:00

Tänään paloi rahaa kuin rakennusmestarilla viikonloppuna uudistuneessa bluesmoonissa.

Sain pari päivää sitten idean, että haluan nousta Wellarin kanssa samaan kastiin, ja ostinkin tänään jäätävät cowboy bootsit.

Ostin myös lennot Choco-alueella (eli Kolumbian Tyynenmeren rannikon, ja myös Panaman rajalle ulottuva alue) sijaitsevaan Nuqui-pikkukaupunkiin. Kyseinen alue on Kolumbian köyhintä ja väestö lähinnä afrikkalaisten orjien jälkeläisiä. Paikka on muutenkin pienoinen Mama Africa sademetsineen, iltapäiväsateineen ja yli 90% ilmankosteuksineen.

Alue on ns. off the beaten track, eli hostelleja ja yleensäkin turisteja on tuolta vaikea löytää. Pari perushotellia kylässä on, sekä sitten kaupungin ulkopuolella rannikkoa alas päin lasketellessa voi löytää kourallisen kalliita resortteja/lodgeja, joihin rikkaammat henkilöt voivat mennä nauttimaan all inclusive -lomailusta. Tosin lukemani perusteella nämäkin resortit ovat kaukana superturistirysien palveluista. Alueen juju on myös siinä, että sinne maateitse mennessä on huomattavan hyvä todennäköisyys tulla, pallontallaajat.netin foorumin sanojen mukaan, "kommarispedejen" ratsaamaksi. Eli siis FARC-EP:n pojat (kauniisti nimetty, vapaasti suomennettuna Kolumbian Vallankumoukselliset Aseistetut Voimat - Kansanarmeija) pysäyttävät dösän mahdollisesti sarjatulen saattelemana ja sosialisoivat omaisuutesi Vallankumouksen käyttöön. Rauhan miehenä haluan kuitenkin välttää aseellista konfliktia ja valitsin siis kuljetusmoodikseni lennon. Edellä mainitut syyt johtavat tietenkin myös alueen taloudelliseen eristymiseen, eivätkä sosialistit näin ollen tässäkään maailman kolkassa saa varsinaisen kansan elinoloja yhtään sen paremmiksi, vaikkakin pitävät aseineen pahan kapitalismin loitolla. Itse Nuquin kaupungissa taas on niin vahva armeijan edustus, että se pitää sissit loitolla.

Lomamatkani luonnon helmaan sijoittuu pääsiäisviikolle, ja odotan lähinnä palmuja-autiorantaa-soulia-audio-hakkaa. Sekä parin kirjan lukemista ja riippumattolevytystä.
Vielä huomioita tästä kulttuurista ja ihmisten ystävällisyydestä. Käytiin tänään aiheesta debaattia Intercultural Management -tunnilla, ja pari faktaa nousi pintan:
1) Paikalliseen tyyliin kuuluu tuttavallisessa juttelussa luvata kuu ja tähdet taivaalta, eli heittää vaikka "Ai, pidät ratsastamisesta? Joo, mähän kutsun sut joku viikonloppu meidän tiluksille sitten!" ja tietenkin tämän jälkeen puheluihin ei vastata. Kyseessähän on vanhan koulun "Australian Kusetus". Toki tämä suomalaisena saattaa ihmetyttää, mutta täytyy vain muistaa, että se kuuluu kulttuuriin.
2) Jos tunnet jonkun etukäteen ja hän voi esitellä sinut ihmisille, saat 10x paremmat kokemukset. Esittely on maaginen juttu täällä. Historian ja kollektiivisen kulttuurin takia Satunnainen Antti Jokela Yliopistolta on todella pelottava kaveri, johon ei kannata tutustua missään muodossa, mutta jos joku sattuu ko. jampan esittelemään, eli kaveri on jo todettu vaarattomaksi, aukeavat kaikki ovet paljon tehokkaammin.

Lauantaina kävin hoitamassa enkun opetukseni pankinjohtajan asunnolla, ja siellä tarjoiltiin heti arvostetulle kielen opettajalle jääteetä, keksejä, sipsejä ja tunnin jälkeen myös kyyti kotiin. Että näin.

Kulttuurieroviidakossa rämpiessä pitää vaan yrittää ymmärtää. Mutta en mä ainakaan henkilökohtaisesti ota näistä oikein selvää. Kunhan vaan jullaan menemään!

Ruisleipää epätehokkaasta supermarketista

2010-03-11T15:25:00.003-05:00

Ei oo totta! LÖYSIN OIKEAA LEIPÄÄ. Löysin leipää, jota ei voi puristaa nyrkin sisään kuin pumpulia. Löysin myös ruisleipää. Eihän tässä toiminnassa ole enää mitään järkeä!

Samalla markettireissulla tarkkailin taas kerran paikallisten supermarkettien epätehokkuutta. En tajua miten jollain lafkalla voi olla varaa pitää niin montaa myyjää vain hengailemassa marketin käytävillä. Eräässä hyllyvälikössä laskin olevan seitsemän neitiä juoruilemassa. Tai no totuuden nimissä sanottakoon, että kyllähän niistä neljä tutki yhtä ainokaista maitopurkkia ja vain kolme pousaili. Tehokasta.

Nyt syömään leipää.

Pakomatka Medellínistä

2010-03-10T17:19:00.008-05:00

"Kesäinen ilma lämmin, olut kylmä,
rankka viikko on ollut kyllä" -Stepa

Lähdin perjantaina lipettiin suurkaupungin humusta ja sumusta ja suuntasin maalle. 5h Medellínistä etelään sijaitsee 300 000 asukkaan Manizales, joka toimi minulle lähinnä tukipisteenä läheisen Los Nevados del Ruizin luonnonpuiston tutkimiseen. Kaupunki sijaitsee Antioquian maakunnan eteläisessä osassa, ns. Zona Cafeterassa, joka tuottaa suurimman osan Kolumbian kahvista.

Simahdin Manizalesin hostelliin saavuttuani heti yhden bissen jälkeen petiin, sillä edellisen illan aamuun asti kestäneet karkelot verottivat voimia. Nukkumistaktiikka toimi ja olin lauantaina iskussa valloittamaan vuorta israelilaisen taistuluparin kanssa!Matka taittui luonnonpuistoon minibussin kyydissä ja reissun aikana pysähdyimme tarkastelemaan nähtävyyksiä ennen varsinaista patikkaosuutta. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta kun nousin Pohjanmaan lakeuksilta useampaan tuhanteen metriin! Patikoimme lopulta n. 4900 metristä 5125 metrin korkeuteen lähelle Nevado del Ruiz -tulivuoren huippua. Rikin pystyi haistamaan ilmassa. Happivaje sai jalat tuntumaan yllättävän raskailta kuin JJJ:n liskokävelyssä! Olo huipulla oli kuitenkin kuin voittajalla.

Pikkupatikoinnin jälkeen suuntasimme takaisin Manizalesiin, jossa ahmin Paolo Coelhon Devil and Miss Prymin iltapalaksi. Tuntui hyvältä päästä taas kirjallisuusharrastuksen pariin.

Sunnuntaina suuntasin kohti seuraavaa etappia, Pereiraa. Kaupunki on hiukan Manizalesia suurempi, n. 400 000 asukkaan mesta. Tutustuin kaupungin keskustaan pikaisesti siellä bambuteknologiaa opiskelevaan brassi-Viton kanssa. Kaveri ylisti bambun ominaisuuksia ja kertoi siinä vasta olevan tulevaisuuden rakennusaineen. Näin pohjoisen miehelle koko homma tuntui vähän oudolta, mutta taisi poika tietää mistä puhui. Ainakin sen kirjoja sisältävä matkalaukku painoi monta kymmentä kiloa. Livahdin uros Pereirasta lounaan jälkeen kohti fincaa, eli maalaistaloa, jonne olin suunnittellut meneväni levyttämään. Finca Villa Maria sijaitsi läheisessä solassa, todella vehreän luonnon keskellä.

