rankka viikko on ollut kyllä" -Stepa
Lähdin perjantaina lipettiin suurkaupungin humusta ja sumusta ja suuntasin maalle. 5h Medellínistä etelään sijaitsee 300 000 asukkaan Manizales, joka toimi minulle lähinnä tukipisteenä läheisen Los Nevados del Ruizin luonnonpuiston tutkimiseen. Kaupunki sijaitsee Antioquian maakunnan eteläisessä osassa, ns. Zona Cafeterassa, joka tuottaa suurimman osan Kolumbian kahvista.
Simahdin Manizalesin hostelliin saavuttuani heti yhden bissen jälkeen petiin, sillä edellisen illan aamuun asti kestäneet karkelot verottivat voimia. Nukkumistaktiikka toimi ja olin lauantaina iskussa valloittamaan vuorta israelilaisen taistuluparin kanssa!
Matka taittui luonnonpuistoon minibussin kyydissä ja reissun aikana pysähdyimme tarkastelemaan nähtävyyksiä ennen varsinaista patikkaosuutta. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta kun nousin Pohjanmaan lakeuksilta useampaan tuhanteen metriin! Patikoimme lopulta n. 4900 metristä 5125 metrin korkeuteen lähelle Nevado del Ruiz -tulivuoren huippua. Rikin pystyi haistamaan ilmassa. Happivaje sai jalat tuntumaan yllättävän raskailta kuin JJJ:n liskokävelyssä! Olo huipulla oli kuitenkin kuin voittajalla.
Pikkupatikoinnin jälkeen suuntasimme takaisin Manizalesiin, jossa ahmin Paolo Coelhon Devil and Miss Prymin iltapalaksi. Tuntui hyvältä päästä taas kirjallisuusharrastuksen pariin.
Sunnuntaina suuntasin kohti seuraavaa etappia, Pereiraa. Kaupunki on hiukan Manizalesia suurempi, n. 400 000 asukkaan mesta. Tutustuin kaupungin keskustaan pikaisesti siellä bambuteknologiaa opiskelevaan brassi-Viton kanssa. Kaveri ylisti bambun ominaisuuksia ja kertoi siinä vasta olevan tulevaisuuden rakennusaineen. Näin pohjoisen miehelle koko homma tuntui vähän oudolta, mutta taisi poika tietää mistä puhui. Ainakin sen kirjoja sisältävä matkalaukku painoi monta kymmentä kiloa. Livahdin uros Pereirasta lounaan jälkeen kohti fincaa, eli maalaistaloa, jonne olin suunnittellut meneväni levyttämään. Finca Villa Maria sijaitsi läheisessä solassa, todella vehreän luonnon keskellä.
Leppoinen maalaisidylli koki kolauksen kun 7 hengen opiskelijaryhmä Amsterdamista pamautti paikalle. Kaikki sujui ihan mukavasti kunnes päätin itse mennä nukkumaan ja jättää pojat pelaamaan keskenään juomapeliä. Meininki oli kuin kuin sitseiltä. Kuvittelepa nukkuvasti Parkin tupakkahuoneessa jos NESU reuhaa vieressä. Joopa joo. Kääntelin kylkeä kaksi tuntia ja kun viimen olin saamassa unen päästä kiinni, alkoi sillisteema. Kaverit paukkivat mun huoneeseen (ei muumitaloa lukita yöksi) alasti huutaen SCHWIMMEN SCHWIMMEN. Halusivat ilmeisesti, että tulen mukaan yöuinnille. Kieltäydyin kohteliaasti ja talutin pojat ulos mun huoneesta. 30min päästä sama episodi toistui. "WAR IS ERIK? WAR IS ERIK? WAR IS ERIK?" Alkoi jo vähän keittää kun olivat juovuspäissään hukanneet yhden seitsemästä älykääpiöstä ja nyt kyselivät minua mukaan etsintäpartioon. Löin oven puomin avulla takalukkoon ja nukahdin.
Sunrise, sunrise. Looks like morning in your eyes. Pojat pyytelivät kovasti aamulla anteeksi ja kutsuivat minut mukaan heidän grillibileisiin ja lupautuivat jopa (lopulta katteettomasti) maksamaan mun huonevuokran edelliseltä yöltä. Mikäpä se siinä, ei ole tapana olla pitkävihainen, vaikka yöllä meinaskin olla veriteko lähellä. Onhan sitä tullut itsekin joskus jullattua. Toinen päivä sujuikin sitten rentouttavissa merkeissä riippumatossa Montesquien Persialaisia kirjeitä ahmien. Kohokohta taisi kuitenkin olla konilla ratsastaminen. Yksin, ilman kypärää ja hiton jyrkkiä rinteitä tietenkin. Facebookista löytyy video aiheesta. Ratsastaminen se sitten vasta on mukavaa, sitä täyty tehdä lisää.
Viivyinkin sitten fincalla yhden yön sijasta kaksi. Kakkosyönä hollantilaisetkin olivat ihmisiksi (ehkä klo 06 herätyksellä oli jotain tekemistä asian kanssa). Maalaiselämä oli leppoista, mutta olisin kovasti halunnut jatkaa reissua johonkin suuntaan. Paluu kaupunkiin ei jaksanut oikein innostaa, mutta täällä sitä taas ollaan. Olen kuitenkin kehittänyt uuden taktiikan ja yritän pureutua couchsurfingin avulla paikallisiin sosiaalisiin ympyröihin tehokkaammin. Yliopistolaisten kanssa kun sosialisoinnista ei tule mitään, mutta ehkä nuo sohvasurffarit olisivat vähän avoimempia ja vanhempia. Ehkä vika yliopistotyyppejen kanssa ei olekaan kolumbialainen kulttuuri tai edes heidän korkea sosiekonominen asema, vaan se kylmä fakta, että ovat aika teinejä suurin osa.
Lisäsin mun blogiin tuohon oikealle linkkilistan, johon tungin näin alkajaisiksi loistavan matkablogin, Jetsetsadowskin sekä hyvän matkailijan tietopankin, Travelpodin, josta löytyy useiden ihmisten matkablogeja lähes mistä tahansa paikasta. Hakutoiminnolla saa näin helposti tietoa mitä erikoisimmista kohteista. Kannattaa tutustua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti