Jungle Boogie @ Cuyabeno lodge

Tulivuorten jälkeen suuntasin suoraan yöbussilla kohti viidakoita Lago Agrio -nimiseen kyään. Paikasta jatkettiin bussilla pari tuntia ja sitten joen rannasta moottoriveneellä toinen samanmoinen istuma Cuyabeno-jokea alas. Lopulta saavuttiin Samona Lodgeen. Paikan rauhallisuus oli ihan mieletöntä. Vaikka tietenkin elukat pitävät ääntä viidakossa todella paljon, varsinkin öisin, on se ääni niin kuitenkin rauhoittavan luonnollinen! Jokea pitkin ja etenkin rauhallisessa mustavetisessä laguunissa veneily toi mieleen Kuusamon mökin järviveneilyt Kitkan selällä. Oppaanamme toimi hieman intin alikersantti Määttää muistuttava hahmo. Sosiaalisilta taidoiltaan erittäin heikko, mutta luonnossa varsinainen taituri ja hauska virnuilija. Tältä kaverilta ei jäänyt otuksia huomaamatta, rispekt!

Otuspuolella tutkattiin anakondia, kaimaaneja ja tukku lintuja. Mahtavaa. Ohjelmaan kuului myös tutustuminen paikalliseen alkuperäisväestön kylään sekä heidän shamaaninsa temppuihin. Shamaani antoi meillekin semmoiset maistiaiset mukaan, että illan seremonia oli päätä huimaava. Tarkempia yksityiskohtia voi kysellä allekirjoittaneelta!

Kaiken kaikkiaan viidakko oli luonnonrauhansa - ja myös taas kerran mukavien matkatoverien - ansiosta yksi parhaista paikoista pitkään aikaan. Asiaan kuuluu luonnollisesti myös kaunein auringonnousu pitkään aikaan.


Täytynee kehua myös Quitossa sijaitsevaan CarpeDM-matkatoimiston omistajaa Paulia, joka järjestää avuliaasti hyviä toureja, säilöö matkatavaroita matkan aikana ja on muutenkin mahtavaa seuraa.

Cotopaxi

Galapagoksen jälkeen suuntasin vuoristoon.. Quiton lähellä on Cotopaxi-tulivuori, maailman suurin aktiivisin. Laaksossa on Secret Garden Cotopaxi -hostelli, jossa oli uber rentouttavaa viettää pari päivää. Päivät ratsasteltiin, kavuttiin tulivuorille ja ajeltiin alas vuoripyörillä, jiihaa! Ratsastus oli mahtava kokemus taas kerran LOTR-maisemien ansiosta. Ensimmäistä kertaa laukkaa ratsastaminen oli myös adrenaliinihöyryinen kokemus! Korkeutta merenpinnasta oli jotain neljän tuhannen metrin paikkeilla. Vuoristopyörällä kaltevia teitä huristelu oli myös varsin villiä.

Koko vuoristohostelli on omistajiensa "dream home" aivan älyttömän mahtavalla laakso+tulivuori-näköalalla varustettu perinteisin metodein rakennettu savitiilitalo pärekattoineen. Tontin kupeesta meni myös vuoristopuro ja samoilureittejä lähti joka suuntaan jos ei omilla tiluksilla jaksa ratsastaa. Päärakennus oli jaettu perheen omaan kotiin ja yleiseen takkahuoneeseen, sosiaalitiloihin ja ruokasaliin. Erityisesti illat olivat tunnelmallisia, kun kynttilän valossa pelattiin Scrabblea tai vaihdettiin tarinoita takkahuoneessa. Eka iltana porukka kyseli toisiltaan arvuutuksia. Mä tapoin sitten illan tunnelman omalla vuorollani kun kysyin klassisen Monty Hall -pulman ja sen setvimiseen meni sitten 2,5h aikaa :D Koska paikalla majoittui fiksua väkeä, täyttyivät illat myös poliittisista debateista ja filosofisista pohdinnoista! Loistavaa porukkaa.

Viikonloppuna alkoi läheisessä Machachin kylässä kunnon maalaisjuhlat. En ole ikinä nähnyt niin paljon hevosia kuin hepoparaatiin mahtui! Lisäksi iltapäivästä katsottiin härkätaisteluareenalla kun ihmiset juoksi härkiä karkuun ensin niitä härnättyään. Päätimme siis mennä israelilaisen kaverin kanssa sisään areenalle! Tämän kuolemaa halveksuvan päätöksen jälkeen olimme pikaisesti kisanurmella, jossa pysyttelimme kuitenkin rationaalisesti turvallisen etäisyyden päässä isosarvisista otuksista. Härkien ravatessa lähimaastoon, kiipesimme sivuaitoihin kuin kokeneetkin härkäpojat. Kohta siirryttiinkin jo katsomon lämpimään tunnelman ja turvaan! Hengissä siis selvittiin ja vielä vailla suurempia fyysisiä vaurioita.