Leppoinen maalaisidylli koki kolauksen kun 7 hengen opiskelijaryhmä Amsterdamista pamautti paikalle. Kaikki sujui ihan mukavasti kunnes päätin itse mennä nukkumaan ja jättää pojat pelaamaan keskenään juomapeliä. Meininki oli kuin kuin sitseiltä. Kuvittelepa nukkuvasti Parkin tupakkahuoneessa jos NESU reuhaa vieressä. Joopa joo. Kääntelin kylkeä kaksi tuntia ja kun viimen olin saamassa unen päästä kiinni, alkoi sillisteema. Kaverit paukkivat mun huoneeseen (ei muumitaloa lukita yöksi) alasti huutaen SCHWIMMEN SCHWIMMEN. Halusivat ilmeisesti, että tulen mukaan yöuinnille. Kieltäydyin kohteliaasti ja talutin pojat ulos mun huoneesta. 30min päästä sama episodi toistui. "WAR IS ERIK? WAR IS ERIK? WAR IS ERIK?" Alkoi jo vähän keittää kun olivat juovuspäissään hukanneet yhden seitsemästä älykääpiöstä ja nyt kyselivät minua mukaan etsintäpartioon. Löin oven puomin avulla takalukkoon ja nukahdin.

Sunrise, sunrise. Looks like morning in your eyes. Pojat pyytelivät kovasti aamulla anteeksi ja kutsuivat minut mukaan heidän grillibileisiin ja lupautuivat jopa (lopulta katteettomasti) maksamaan mun huonevuokran edelliseltä yöltä. Mikäpä se siinä, ei ole tapana olla pitkävihainen, vaikka yöllä meinaskin olla veriteko lähellä. Onhan sitä tullut itsekin joskus jullattua. Toinen päivä sujuikin sitten rentouttavissa merkeissä riippumatossa Montesquien Persialaisia kirjeitä ahmien. Kohokohta taisi kuitenkin olla konilla ratsastaminen. Yksin, ilman kypärää ja hiton jyrkkiä rinteitä tietenkin. Facebookista löytyy video aiheesta. Ratsastaminen se sitten vasta on mukavaa, sitä täyty tehdä lisää.

Viivyinkin sitten fincalla yhden yön sijasta kaksi. Kakkosyönä hollantilaisetkin olivat ihmisiksi (ehkä klo 06 herätyksellä oli jotain tekemistä asian kanssa). Maalaiselämä oli leppoista, mutta olisin kovasti halunnut jatkaa reissua johonkin suuntaan. Paluu kaupunkiin ei jaksanut oikein innostaa, mutta täällä sitä taas ollaan. Olen kuitenkin kehittänyt uuden taktiikan ja yritän pureutua couchsurfingin avulla paikallisiin sosiaalisiin ympyröihin tehokkaammin. Yliopistolaisten kanssa kun sosialisoinnista ei tule mitään, mutta ehkä nuo sohvasurffarit olisivat vähän avoimempia ja vanhempia. Ehkä vika yliopistotyyppejen kanssa ei olekaan kolumbialainen kulttuuri tai edes heidän korkea sosiekonominen asema, vaan se kylmä fakta, että ovat aika teinejä suurin osa.

Lisäsin mun blogiin tuohon oikealle linkkilistan, johon tungin näin alkajaisiksi loistavan matkablogin, Jetsetsadowskin sekä hyvän matkailijan tietopankin, Travelpodin, josta löytyy useiden ihmisten matkablogeja lähes mistä tahansa paikasta. Hakutoiminnolla saa näin helposti tietoa mitä erikoisimmista kohteista. Kannattaa tutustua.

Getaway in Colombia

2010-03-04T17:54:00.005-05:00

Yllätyin itsekin espanjan osaamisestani kun sain varattua puhelimessa vaivatta hostellin pariksi yöksi, patikkamatkan luonnonpuistoon sekä majoituksen ja reittiohjeet farmille jossa pääsee ratsastamaan. Puhelimessa on aina ärsyttävä puhua vierasta kieltä, kun ei näe toista eikä voi kehon kielellä paikata verbaalisia aukkoja. Nyt kuitenkin homma hoitui hyvin. Viimeksi rannikolle soitellessani en tajunnut oikein mitään. Mutta rannikko on täällä kuten Suomessakin, eli puhuvat vähintään turun murteen tasoista mongerrusta - eihän siitä normaalit ihmiset mitään tajua!

Suuntana siis huomenna heti duunin jälkeen Kolumbian pääasiallinen kahvintuotantoalue ja relaksoituminen. Aika jännä, että n. 8v sitten tällaisia matkoja (5h kaupugnista etelään bussissa) ei olisi voinut tehdä, koska sissiliikkeet hallitsivat kaikkia metsäplänttejä. Hurraa, Uribe, nyt voidaan matkustaa mummolaan!

Saattaapi olla, että pitää lähteä kuitenkin kattohommiin vielä tänään.

Vielä yö- ja sosiaalisesta elämästä

2010-02-28T17:01:00.005-05:00

Baarit ja yokerhot ovat taalla musiikin lisaksi muutenkin hyvin erilaisia. Taalla ei tilata tiskilta tilata yleensa viinia tai mitaan drinkkeja, vaan lahinna olutta tai sitten kokonainen pullo vakevia. Ihmiset viettavatkin yleensa iltaa aina omassa, tutussa porukassa niin ettei poydasta tarvi nousta kuin vessaan. Kun rommi- tai aguardiente-pullo nimittain on ostettu, kantavat tarjoilijat lisaa jaita ja yleensa jotain pikkusuolaista poytaan. Myoskaan varsinaista tanssilattiaa ei yleensa baareissa ole, vaan ihmiset tanssivat sen oman poydan ymparilla. Naista pienista eroavaisuuksista esim. suomalaiseen yokerhoelamaan seuraa se, etta ihmiset eivat juurikaan liikahda oman poytansa ymparilta eivatka tutustu uusiin ihmisiin. Suomessahan vaelletaan yleensa tanssilattia-baaritiski-poyta -valia, ja matkan aikana yleensa tulee juteltua oudoillekin ihmisille. Aika janna juttu, etta meilla kylmassa ja supersisaanpainkaantyneesssa Suomessa on yoelamassa tavallaan enemman sosiaalisuutta kuin taalla.

Toisaalta, jos taalla sitten "rikkoo saantoja" eli menee juttelemaan uusille ihmisille vaikka sinne niiden poytiin, esimerkiksi jututtaa viereisen poydan ihmisia, ovat ne kylla aina niin ystavallisia, etta Suomeen ei uskalla edes verrata. Toisaalta Suomeen objektiivisesti vertaaminen on aina vaikeaa, koska kotimaassa ystavapiiri ja kielitaito ovat niin eri tasolla kuin taalla, jossa toisaalta olen yleensa se baarin ainoa vaaleakutrinen poika.

Tasta EAFIT-yliopiston sosiaalisesta elamasta voisin todeta seka omien etta monien Etela-Amerikkaa pidempaan kolunneiden ihmisten seka parin paikallisen tyypin huomioiden pohjalta seuraavaa: rikkaat ylaluokkaiset ihmiset elavat omissa, klikkiytyneissa piireissaan. Kaikki jututtamani ihmiset kampuksella ovat olleet todella ystavallisia, mutta mikali niiden kanssa yrittaa suunnitella esim. yhteista juhlimista, on se yleensa aika vaikeaa. Raharikkaat kun haluavat menna ulos vain tutussa ryhmassa, tuttuun paikkaan ja tietenkin niin, etta ryhman miehet maksavat kaiken. Uskaltaisin ehka vaittaa, etta tassakin tapauksessa kylmassa ja epasosiaalisessa Suomessa, esim. meilla TSE:lla, on helpompi aidosti tutustua (muutenkin kuin se 10min juttelu) uusiin ihmisiin. Tassa vaikuttaa tietenkin suuresti ylioppilaskuntamme kaikille avoimet (joskin monesti vaihtareille liian vahan mainostetut) ja monipuoliset tapahtumat. Taalla ei vastaavaa oikein ole, tai markkinointi ei ainakaan ole meita vaihtareita tavoittanut.

