Hussutusta

Tänään paloi rahaa kuin rakennusmestarilla viikonloppuna uudistuneessa bluesmoonissa.

Sain pari päivää sitten idean, että haluan nousta Wellarin kanssa samaan kastiin, ja ostinkin tänään jäätävät cowboy bootsit.

Ostin myös lennot Choco-alueella (eli Kolumbian Tyynenmeren rannikon, ja myös Panaman rajalle ulottuva alue) sijaitsevaan Nuqui-pikkukaupunkiin. Kyseinen alue on Kolumbian köyhintä ja väestö lähinnä afrikkalaisten orjien jälkeläisiä. Paikka on muutenkin pienoinen Mama Africa sademetsineen, iltapäiväsateineen ja yli 90% ilmankosteuksineen.

Alue on ns. off the beaten track, eli hostelleja ja yleensäkin turisteja on tuolta vaikea löytää. Pari perushotellia kylässä on, sekä sitten kaupungin ulkopuolella rannikkoa alas päin lasketellessa voi löytää kourallisen kalliita resortteja/lodgeja, joihin rikkaammat henkilöt voivat mennä nauttimaan all inclusive -lomailusta. Tosin lukemani perusteella nämäkin resortit ovat kaukana superturistirysien palveluista. Alueen juju on myös siinä, että sinne maateitse mennessä on huomattavan hyvä todennäköisyys tulla, pallontallaajat.netin foorumin sanojen mukaan, "kommarispedejen" ratsaamaksi. Eli siis FARC-EP:n pojat (kauniisti nimetty, vapaasti suomennettuna Kolumbian Vallankumoukselliset Aseistetut Voimat - Kansanarmeija) pysäyttävät dösän mahdollisesti sarjatulen saattelemana ja sosialisoivat omaisuutesi Vallankumouksen käyttöön. Rauhan miehenä haluan kuitenkin välttää aseellista konfliktia ja valitsin siis kuljetusmoodikseni lennon. Edellä mainitut syyt johtavat tietenkin myös alueen taloudelliseen eristymiseen, eivätkä sosialistit näin ollen tässäkään maailman kolkassa saa varsinaisen kansan elinoloja yhtään sen paremmiksi, vaikkakin pitävät aseineen pahan kapitalismin loitolla. Itse Nuquin kaupungissa taas on niin vahva armeijan edustus, että se pitää sissit loitolla.

Lomamatkani luonnon helmaan sijoittuu pääsiäisviikolle, ja odotan lähinnä palmuja-autiorantaa-soulia-audio-hakkaa. Sekä parin kirjan lukemista ja riippumattolevytystä.
Vielä huomioita tästä kulttuurista ja ihmisten ystävällisyydestä. Käytiin tänään aiheesta debaattia Intercultural Management -tunnilla, ja pari faktaa nousi pintan:
1) Paikalliseen tyyliin kuuluu tuttavallisessa juttelussa luvata kuu ja tähdet taivaalta, eli heittää vaikka "Ai, pidät ratsastamisesta? Joo, mähän kutsun sut joku viikonloppu meidän tiluksille sitten!" ja tietenkin tämän jälkeen puheluihin ei vastata. Kyseessähän on vanhan koulun "Australian Kusetus". Toki tämä suomalaisena saattaa ihmetyttää, mutta täytyy vain muistaa, että se kuuluu kulttuuriin.
2) Jos tunnet jonkun etukäteen ja hän voi esitellä sinut ihmisille, saat 10x paremmat kokemukset. Esittely on maaginen juttu täällä. Historian ja kollektiivisen kulttuurin takia Satunnainen Antti Jokela Yliopistolta on todella pelottava kaveri, johon ei kannata tutustua missään muodossa, mutta jos joku sattuu ko. jampan esittelemään, eli kaveri on jo todettu vaarattomaksi, aukeavat kaikki ovet paljon tehokkaammin.

Lauantaina kävin hoitamassa enkun opetukseni pankinjohtajan asunnolla, ja siellä tarjoiltiin heti arvostetulle kielen opettajalle jääteetä, keksejä, sipsejä ja tunnin jälkeen myös kyyti kotiin. Että näin.

Kulttuurieroviidakossa rämpiessä pitää vaan yrittää ymmärtää. Mutta en mä ainakaan henkilökohtaisesti ota näistä oikein selvää. Kunhan vaan jullaan menemään!