G-saaret - täynnä otuksia ja elukoita

Hurrrrja reissu takana! Galapagossaaret tarjosivat semmoisen luontopläjäyksen, että oksat pois ja tukka hel*vettiin! Tämän kaltaista luontokokemusta on vaikea kuvailla sanoin, mutta yritetään nyt sentään.

Otukset ja elukat eivät pelkää ihmistä G-saarilla ollenkaan, sillä metsästys ja eläimien kiusaaminen on ollut niin kauan kiellettyä. Mahtava tunne kun linnut lentävät ihan pään päällä, pesivät jalkojen juuressa tai merileijonan poikaset tulevat leikkimään veteen snorklailun lomassa!

Nähdyt otukset ja elukat: rauskuja, turtleseja eli merikilppareita, maakilpikonnia, sinijalkasuulia, albatrosseja, pelikaaneja, fregattilintuja, merileijonia, haikaloja, pikkufisuja ja meri- ja maaiguaaneja ja laavaliskoja, rapuja sekä tukku pikkulintuja.. ja itse päällikkö Galapagoksen haukka! Kaikki edellämainitut on siis mahdollista bongata ihan muutaman metrin päästä.

Sinijalkasuulat on pelimiesporukkaa. Niillä on siisti vastakkaiseen sukupuoleen tehoava tanssi, jossa ne seisovat kiven päällä ja nostelevat jalkoja komiasti. Tiedän itsekin nyt uudet muuvvssit diskoja varten. Albatrossit on symppiksiä. Avoliitto kestää läpi elämän ja penskoista huolehditaan yhdessä. Merileijonat on kingejä. Niiden ulosanti on miehekästä röhinää ja töristelyä ja isoimmat urokset painavat reippaasti yli sata kiloa ja parittelevat n. 30 naaraan kanssa. Penskat ovat leikkisiä ja maailman söpöimpiä. Lisäksi merileijonien viikset ovat cooliudessaan Nalle Wahlroosin luokkaa! Minäkin haluaisin olla isona merileijona!



Saaria tuli siis kierreltyä viikon päivät Encantada-jahdin kyydissä. Vene oli juuri sopivan kokoinen: tarpeeksi iso, että tilaa riitti ruokaluun yms, mutta tarpeeksi pieni, että vielä tunsi olevansa veneellä ja pystyi ihailemaan ohi lipuvaa vettä eikä vain siemailemaan samppanjaa ylisuuren ökyjahdin kyydissä. Päivät koostuivat yleensä kävelyretkistä saarilla, snorklailusta, hyvän ruuan mättämisestä ja vapaaehtoisista lihaskuntoharjoitteista laivan kannella!


Saarten vanhin "postitoimisto" oli jännä paikka. Sinne pystyi jättämään kirjeitä ja kortteja, jotka sitten joku kohdemaahan matkustava toimittaisi perille. Kyseessä on satoja vuosia vanha merimiesten perinne. Suomeen menevää postia en löytänyt ja jätinkin itse ensimmäisen. Saa nähdä josko joku suomalainen sen sieltä joskus perille toimittaisi!

Yksinäisen miehen mietteitä

Blogin nimi on Kahdeksan kuukauden yksinäisyys, mutta pääosin elämä Amerikassa on kuitenkin sujunut muiden ihmisten seurassa. Nyt taas hostellielämään totutellessa mietiskelin vähän asioita.

Minusta on paljastunut matkan aikana tietylaista erakkoluonnetta. Niin paljon kuin tykkäänkin viettää aikaa minulle läheisten ihmisten kanssa ja yleensä myös tutustua uusiin, on jotenkin äärimmäisen vapauttavaa ja helppoa reissata yksin - ainakin verrattuna hostellien random-tuttuihin. Toisaalta ihannetilanne on minusta hyvän ystävän kanssa reissaaminen. Näiden hostellien randomtyyppien kanssa jutustelua olen harrastanut nyt sen pari päivää ja yleensä keskustelut ovat täysin yhdentekevistä ja pinnallisista aiheista eivätkä oikein anna mitään. Tietenkin faktatietoa matkakohteista saa, mutta suuremmat elämäntotuuksien oivaltelut mielenkiintoisten keskustelukumppaneiden kanssa ovat harvinaista herkkua. Täällä muuten oikein hyvässä Secret Garden Hostellissa ihmisten jutut tuntuvat pyörivän akselilla ala- ja viinapää. Eilen joku jenkki taasen valitti kuinka Kolumbiassa reissatessaan kukaan ei osannut englantia eikä hän siten saanut palvelua. Kyynel. Tunnen itseni elitistipaskiaiseksi varustettuna romantisoiduin ja ylioptimistisin mielikuvin ihmisistä kun yritän matkaillessani lukea opettavaista kirjallisuutta ja keskustella vakavammista aiheista. Sillä yhdistelmällä ei oikein tehdä hostelleissa kavereita. Viinanjuontitarinat ja sekoilukertomukset uppoavat paljon paremmin yleisöön. Ei täällä nyt ihan yhtä hurja meininki porukalla ole kuin Ausseissa, mutta olen silti hiukan yllättynyt tästä Etelä-Amerikan-matkailunkin valtavirtaistumisesta. Toisaalta aina kai se menee näin.. Grand tourillakin ylevänä tarkoituksena oli opettaa nuorille aatelismiehille Euroopan eri kulttuureja renesanssin hengessä, mutta aikalaiskertomusten mukaan monesti reissun kohokohta oli kuitenkin syntinen Venetsia ja sen hurja yöelämä.