Elakoon Suomi ja tasa-arvoinen yhteiskunta!

Jonkun mielesta nama erilaiset havainnot kulttuurista ovat tietenkin hirveaa valittamista, mutta minusta ulkomailla ollessa on oleellista huomioida kulttuurillisia eroja, niin hyvia kuin huonojakin puolia. Loppupeleissa kulttuureja ei kuitenkaan voi asettaa paremmuusjarjestykseen, mutta sokeaa olisi olla merten takana ja vain todeta kuinka kaikki on paremmin kuin kotimaassa.

Musta tuntuu, etta tarvin pikku tauon tasta kaupungista. Taidan suunnata ensi viikonloppuna johonkin luonnon helmaan lueskeleen kirjoja, ratsastamaan ja nauttimaan maisemista.

Melu

2010-02-28T16:10:00.004-05:00

Jos minulta kysytään millaisesta musiikista pidän, laajan vastauksen yhtenä osana on yleensä "latin house" ja "latin jazz". Jotenkin oon kuvitellutkin aina pitäväni kaikesta latinalaisen Amerikan musiikista. Siitä romanttisesta tunnelmannostattajasta, joka tihkuu tunnetta enemmän kuin mikään Euroopassa tai USA:ssa tuotettu ikinä. Tästä ois voinut päätellä, että mulla, joka yleensä suomalaisissa baareissa valittaa siitä radiohittien soittamisesta, ois täällä musiikillisesti ihan kissan päivät.

No ei nyt aivan. Täällä yökerhoissa soitetaan yleensä pääasiassa reggaetonia, eli melua. Reggaeton on 90-luvulla täällä lattareissa syntynyt musiikkityyli, joka on myöhemmin levinnyt myös jenkkeihin ja (onneksi) pienemmässä määrin Eurooppaan. Reggaetonia pidetään dance hallin, reggaen, hiphopin ja räpin sekoituksena. Minäkin pidän todella paljon sekä suklaasta, parmesaanijuustosta että tuoreista mustikoista, mutta ei se tarkoita että niiden sekoittamisesta seuraisi mitään hyvää. Näin on marjat myös reggaetonin kohdalla. Tämä hienojen musiikkilajien fuusio on parhaimmassa tapauksessa "ihan ok" musiikkia, kuten Euroopassakin tuttu La Gasolina, mutta yleisellä tasolla kyse on lähinnä melusaasteesta, varsinkin kun tätä kamaa soitetaan klubilla koko yö putkeen. Tässä toinen ääninäyte. Kuvittelepa kuuntelevasti tuota esim. viisi tuntia. Niinpä.

Melun lisäksi kolumbialaisessa musiikkikulttuurissa ovat vahvoina maan ja lähialueiden omat musiikkityylit, kuten salsa ja vallenato. Salsa nyt on varmasti kaikille tuttu ja minustakin se on ihan mukiin menevää tavaraa, mutta vallenatosta on esim. tässä ääninäyte. Sinänsä ihan mielenkiintoista musiikkia ja kiva kuunnella silloin tällöin näin aidossa ympäristössä, mutta tuon soittaminen yökerhossa on verrattavissa Matin ja Tepon tuotannon luukuttamiseen Onnelassa. Ei toimi?

Medellínistä ei, surullista kyllä, löydy kunnon konemusaskeneä tai jazz-klubeja. Mun etelä-amerikka -kokemuksen perusteella alkaakin tuntua, että erilaisia latin-lisänimellä varustettuja musiikkigenrejä (kuten se latin jazz tai latin house) soitetaankin kaikkialla muualla paitsi täällä paikan päällä.

Toki täällä on sattunut musiikillisesti hienojakin kokemuksia. Bussiin nousevat katusoittajat ja -laulujat mahtavine tulkintoineen, karnevaalien katubileissä luukutettu musiikki ja sen tanssiminen paikallisten kanssa, ja ne satunnaiset house-biisit juottoloissa. Pari kertaa oon myös yllättynyt iloisesti kun joku baarista kotiin hoiperteleva tyyppi on laulanut kadulla niin kovaa, että se on kuulunut avoimesta ikkunasta tänne 9. kerrokseen. Ja tämä ei ole edes sarkasmia: nämä jampat monesti osaa laulaa, ja jotain aitoa siinä on kun Jorge tilittää tuntemuksiaan klo 03 aamuyöstä laulaen rakkaudesta kirkkaalla äänellä. Harmi, että tässä maassa ei tunnu olevan karaokebaareja - niissä ois varmasti parempi meno kuin Suomen vastaavissa.

Ehkä x ajan kuluttua listahittikaman luukuttaminen saapuu kolumbialaiseenkin yöelämään, eikä musiikillinen laatu siitä tosiaan välttämättä mihinään parane, mutta yleensä vaihtoehtojen lisääntyessä kasvaa myös ihmisten musiikillinen tuntemus ja musiikkikulttuuri kehittyy. Vaihtoehtoja, niitä minä peräänkuulutan, niin kuin yleensäkin kulttuurin saralla. Homogeenisyys on ehkä originaalia, mutta pää siihen hajoaa pidemmän ajan kuluessa.

Tenttimisesta..

2010-02-26T08:03:00.004-05:00

Kavin tekemassa klo 06 alkaneen Conflict managementin valitentin. Meininki oli yhta kummaa kuin edellisessakin tentissa. Talla kertaa tosin olin lahes samalla viivalla muiden kanssa. Osasin kielta varmaan paremmin kuin valtaosa opiskelijatovereista ja talla kertaa minulta ei puuttunut mitaan sallittuja tukimateriaaleja. Tosin jotain puuttui, ja se oli ne lunttilaput. Korkeasti kollektiivisessa kolumbialaisessa kulttuurissa lunttaaminen on nakojaan arkipaivaa. Sen mahdollistaa aika hyvin kaytanto, etta tenttia valvoo vain yksi opettaja ja hanelta saa menna kyselemaan tentin aikana tenttiin liittyvia asioita. Toisessa rivissa istuessani sain seurata kun joku meni jututtamaan maikkaa ja heti taman keskittyessa muualle alkoi paperit viuhua vierustoverillani. Laukusta kaivettiin luentomuistiinpanoja muistin tueksi seka naytettiin vastauksia vieruskavereille. Taisipa tytto vinkata paperia mullekin tai sitten mun vieressa istuneelle jampalle. Minun edessa istunut rohkea veijari kaantyi sumeilematta taakse pain ja kyseli talta tytola vastauksia, jotka tama auliisti antoi.

Olipa kokemus!

Paikallista aikaa klo 15:00 Suomi kohtaa Jenkkilan jaakiekkomatsissa. Taidan noudattaa vanhaa tyyliani ja siirtya jakis-faniksi nain turnauksen loppumetreilla. Tosin ehka ois kannattanut jo Ruotsi-pelia ennen, silla se oli vissiin aika hyvaa viihdetta. Koska taalla ei muita suomalaisia juurikaan ole, taidan lahtea uhmaamaan jenkkifaneja paikalliseen Hooters-baariin! Mistahan sais vm 95 Leijona-paidan ja Suomen liput? Olutta onneksi saa taaltakin hanasta.

Hah, minut keskeytettiin juuri:
"Mono, es cual clase aqa?" "Hei, apina/valkoinen, mika tunti taalla on?"

Taalla on ihan korrektia sanoa etta HEI VALKOINEN. Okei, ehka se on vahan loukkaavaa. Hyva, etta meilla suvaitsevaisessa Suomessa ei saa nimitella ihmisia vareilla!