Ruisleipää epätehokkaasta supermarketista

Ei oo totta! LÖYSIN OIKEAA LEIPÄÄ. Löysin leipää, jota ei voi puristaa nyrkin sisään kuin pumpulia. Löysin myös ruisleipää. Eihän tässä toiminnassa ole enää mitään järkeä!

Samalla markettireissulla tarkkailin taas kerran paikallisten supermarkettien epätehokkuutta. En tajua miten jollain lafkalla voi olla varaa pitää niin montaa myyjää vain hengailemassa marketin käytävillä. Eräässä hyllyvälikössä laskin olevan seitsemän neitiä juoruilemassa. Tai no totuuden nimissä sanottakoon, että kyllähän niistä neljä tutki yhtä ainokaista maitopurkkia ja vain kolme pousaili. Tehokasta.

Nyt syömään leipää.

Pakomatka Medellínistä

"Kesäinen ilma lämmin, olut kylmä,
rankka viikko on ollut kyllä" -Stepa

Lähdin perjantaina lipettiin suurkaupungin humusta ja sumusta ja suuntasin maalle. 5h Medellínistä etelään sijaitsee 300 000 asukkaan Manizales, joka toimi minulle lähinnä tukipisteenä läheisen Los Nevados del Ruizin luonnonpuiston tutkimiseen. Kaupunki sijaitsee Antioquian maakunnan eteläisessä osassa, ns. Zona Cafeterassa, joka tuottaa suurimman osan Kolumbian kahvista.

Simahdin Manizalesin hostelliin saavuttuani heti yhden bissen jälkeen petiin, sillä edellisen illan aamuun asti kestäneet karkelot verottivat voimia. Nukkumistaktiikka toimi ja olin lauantaina iskussa valloittamaan vuorta israelilaisen taistuluparin kanssa!Matka taittui luonnonpuistoon minibussin kyydissä ja reissun aikana pysähdyimme tarkastelemaan nähtävyyksiä ennen varsinaista patikkaosuutta. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta kun nousin Pohjanmaan lakeuksilta useampaan tuhanteen metriin! Patikoimme lopulta n. 4900 metristä 5125 metrin korkeuteen lähelle Nevado del Ruiz -tulivuoren huippua. Rikin pystyi haistamaan ilmassa. Happivaje sai jalat tuntumaan yllättävän raskailta kuin JJJ:n liskokävelyssä! Olo huipulla oli kuitenkin kuin voittajalla.


Pikkupatikoinnin jälkeen suuntasimme takaisin Manizalesiin, jossa ahmin Paolo Coelhon Devil and Miss Prymin iltapalaksi. Tuntui hyvältä päästä taas kirjallisuusharrastuksen pariin.

Sunnuntaina suuntasin kohti seuraavaa etappia, Pereiraa. Kaupunki on hiukan Manizalesia suurempi, n. 400 000 asukkaan mesta. Tutustuin kaupungin keskustaan pikaisesti siellä bambuteknologiaa opiskelevaan brassi-Viton kanssa. Kaveri ylisti bambun ominaisuuksia ja kertoi siinä vasta olevan tulevaisuuden rakennusaineen. Näin pohjoisen miehelle koko homma tuntui vähän oudolta, mutta taisi poika tietää mistä puhui. Ainakin sen kirjoja sisältävä matkalaukku painoi monta kymmentä kiloa. Livahdin uros Pereirasta lounaan jälkeen kohti fincaa, eli maalaistaloa, jonne olin suunnittellut meneväni levyttämään. Finca Villa Maria sijaitsi läheisessä solassa, todella vehreän luonnon keskellä.