Seuraavaksi vois varmaan matkustaa kuuhun - jonkun läheisen ihmisen kanssa. Yksin reissaamisessa on puolensa, mutta seuraavan reissun kokemukset haluan jakaa heti paikan päällä jonkun kanssa.

Quito, Ecuador: synttärit ja vähän nähtävyyksiä

Morjesta pöytään täältä maailman laidalta eli päiväntasaajalta! Kirjoittelen jostain palttiarallaa 2800 metrin korkeudesta, Ecuadorin pääkaupungista Quitosta.

Saavuin mestoille keskiviikkoiltana ja painuin illallisen ja pienen nörttäilyn jälkeen suoraan petiin. Torstaina tutustuin kauniiseen vanhakaupunkiin, joka alkaa kuitenkin parin plazan ja kirkon jälkeen vähän toistaa itseään. Alkuillan käytin Ecuadorin-temppujen suunnitteluun, ja vaikka Quitossa ei tunnukaan olevan paljoa nähtävää, on tässä maassa suhteellisen pienien välimatkojen päässä vaikka ja mitä tarjolla. Biitsiä, surffausta, viidakkoa, malariaa, vuoristoa, koskenlaskua, vaelluksia, ratsastusta.. niin ja UNESCON maailmanperintökohde, Galapagos! Lukijoiden pyynnöstä en paljasta suunnitelmiani sen enempää, kuin että lähden sunnuntaina Galapagokselle viikoksi purjehtimaan. Paikka siis kuhisee ihmisiä pelkäämätöntä elukkaa, kauniita maisemia jne. Reissun hinta on suolainen, mutta kyseessä on varmaan yksi maailman siisteimmistä luonnonnähtävyyksistä. Mene ja tiedä.

Minut paremmin tuntevat tietävät, että tässä blogissa ei seuratakaan enää 23-vuotiaan KTM-opiskelijan toilailuja. Syntymäpäivät sujuivat aamun Suomi-Skype-fiilistelyjen merkeissä ja illalla hostellilta napattujen uusien ystävien kanssa illastaessa ja juhliessa. Ihan ok-ilta, ei mitään erikoista. Viralliset juhlinnat on siirretty sitten elokuulle kunhan olen takaisin Suomessa!

Tänään kävin tutustumassa mauttomaan turistirysään, "Maan puolivälin museoon", joka on rakennettu päiväntasaajalle. Hullussa kompleksissa oli lähinnä turistikrääsää myyviä puoteja ja ravintoloita sekä iso monumentti, jossa ihmiset ottivat kuvia. Hauskinta oli, kun paikallisturistit halusivat ottaa kuvia minun, niin naurettavan vaalean pojan, kanssa. Jouduin sitten poseeraamaan 0-leveyspiirillä n. viidentoista eri naisen kanssa :-D

Hullua on myös se, että tarkistuslaskelmien mukaan päiväntasaaja ei sijaitsekaan teemapuiston keskellä, vaan puiston takana. Siellä onkin paljon mielenkiintoisempi ja pienempi museo, Museo Inti-Ñan. Täällä oikealla ekvaattorilla oppaat näyttävät mielenkiintosia "tieteellisiä kokeita", mm. kuinka altaasta reiän kautta poistuva neste pyörii eri suuntiin pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla, ja itse päiväntasaajalla valuu suoraan alas ilman coriolis-ilmiötä!. Museossa esiteltiin myös parin paikallisen alkuperäiskulttuurin elämäntapoja. Vaikuttavia faktoja olivat mm. seuraavat perhe-elämään liittyvät randomtiedot: Vuoristolaiset nukkuivat koko perhe samassa sängyssä ja horisontaalisia suhteita harrastaakseen isä ja äiti poistuivat ulos luonnon helmaan, sillä Äiti Maa takaa myös naisille paremman hedelmällisyyden! Amazonin jengi taas nukkui koko perhe samassa riippumatossa! Riippumaton lienee oltava samaa luokkaa kuin mun oman..

Kuvia en pääse nyt oikein lataamaan hostellin nettiyhteyden hitauden takia.