Examen.. y carnaval!!

2010-02-22T22:05:00.006-05:00

Eka välitentti takana. Luin 80 sivua espanjankielistä geopolitiikan tekstiä sisällissodista ja niiden syistä ja ehkäisystä. Mielenkiintonen aihe eikä lukeminen google translatoria välillä apuna käyttäen edes tuottanut harmaita hiuksia. No mites se tentti sitten?

Saavuin luokkaan ja huomasin kummastuksekseni, että kaikilla muilla opiskelijoilla oli tenttimateriaali mukana joko sähköisenä läppärillä tai sitten printattuna edessään. Sinisilmänen pohjanpoika oli ainoa, joka ei ollut tajunnut että matskut saa ottaa mukaan tenttiin. Noh, mulla oli sitä vastoin sanakirja ja jouduinkin suomenteleen joitain kysymyksiä. Tein myös tuttuun tapaan vastauksista eka miellekartat ennen kuin aloin skriivailla niitä paperille. Toiminnan tulos? En ehtinyt vastata kuin 3/4 kysymyksistä, koska aikaa ei ollutkaan sitä tuttua neljää tuntia, vaan 1,5h. Noh, eihän tommoselle voinut kuin nauraa. Sitä se oma typer.. krhm, kulttuurierot teettää! Kyllä meikä siitä läpi pääsee kuitenki!

Sain sen englannin opettajan duunin, eli oon nyt kovapalkkainen enkun maikka. Vallan mukana tulee aina vastuu, joten oon joutunut nyt kehitteleen tunneille sisältöä kuten keskusteluharjoituksia ja artikkelejen lukua. Mielenkiintoinen kokemus tuo homma on joka tapauksessa, vaikka ei tuolla tuntimäärällä rikastumaan pääse.

Kai tässä yhteydessä on pakko jotain niistä karnevaaleistakin sanoa, kun en jaksanut heti sieltä viikko sitten tullessa mitään kirjoittaa. Bileet olivat tietenkin huimat ja viikonloppu oli kaikenkaikkiaan hauska, mutta suoraan sanottuna oisin odottanu vähä villimpää menoa. Suomalaisen opiskelijavapun ja Rio De Janeiron perusviikonlopun Lapassa nähneenä ei tuo toiminta erityisesti yllättänyt. Päivisin istuttiin olutta siemaillen minikatsomoissa, jotka oli kyhätty erään pääkadun varrelle. Tätä katua pitkin sitten valuivat tuntikausia erilaiset tanssimuodostelmat, rekkojen päälle kyhätyt koristeelliset "lavat" ja humoristiset hahmot. Taidan laittaa kuvia facebookkiin, sillä niitä on niin paljon etten tänne jaksa useampaa latailla.

Iltaisin sitten väijyttiin erilaisia bileitä, mm. parissa eri diskossa ihan normimenoissa. Paras kokemus oli kuitenkin viimeisenä iltana syvällä etelässä eräät katubileet. Kahden talorivistön väliin rivitaloalueelle oli rahdattu isot kaiuttimet ja porukkat tanssi koko kadun täyttäen. Talojen omistajat myivät bisseä ja rommia pihoiltaan, sekä antoivat käydä erittämässä ureaa talojensa takapihoille. Naisille oli tarjolla myös sisävessat. Näissä bileissä oli sitä taattua ystävällistä menoa, eikä oleilu paikalla tuntunut edes vaaralliselta taksikuskin "olkaa, poijat, varovaisia" -neuvoista huolimatta.

Muita karnevaalien erikoisuuksia lienevät 3x hotellihinnat normaaliin verrattuna, karnevaalien aikana vallitseva tapa heitellä jauhoja ja roiskia painepulloista vaahtoa ihmisten päälle sekä mielenkiintoinen katsomojen hintapolitiikka: 3 päivän (la, su, ma) hinta lauantaina: 140 000 pesoa. Sama lippu (eli käytännössä: su, ma) sunnuntaina: 25 000 pesoa. OK!

Karnevaalien parasta antia eivät niinkään olleet vähäpukeiset tytöt (jotka eivät täällä edes tanssi sambaa, tämä kun ei ole mikään Brasilia) tai kansantansseja esittävät runsaammin pukeutuneet tytöt, vaan humoristiset hahmot. Paikalliset osaavat ottaa ilon irti vaikeistakin asioista, kuten sissiliike FARCista, heidän kaappaamistaan poliittisista panttivangeista, korruptoituneista poliitikoista ja vihatusta naapurin presidentti Chavezista. Nähtiinpä paraatissa myös Mr. T sekä Taneli "jääprinssi" Rantala.

Vikkelä päivitys

2010-02-11T22:42:00.003-05:00

Hei vaan hei!

Kertoillaan nyt vähän uutisia arjen keskeltä tännekin.

Newsflash: kolumbialaiset eivät osaa tehdä leipää. Tai jälkiruokia. Tai oikeastaan laittaa ruokaa. Menu del dia alkaa vähän tökkiä kuukauden jälkeen, koska se on päivittäisestä vaihtumisesta huolimatta (ja kolmesta eri ravintolavaihtoehdosta..) aina perusluonteeltaan sama: Mitäänsanomaton keitto, joka sisältää yleensä makua yhtä paljon kuin ravintoaineitakin: nou nada njet eipä paljon piruakaan. Keiton lisäksi tarjoillaan aina riisiä, jonka ainainen sama mauste alkaa todella tympiä. Tämän hiilaripommin lisäksi yleensä kylkeen tulee vielä perunaa/pastaa tms lisäenergiaa, häh?! Liha sentään on hyvää ja sitä on ihan kelpo annos. Ei nyt ihan maailman isoimpien miesten ruokkimiseen, mutta minähän.. ainiin, olen täällä maailman isoin mies. Pelkkä liha (yleensä kaksi vaihtoehtoa skaalasta kana, possu, nauta) suht samalla tavalla laitettuna (paahdettu kastikkeen kera) ei paljon pelasta, kun kokit eivät osaa muita tyylejä. Ja voih, jos kalaa on, se on _aina_ upporasvassa paistettu. Ei, en ole edes kokeillut. Onhan lounaassa toki salaattikin kyljessä, semmonen mitäänsanomaton perus Montun-salaatti, paljon pienempi vain kooltaan.

Lisäksi lounaaseen kuuluu aina jälkiruoka, joka on poikkeuksetta hyytelövanukas joko hedelmäisellä tai jollain äklömakealla maulla - mutta ei koskaan millään hyvällä, oikealla! Joku suomalainen mummun tarjoama marjarahka pieksee tommoset höpöhöpöhyytelöt 10-0 aidolla maullaan. Nyt tulikin ikävä marjoja. Ja mummua! Äitin tekemiä ruokia ei kannata edes muistella, tai tulee itku. Anyways, lounaan kanssa ei ikinä ole leipää, johon on tietenkin suomalaisena vaikea tottua. Toisaalta paikallisia leipomotuotteita maistettua (leipiä, croissantteja, pasteijoita, you name it!) ei sitä leipää paljon haluaiskaan. Miten noita nyt kuvailis? Valkoisin taikina mitä kuvitella saattaa, ja jo Australian-matkalta tuttu koostumus, eli kuin tyynyssä, eli 30cm leipäpitkon voi pusertaa helposti nyrkin sisään ja se sitten singahtaa takaisin alkuperäiseen muotoonsa. bojoing. Kämppiksen kanssa ollaan todella ihmeissään, että mistä nämä ihmiset saa kuituja. Lounaan paras anti taitaakin olla juoma, jonka saa valita erilaisista marja/hedelmämehuvaihtoehdoista. Otan yleensä vadelmamehua, nam! Kerrottakoon lillukanvartena, että täällä tarjotaan hedelmäsalaattiin (siihen, jossa on myös jäätelöä ja jogurttia) juustoraastetta! Toisaalta koska paikallinen juusto .... oikein, ei maistu millekään, voisi sitä varmaan laittaakin. Ei, en ole kokeillut tätäkään. Oon mamis.