Leppoinen maalaisidylli koki kolauksen kun 7 hengen opiskelijaryhmä Amsterdamista pamautti paikalle. Kaikki sujui ihan mukavasti kunnes päätin itse mennä nukkumaan ja jättää pojat pelaamaan keskenään juomapeliä. Meininki oli kuin kuin sitseiltä. Kuvittelepa nukkuvasti Parkin tupakkahuoneessa jos NESU reuhaa vieressä. Joopa joo. Kääntelin kylkeä kaksi tuntia ja kun viimen olin saamassa unen päästä kiinni, alkoi sillisteema. Kaverit paukkivat mun huoneeseen (ei muumitaloa lukita yöksi) alasti huutaen SCHWIMMEN SCHWIMMEN. Halusivat ilmeisesti, että tulen mukaan yöuinnille. Kieltäydyin kohteliaasti ja talutin pojat ulos mun huoneesta. 30min päästä sama episodi toistui. "WAR IS ERIK? WAR IS ERIK? WAR IS ERIK?" Alkoi jo vähän keittää kun olivat juovuspäissään hukanneet yhden seitsemästä älykääpiöstä ja nyt kyselivät minua mukaan etsintäpartioon. Löin oven puomin avulla takalukkoon ja nukahdin.

Sunrise, sunrise. Looks like morning in your eyes. Pojat pyytelivät kovasti aamulla anteeksi ja kutsuivat minut mukaan heidän grillibileisiin ja lupautuivat jopa (lopulta katteettomasti) maksamaan mun huonevuokran edelliseltä yöltä. Mikäpä se siinä, ei ole tapana olla pitkävihainen, vaikka yöllä meinaskin olla veriteko lähellä. Onhan sitä tullut itsekin joskus jullattua. Toinen päivä sujuikin sitten rentouttavissa merkeissä riippumatossa Montesquien Persialaisia kirjeitä ahmien. Kohokohta taisi kuitenkin olla konilla ratsastaminen. Yksin, ilman kypärää ja hiton jyrkkiä rinteitä tietenkin. Facebookista löytyy video aiheesta. Ratsastaminen se sitten vasta on mukavaa, sitä täyty tehdä lisää.

Viivyinkin sitten fincalla yhden yön sijasta kaksi. Kakkosyönä hollantilaisetkin olivat ihmisiksi (ehkä klo 06 herätyksellä oli jotain tekemistä asian kanssa). Maalaiselämä oli leppoista, mutta olisin kovasti halunnut jatkaa reissua johonkin suuntaan. Paluu kaupunkiin ei jaksanut oikein innostaa, mutta täällä sitä taas ollaan. Olen kuitenkin kehittänyt uuden taktiikan ja yritän pureutua couchsurfingin avulla paikallisiin sosiaalisiin ympyröihin tehokkaammin. Yliopistolaisten kanssa kun sosialisoinnista ei tule mitään, mutta ehkä nuo sohvasurffarit olisivat vähän avoimempia ja vanhempia. Ehkä vika yliopistotyyppejen kanssa ei olekaan kolumbialainen kulttuuri tai edes heidän korkea sosiekonominen asema, vaan se kylmä fakta, että ovat aika teinejä suurin osa.

Lisäsin mun blogiin tuohon oikealle linkkilistan, johon tungin näin alkajaisiksi loistavan matkablogin, Jetsetsadowskin sekä hyvän matkailijan tietopankin, Travelpodin, josta löytyy useiden ihmisten matkablogeja lähes mistä tahansa paikasta. Hakutoiminnolla saa näin helposti tietoa mitä erikoisimmista kohteista. Kannattaa tutustua.

Getaway in Colombia

Yllätyin itsekin espanjan osaamisestani kun sain varattua puhelimessa vaivatta hostellin pariksi yöksi, patikkamatkan luonnonpuistoon sekä majoituksen ja reittiohjeet farmille jossa pääsee ratsastamaan. Puhelimessa on aina ärsyttävä puhua vierasta kieltä, kun ei näe toista eikä voi kehon kielellä paikata verbaalisia aukkoja. Nyt kuitenkin homma hoitui hyvin. Viimeksi rannikolle soitellessani en tajunnut oikein mitään. Mutta rannikko on täällä kuten Suomessakin, eli puhuvat vähintään turun murteen tasoista mongerrusta - eihän siitä normaalit ihmiset mitään tajua!

Suuntana siis huomenna heti duunin jälkeen Kolumbian pääasiallinen kahvintuotantoalue ja relaksoituminen. Aika jännä, että n. 8v sitten tällaisia matkoja (5h kaupugnista etelään bussissa) ei olisi voinut tehdä, koska sissiliikkeet hallitsivat kaikkia metsäplänttejä. Hurraa, Uribe, nyt voidaan matkustaa mummolaan!

Saattaapi olla, että pitää lähteä kuitenkin kattohommiin vielä tänään.