Päivän muita uutisia: Bancolombian keskijohdon pamppu haki englanninopettajaa ja minä laitoin hakemuksen menemään. Oon läpäissyt alkutestit ja huomenna soitan ja yritän sopia tapaamista itse asiakkaan kanssa. Palkka on JOT-Rentin tasoa, mutta tämä olisi varmasti kokemuksena mielenkiintoinen. Toisaalta olen valitetellut, että hengailen jo nyt 10h yliopistolla per päivä ja iltaisin pitäis urheilla ja lukea vielä läksyjä.. Mistä meinaan repiä aikaa?

Oon alkanut crackata tätä yliopiston koodia. Vaikka tunneille on todella paljon valmistautumismatskua, on itse tunnit yleensä aivan lasten leikkiä. Kaipaan jo Esa Stenbergin valovoimaisia luentoja - kaveri tietää mistä puhuu, eikä väännä jokaista asiaa ratakiskosta. Kyllä nämä opettajat ihan päteviä täälläkin ovat ja enkku on keskiverto-TSE-maikkaa parempaa, mutta kovin ovat nuoria ja akateeminen tausta on olematon. Kolumbian tyyli onkin, että maikat työskentelevät yleensä myös liike-elämän palveluksessa. Myös opetuksessa käytetään paljon käytännön esimerkkejä ja mielenkiintoisia työmuotoja: tällä hetkellä kirjoitan yhdelle kurssille blogia käsitellen tuntien aiheita, toisella kurssilla osallistutaan bisnessimulaatiopeliin ja tehdään "photo blog" joka esittelee Hofsteden dimensioita jne. Tunneilla keskustellaan paljon ja ryhmät ovat pienempiä kuin TSE:llä. Keskustelun taso vaan on aika pilipalia. Aiheina mm. "miten yrityskulttuuri ilmenee yrityksessä?" "Onko yrityskulttuuri tapa manipuloida työntekijöitä?". Joopasen joo. Täällä arvosana koostuu aina monista osista, esim. parinkymmenen prosentin painoarvoisista palasista kuten caseista ja välikokeista. Välikokeet saattavat olla myös suullisia. Bullshit creation, anyone? Anyways, olenkin päätellyt että kunhan pääsen sopivaan vauhtiin noiden opintojen kanssa ja mun superintensiivinen 4h/pv espanjan kurssi loppuu ja puolet höllempi alkaa, voin helposti irrottaa pari tuntia viikossa chattailuun jonku yrityspomon kanssa.

Viksumpi ois jo nyt nukkumassa, koska huomenna mulla alkaa luento klo 06:00. Ehkä olenkin tämän jumalten lahjan jo tässä blogissa maininnut, mutta kerrottakoon uudestaan. Minut tuntevat ihmiset varmasti tietävät etten ole niitä aamun virkuimpia madonnappaajia. Ouch.

Lauantaina lähdetään Barranquillaan kohti Etelä-Amerikan 2. suurimpia karnevaaleja. Suurina kirkon miehinä päätimme osallistua tähän juhlaan heittääksemme hyvästit lihalle ja laskeutuaksemme paastoon! Shalom!

You think you are a movie star!

2010-02-06T12:54:00.007-05:00

Viime viikon sunnuntaina käytiin katsomassa yhtä turistinähtävyyttä, Santo Domingon köyhää lähiötä (favela/tugurro), joka sijaitsee Medellíniä ympäröivien vuorten rinteillä. Paikalla pääsee hiihtohissin tyylisellä cable carilla.

Näkymät laaksoon ja kaupungin ylle olivat tietysti kauniit ja lähiö oli muutenkin semmoinen sterotypinen etelä-amerikan köyhä lähiö värikkäine taloineen ja ihmisineen. Köyhyyttä on kuitenkaan turha lähteä ihannoimaan, vaikka varsinkin lapsilla tuntui olevan iltapäivän leikit parhaimmillaan ja olivat pelkkää hymyä. Jokainen lähiön asukki vaihtaisi varmasti paikkaa keskustan rikkaammille alueille, jos vain olisi mahdollista. Tuloeroista suomalaisen ja kolumbialaisen välillä voisi vaikka sanoa sen, että minä "tienaan" opintotuellani kuukausittain enemmän kuin mun espanjanopettaja, jolla olettaisin olevan yliopistotutkinnon - tosin en tiedä tarvitaanko sitä täällä opettamiseen, mutta tuskin tuo rikkaiden huippuyliopisto EAFIT palkkaisi ihan halvimpia ja epäpätevimpiä opettajia. Tai mistä sitä tietää jos palkkaiskin, opettavathan nuo vaan "español para extrañeros" eli gringoille.

Köyhässä Santo Domingossa on kuitenkin täysin maisemaan sopimaton, joskin kaunis rakennus, espanjalainen kirjasto. Espanjan valtio on tämän möhkäleen lahjoittanut gheton keskelle ja kaupungin herrat yrittävät tällä korjata köyhien oloja paremmiksi. Sivistyshän on kuitenkin tasa-arvoisen yhteiskunnan elinehtoja. Tapasimme paikan päällä lapsia, jotka olivat heti kiinnostuneita meidän alkuperästä ja kielistämme. Seurasti loistavaa bondailua.

Viikonlopun jälkeen koulussa minua odotti yllätys. Minut ja pari muuta gringoa haluttiin pestata Medellínin kaupungin tilaamaan turismifilmin tekoon. Paikkana oli sama Santo Domingo, koska videossa haluttiin korostaa parantunutta turvallisuustilannetta. TuKY-speksin improissa ja kässärigängin kokouksissa hioituneita maailmanluokan näyttelijäntaitojani pääsin käyttämään esittämällä hämmästynyttä turistia. Pelkkä suomalainen tuijotus "onpas siistii" ei riittänyt vaan cable caria katsellessa piti olla siinä määrin ihmeissään, että co-star jenkkipojallekin se tuotti vaikeuksia. Hillitty britti tyytyi lähinnä heittämään espanjankieliset vuorosanansa vahvalla englantilaisella aksentilla.

Jouduimme jakamaan myös nimikirjoituksia paikallisille koululaisille. Taisivat tietää, että olemme maailmanluokan tähtiä. Palkkioni tästä 4h työstä, jossa tosin poltin nahkani auringossa, oli vaatimattomat $ 150.000.

Juodaan viinaa..

2010-01-30T12:12:00.004-05:00

Suomalaisia haukutaan aina viinanpersoiksi, mutta kyllä nämä kolumbialaisten juomatavat ovat lähellä sitsikulttuuria. Paikalliset tykkäävät ryystää aguardiente-tulilientä, 29% vahvuista koko kansan suosikkia, joka ostetaan aina porukassa baarista. Tapoihin kuuluu myös sen tarjoaminen loputtomalla syötöllä. Monesti kun yrittää illalla jossain krouvissa tuttujen kanssa istuessa sanoa, että ei nyt tee mieli juoda, niin sitä shottilasia (joka toki on vain 2 cl kokoinen) tungetaan nenän eteen amerikkalaisen salaisen palvelun kuulustelijan periksiantamattomuudella, niin että jossain vaiheessa isokin mies murtuu. Toki juominen ei ole yhtä humalahakuista ja kännikaloja ei kaduilla näy, mutta tuo etanolin tarjoaminen/tyrkyttäminen vastaa kyllä ihan hyvin suomalaista "mikset nää juo?!" -tyyliä.

Minähän toki tarkkailen tämmöisiä viinamäen tilanteita vain objektiivisesti sivusta, sillä joka arkiaamu kahdeksalta tai KUUDELTA (kyllä vaan, aamukuudelta!) alkava koulu ja espanjan- sekä englanninkieliset läksyt urheilun kera pitävät Raahen miehen kiireisenä.

Tänään iltapäivästä lähdetään yliopiston vaihtareille (niin ulkomaisille kuin muista kolumbialaisista yliopistoista tulleillekin) järjestämälle kaupunkikierrokselle. Muuten täällä kyllä vaihtareille järjestetty toiminta (eli ei mitään) kalpenee Turun ESN:n ja TuKY ry:n rinnalla.

Muissa uutisissa: tuo judon brown beltti kämppis tykkää vielä laittaa ruokaakin. Tässähän tuntee olevansa hyvässä seurassa.

Takaisin ala-asteelle!

2010-01-25T22:55:00.005-05:00

Koulu alkoi tänään, jippii! Fiilis oli kuin olisi ollu takaisin ala-asteen ensimmäisellä luokalla: selässä iso reppu, paikat ja ihmiset ovat uusia kuten myös maneerit. Päivä oli silti aivan loistava. Vaihtareiden kanssa tehty tutustumisleikki toi mieleen muistot Heljän vetämäsä tutorryhmän eka tapaamisesta TSE:n atk-luokassa syksyllä 2007: Ringissä piti kertoa itsestä ja koittaa painaa mieleen toisten nimiä.

EAFITin kampus on aivan loistava! Kävin päivällä uimassa kampuksen sydämessä sijaitsevassa uima-altaassa - samalla tietenkin hankkien rusketusta aina pastavasta auringosta! Urheilun jälkeen salaattibaarista sai tuoreen salaatin ja tuoreesta hedelmästä puristetun smoothien naurettavaan kolmen euron hintaan. Aiemmin nautittu vähän alle kolmen euron jäänyt lounas sisälsi tietenkin keiton, pääruuan ja jälkiruuan. W-T-F-?! Totta kai kampukselta löytyy myös se pakollinen jalitsukenttä, juoksurata, tenniskenttä ja kaks koriskenttää sekä street gym asiaankuuluvine betonipainoineen! Jukka Joutsiniemen kommentteja odotellessa..

Sain järjestettyä itselleni myös espanjan tunteja intensiivikurssin muodossa. Joka aamu klo 08-10 - jossei tuossa opi mitään, niin ei sitten missään. Eka tunti geopolitiikan kurssilla oli myös melkoinen kielikylpy: professori selittää espanjaksi kurssin aiheet, säännöt ja läpäisyvaatimukset. Tuleepahan hyvää treeniä TSE:n espanjankurssien ainekirjoitusta varten kun väännän tuossa toukokuussa parin kanssa 10 sivun mikrotutkielman jostain geopolitiikan aiheesta. Täällä ei muutenkaan lopputenteillä ole niin paljon painoarvoa, vaan arvosana koostuu välitenteistä ja palautustehtävistä. Vähän jännittää, että läpäisenkö noita espanjankielisiä kursseja. En haluais maksella kelalle tai TSE:lle takas yhtään pennin pyörylää..

Entäs kun koulu loppui? Kotona odotti siivottu huone, pestyt pyykit ja viikatut paidat. Onhan se luonnollista, että hiukan alle kahden huntin kuukausivuokraan kuuluu viikottainen siivous- ja pyykkipalvelu. Cheap labour <3

Käytiin myös hollantilaisen kämppiksen Rogerin kanssa tutustumassa paikalliseen brassi jujutsu -saliin. Sitä pitää Team Lloyd Irvinin mustan vyön mies Todd Margolis. Kaverilla oli jonkin verran egoa, mutta toisaalta niillä taidoilla varmaan saa ollakin. Kaveri opetti niin hyviä yksityiskohtia ja lajin fundamentteja, että olin heti myyty. Treenit jatkuvat keskiviikkona. Totta kai salilla kaikki tulivat esittelemään itsensä ja yksi kaveri heitti meidät treenien jälkeen kotiin autollaan. Niin, Turun jujutsuseurallahan en tiedä vissiin kenenkään nimeä. Toki vikaa on itsessäkin, mutta ei tätä ystävällistä ja avointa kulttuuria voi kuin ihailla!

Näin illalla treenien jälkeen maistui halvalla ostettu kala. Urheilun jälkeen on mahtava syödä hyvällä omatunnolla.

What a great day!

Deep in the Caribbean

2010-01-22T15:04:00.004-05:00

Cartagenassa tuli koettua oikea kovan luokan seikkailu.. Seikkailu kolumbialaisessa valtionvirastossa!

Jos maassa aikaa oleilla kolmea kuukautta kauemmin, täytyy viisumi rekisteröidä DAS-virastossa, siis Departamento Administrativo de Seguridadissa. Ajattelin, että kyseessä on prosessi, jossa viisumiin lyödään vain joku leima ja se on sillä rekisteröity parin minuutin jälkeen. Voi, kuinka väärässä olinkaan.

Cartagenan DAS on vanhassa siirtomaaherrojen rakennuksessa, aitojen ja vahvan rautaportin takana. Portin liepeillä hengaili 150cm pitkiä kolumbilaisia vartijoita pukeutuneena DAS-univormuun, eli ylisuurelta opiskelijahaalarilta näyttävään tummansiniseen haalariin. Lippalakissa luki valkoisella DAS. Nauruun ei silti ollut aihetta, koska kyömeillä riippui olalla uzi-konepistoolit.

Rautaportista sisään pääsyä piti odotella kymmenisen minuuttia, sillä itse kartanoon menijöiden määrää säännösteltiin tässä ulkona. Sisällä odotti karu ja riisuttu virasto: pöytä heitetty yhteen nurkkaan ja sen takana virkailija. Ilmastointilaite hurisi katossa kun ulkona oli lämmintä yli 30 astetta. Karu sisustus ei tehnyt oikeutta kartanon hienoille puitteille.

"Tengo que registrar mi visa" haablasin raskaasti ylipainoiselle naisvirkailijalle ja löin passin sille kouraan. Takas tuli lappu, jossa oli rekisteröinnin vaatimukset: 2 valokopiota passin pääsivusta, 2 valokopiota viisumista, 2 valokopiota mun veriryhmän todistavasta paperista sekä kuitti n. 40 euron suuruisen maksun suorittamisesta. Sekä tietenkin pari passikuvaa - juuri niitä, joita mulla ois ollut mielin määrin Medellinissä. Puuh! Kyse ei tosiaankaan ollut vain parin minuutin rutiinikäynnistä. Aloin hajota täysin, sillä johan noita lippulappuja oli toimitettu mielin määrin konsulaattiin varsinaisessa viisumin hakuvaiheessa ennen joulua. Yritin tivata, että tosiaanko kaikki nämä tarvitaan, mutta tädin ilme ei värähtänytkään.

Onnekseni paikalla sattui olemaan amerikkalainen vanha parta Billy, joka oli paikallisen vaimonsa kanssa rekisteröimässä jotain omia juttujaan. He lupasivat auttaa mua saamaan kaikki tarvittavat paperit. Virasto alkoikin mennä jo kiinni siestan ajaksi ja lähdin avuliaan pariskunnan kanssa etsimään palveluita, joissa voisin asiani toimittaa. Kaikki palvelut oli onneksi aika lähellä, parin korttelin päässä. Valokopiot saatiin vikkelään ja sairaalassa kesti vain hujaus kun olin lyönyt rahat tiskiin ja mut oli jo puhkottu ja veret tsekattu. Kuvat otettiin pienessä kopissa virallista sinistä kangasta vasten. Pankkikin löytyi läheisestä ostoskeskuksesta ja tilisiirto saatiin suoritettua niin, että laitoin pankkisiirtolomakkeelle saajan tiedot ja löin tarvittavan määrän käteistä tiskiin. Kaikkiaan tämä seikkailu vei kuitenkin sen verta aikaa, että ehdin virastoon takaisin iltapäivästä kun se oli taas avaamassa oviaan.

Viraston sisällä jouduin täyttämään tietojani eri lomakkeille ja sitten minut raahattiin takahuoneeseen sormenjälkien ottamista varten. Aluksi ne otettiin ihan perinteisellä mustetyynyllä ja sitten yritettiin käyttää tietokoneeseen kytkettyä sormenjälkiskanneria. Prosessi kesti reippaasti yli puolituntia, kun toistaitoinen nuori poika ei osannut käyttää skanneria. Vasta vanhemman naisvirkailijan paikalle tulo sai koneen toimimaan. Koko odottelun ajan sain kuunnella miten muut huoneessa hengailevat ihmiset puhuivat minusta - joku keski-ikäinen täti vissiin rakastuikin, ainakin niin tämä nuori poika kertoi myöhemmin. Lopulta sain passiini leiman rekisteröinnistä ja lupauksen siitä, että lähettävät virallisen ulkomaalaiskortin mulle postissa. Kiitos ja näkemiin.

Parin minuutin prosessista kehkeytyi monen tunnin savotta ja jenkki-Billyn neuvot soivat vieläkin korvissa: "Think everything backwards" - "ajattele kaikki takaperin"

Biitsille ehti tietenkin vasta seuraavana päivänä..

A new journey begins

2010-01-20T22:50:00.005-05:00

Onpa jännä fiilis. Tulin tänään takaisin Taganga-nimisestä kalastajakylästä (Santa Martan vieressä) Karibian rannikolta, jossa vietin lähes viikon sukelluskurssilla, aurinkoa ottaen ja tuorette kalaa popsien. Perustavanlaatuista rantalomameininkiä ja iltaisin juhlimista. Samalla reissulla tuli oltua myös Cartagenassa ja kameraakin tuli käytettyä vaihteeksi. Nyt palasin yksin takaisin Medellíniin kun herra Branco jäi vielä pariksi päiväksi rannikolle. Hah, paistukoot sinne yli 30C helteeseen.

Huomenna on yliopistolla tervetuliais- ja infotilaisuus ja ensi maanantaina alkaa koulu. En ole vielä oikein varma montako kurssia mun lukujärjestykseen tulee, mutta espanjan opiskeluun täytyy alkaa heti ottaa joku roti. Sanalistoja täytyy duunata ja uhrata joka päivä aikaa kielen oppimiseen. Toki sitä on jo tapahtunut koko ajan ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen takia. Kolme kertaa olen jopa saanut kuulla, että puhun "ihan hyvää espanjaa". Omasta mielestäni mun kielellinen osaaminen lähentelee vielä kyllä jälkeenjäänyttä alakouluikäistä..

Myös urheiluun täytyy alkaa panostaa. Parina ekana päivänä Medellinissä tuli tehtyä treeniä katusalilla, joka sijaitsi ihan hostellin vieressä. Telineissä oli hyvä tehdä dippejä ja leukoja aina kun siitä käveli ohi.. Hostellista muuton jälkeen kuitenkin urheilu on rajoittunut lähinnä matkaajalle ominaisiin pitkiin kävelymatkoihin sekä Karibian syvyyksissä suoritettuun sukelluskurssiin. Niin, olen siis advanced diver tätä nykyä. Urheilutoimintaan tulee kuitenkin äkkiä muutos, sillä tässä kämpän lähellä on sali, tosin vähän kalliimman puoleinen, ja Medellinissä on myös kaksi brassi jujutsu -koulua. Niin ja kai sitä voi täällä kämpilläkin sparrata, kun tuo tänne viikonlopun aikana muuttanut ADHD-hollantilainen kämppis Roger on judomiehiä..

Kun lähdin yksin Santa Martasta kohti lentokenttää, oli olo heti jännittyneempi kuin aiemmin matkalla. Nyt ei enää ollut espanjaa sujuvasti puhuvaa kaveria mukana, vaan asiat täytyi hoitaa itse. Yksin matkustajan paradoksi on kuitenkin siinä, että aina tapaa ihmisiä, joita et ehkä kaverin kanssa matkustaessa tulisi jututtaneeksi. Heti lennon aikana tutustuinkin kahteen uuteen ihmiseen, joiden kanssa vaihdoin yhteystietoja! Toinen oli paikallinen, toinen aussi (asui ihan samoilla kulmilla Melbournessa kuin minä ja Timo aikoinamme).

Jännä ajatus, että varsinainen vaihto alkaa vasta nyt. Facebookista päätellen monet muut vaihdossa olevat ovat jo täysin integroituneet vaihtarielämään aina "welcome party at the swedish mansion" -bileistä golfratojen kiertämiseen. Mä en ole tavannut vielä yhtään koulukaveria tai muita vaihtareita, vaan nämä pari viikkoa onkin olleet enemmän lomaa tai perus backpacker-meininkiä. Maksan päälle toiminta on silti välillä ottanut ja univelkaa on välillä kasvanut kovasti, toisikohan se varsinainen vaihto-opiskelu tähän muutosta? Yeah, right..

kämppä ja sen täyttävät tavarat

2010-01-12T16:52:00.005-05:00

Medellinissä aurinko jatkaa paistamistaan. Säät on suosineet, ihmiset hymyilleet ja puhuneet espanjaa käsittämättömän nopeasti.

Oltiin parina iltana ulkona. Torstaina ihmeteltiin miten paikalliset jaksaa riehua reggaetonin tahtiin klubilla; puolet porukasta tanssi pöydillä ja DJ:n lisäksi porukkaa viihdytti mikin kanssa riehuva, baaritiskillä heiluva MC, joka huudatti yleisöä mukaan biiseihin. Kaveri ei siis räpännyt tai esiintynyt, vaan toimi ihan pelkästään huudattajana. Ihmiset oli aika fiiliksissä ja meille tarjoiltiin kovasti juotavaa, täällä porukka tykkää jakaa omasta pullostaan. Aguardiente maistui.

Perjantaina katsottiin Avatar 3d:nä. Nice.

Lauantaina (tai oikeastaan sunnuntain puolella) oli vuorossa sitten semmoiset reivit, että oksat pois. Klubille lappo porukkaa vasta yökolmen jäljestä ja meno jatku aamu-ysiin asti. Oltiin ostettu pullo viskiä, joka takas myös vip-sektiosta sohvapaikat, mutta kun musiikki ja meininki alko olla parhaimmillaan, ei istumapaikoille tietenkään ollut käyttöä. Klubi, joka sijaitsi ihan sivukaduilla, oli täynnä hardcore reivaajia aurinkolaseineen, sekä valtava määrä homoja.

Sunnuntaina muutin paikallisen jäbän ja mun tulevan opiskelukaverin kämppään, josta kaveri vuokraa paria huonetta. Vuokraa kertyy kuukautta kohden hiukan alle pari sataa euroa! Etsin asunnon englannin- ja espanjankielisellä ilmoituksella www.compartoapto.com -palvelusta, jossa on hyvä tarjonta. Kämppä sijaitsee 10min kävelymatkan päässä yliopistolta rauhallisella alueella.

Sain vihdoin tänään matkatavarat. Eihän se homma vaatinutkaan kuin neljänä päivänä puhelinsoittelua, tietojen päivittämistä nettipalvelussa ja nyt lopulta tavarat piti itse hakea lentokentältä. Alko jo tuntua epätoivoiselta koko prosessi, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Toisaalta viikon aikana oppi, että ei niitä kamoja oikeasti niin paljon tarvitse. Totta kai alusvaatteita piti ostaa siinä missä pari paitaa ja deodoranttiakin, mutta alkoi kyllä tuntua että nuo Raahessa rinkkaan pakatut kolme paria housuja ja n. 4 t-paitaa on ainakin ihan liioittelua.. Toisaalta täällä on niin hyvä ilmasto, että paidat eivät ole ihan yhden päivän jälkeen käyttökelvottomia. Saa nähdä sitten tuolla rannikolla, jossa lämpötila ja ilmankosteus ovat ihan toista luokkaa!

Tänään ois tarkotus vihdoin lähteä kohti Karibian rannikkoa ja Cartagenaa. Viikon päästä takaisin.

He llegado.

2010-01-06T14:12:00.004-05:00

Minusta tuntuu, että en ole puhunut sitten viime tammikuun Brassi-reissun jälkeen niin paljoa espanjaa kuin nyt parin päivän aikana. Saavuin Medelliniin vasta eilen, mutta lento Espanjan kautta oli jo hyvää kielikylpyä. Matkustettua tuli lähes kaksi vuorokautta putkeen..

Kolumbiaan saavuttua sitä sai aika hyvän muistutuksen siitä, että harva täällä puhuu englantia. Kaikkia asioita, esimerkiksi sitä Madridiin jäänyttä rinkkaa tai vaihtunutta Bogota-Medellin-jatkolentoa, piti alkaa hoitaa espanjaksi. Aika haastavaa, mutta opettavaista. Rinkan pitäis saapua tänään illalla.

Täällä on kuitenkin tavaroiden hukkumisestakin huolimatta aika mahtava meininki. Ihmiset ovat todellakin ystävällisiä ja katsovat paljon silmiin. Flygarissa joku tyttö tarjos mulle vohveleita kun valitin olevani nälkäkuoleman partaalla. Lämpötila on jotain vaatimattomat lähemmäs +30C. Totta kai tunnetilat on vaihdelleet siitä "Uskomatonta, oon etelä-amerikassa!" -fiiliksestä tämmöseen väsyneeseen "äh, miksei tässä maassa osata hoitaa mitään tehokkaasti!". Mun vaihtoyliopistonhan piti mm. a) hoitaa mulle englanninkielisten kurssien kurssitarjotin, b) hoitaa kämppää ja c) hakea mut lentokentältä.. Kyllä, aivan oikein; kohdat A, B ja C eivät toteutuneet. Mutta jotenki sitä osas suhtautuaki valmiiksi niin, että ei nämä lattarit saa mitään hoidettua, joten no worries!! Oon tottunu ite hoitaan asiat.

Täällä Casa Kiwi -hostellissa Medellinissä mua odotti todellinen yllätys, kun olin kirjautumassa sisään niin hörhöliiton travellerisektion päämies Carlos Branco alko huudella puhdasta härmää hostellin baarin puolelta. Hyvä tavata kielimies ja raskaan sarjan säätäjä heti matkan alussa, niin helpottaa vähän näitä toimintoja. Nyt on kämpän etsiminen ja pakollisten tavaroiden, kuten sähköadapterien ja hammastahnojen säätö meneillään.

Eilen illalla sängyssä maatessani mietin, että tätäkö se taas on seuraavat 8kk: hostellipetejä, huonosti nukuttuja öitä, paljon uusia ihmisiä ja paikkoja, hörhöilyä, väsyttävää matkailua.. No, tätä kai se ehkä on, tosin tuohan tuo vaihto-opiskelu tietynlaista arkea ja rutiineja tähän. Mutta oli mitä oli, tästä pitää nyt ottaa kaikki irti!!

Rinkka täynnä jännitystä

2010-01-03T12:23:00.002-05:00

Viimeinen ilta Suomessa.

Tähän asti sitä on vastannut ihmisten "Jännittääkö?" -kysymyksiin myöntävästi vähän niin kuin kohteliaisuudesta - siksi, että se kuuluu asiaan ja kai sitä nyt pitäis jännittää. Nyt näin viimeistä kertaa kaamosyön kaatuessa päälle tuntuu varmaan ensimmäistä kertaa oikeasti siltä, että hiukka polvet tutisee. Näin sentään viime yönä untakin, jossa ostelin espanjaksi leipaa. Onnistuin ja sain vatsani täyteen! Toisaalta kokemuksesta tiedän, että jännitys vaihtuu mahtavaan matkustamisen tunteeseen heti kun varsinaisen reissun aloittaa. Siihen tunteeseen, kun maailma tuntuu olevan auki ja itsellä on kaikki kontrolli omasta suunnasta.

Yksi matkakuumotuksen laukaisijoista on varmasti rinkan pakkaaminen. Periaatteessa se on ollut pakattuna jo monta viikkoa, mutta kun aloin äsken tehdä loppumetrien säätöjä - eli heittää turhaa kamaa pois - sitä taisi oikeasti tajuta kohta lähtevänsä. Tavarapaniikkiin auttaa se, että reissuja ja kokemusta on jo takana. Jos jotain jää pois, niin sen voi kyllä ostaa matkakohteessa ilman sen kummempia suremisia. Filosofi Penan vanhan opiskelukaverin sanoin "raha on paras matkatavara". Sama Madventures-vinkkinä: Heitä puolet pois siitä, mitä luulet tarvivasi (ja sinulla on edelleen puolet liikaa!).

Mun Turun yksiö on normaalisti ihan täynnä tavaraa ja me kauppishörhöt elämme muutenkin kulttuurissa, jossa jaksetaan jopa hiukan keskivertoverkkarisuomalaista enemmän pukeutua ja laittautua. Ruuanlaittoon vihkiytyneenä ihmisenä minun kämpiltä löytyy lisäksi myös jäätelökonetta yms. Kun nyt lähtee matkaan ja tajuaa elävänsä seuraavat 8kk lähes pelkästään yhden rinkan ja yhden päivärepun sisällöllä, on se aika vapauttavaa. Emmehän me ihmiset oikeasti tätä kaikkea materiaalia tarvitse. (ja Tositravelleri nyt pärjää pelkästään sillä pikkurepullakin..)

Over & Out. Seuraava päivitys tulee sitten jostain muusta maasta kuin Suomesta ja ehkä sisältää jo jotain substanssia.

Pakko bloggaa

2010-01-01T13:56:00.002-05:00

Lähden kolmen päivän kuluttua Etelä-Amerikkaan kahdeksaksi kuukaudeksi. Viisi kuukautta vietän Kolumbian Medellinissä EAFIT-yliopistossa vaihdossa kauppatieteitä lueskellen ja sitten menen sinne minne "nokka näyttää ja tuuli tuuli kuljettaa". Eli ehkä rannikolle surffaamaan ja sukeltamaan, ehkä tutkimaan Ecuadoria ja Perua. En jaksa vielä suunnitella kovin tarkkaan.

Tämä blogi on ystäviä, tuttuja ja sukulaisia sekä omaa itseä varten. Homma tulee toimimaan samaan tapaan kuin aiemmpi Australia-matkan yhteisblogini www.anttijatimo.blogspot.com, eli kerron matkakokemuksia ja puran omia tuntojani.

Lähden matkaan yksin, olen opiskellut kahden vuoden aikana espanjan kielen perusteet ja hiukan liikekieltä. Saas nähdä miten äijän käy - voi olla ensimmäiset viikot vähän hiljasta poikaa. Kämppää olen alkanut etsiä netin kautta, joskin vaihtoyliopisto välittää myös asuntoja. Jännä fiilis kirjoitella espanjaksi kämppäilmoituksia ja lueskella vastauksia Jorgeilta, Juaneilta ja Estebaneilta :-). Tarkoituksena onkin yrittää tehdä paikallisia ystäviä, jotta saisi jotain kosketusta kulttuuriin. Ausseissa Timon kanssa reissatessamme tunsimme monesti olevamme varsinaisen kulttuurin ulkopuolella yhdessä muiden eurooppalaisten matkalaisten kanssa.

Matkan suunnitteluun on käytetty Internetiä ja jossain määrin Lonely Planet Colombiaa, joka ei kyllä ole kovin kattava. Kun lähden vaihdon jälkeen tien päälle, koitan ehkä vältellä perus LP-matkareittiä.