Blogin nimi on Kahdeksan kuukauden yksinäisyys, mutta pääosin elämä Amerikassa on kuitenkin sujunut muiden ihmisten seurassa. Nyt taas hostellielämään totutellessa mietiskelin vähän asioita.
Minusta on paljastunut matkan aikana tietylaista erakkoluonnetta. Niin paljon kuin tykkäänkin viettää aikaa minulle läheisten ihmisten kanssa ja yleensä myös tutustua uusiin, on jotenkin äärimmäisen vapauttavaa ja helppoa reissata yksin - ainakin verrattuna hostellien random-tuttuihin. Toisaalta ihannetilanne on minusta hyvän ystävän kanssa reissaaminen. Näiden hostellien randomtyyppien kanssa jutustelua olen harrastanut nyt sen pari päivää ja yleensä keskustelut ovat täysin yhdentekevistä ja pinnallisista aiheista eivätkä oikein anna mitään. Tietenkin faktatietoa matkakohteista saa, mutta suuremmat elämäntotuuksien oivaltelut mielenkiintoisten keskustelukumppaneiden kanssa ovat harvinaista herkkua. Täällä muuten oikein hyvässä Secret Garden Hostellissa ihmisten jutut tuntuvat pyörivän akselilla ala- ja viinapää. Eilen joku jenkki taasen valitti kuinka Kolumbiassa reissatessaan kukaan ei osannut englantia eikä hän siten saanut palvelua. Kyynel. Tunnen itseni elitistipaskiaiseksi varustettuna romantisoiduin ja ylioptimistisin mielikuvin ihmisistä kun yritän matkaillessani lukea opettavaista kirjallisuutta ja keskustella vakavammista aiheista. Sillä yhdistelmällä ei oikein tehdä hostelleissa kavereita. Viinanjuontitarinat ja sekoilukertomukset uppoavat paljon paremmin yleisöön. Ei täällä nyt ihan yhtä hurja meininki porukalla ole kuin Ausseissa, mutta olen silti hiukan yllättynyt tästä Etelä-Amerikan-matkailunkin valtavirtaistumisesta. Toisaalta aina kai se menee näin.. Grand tourillakin ylevänä tarkoituksena oli opettaa nuorille aatelismiehille Euroopan eri kulttuureja renesanssin hengessä, mutta aikalaiskertomusten mukaan monesti reissun kohokohta oli kuitenkin syntinen Venetsia ja sen hurja yöelämä.
Seuraavaksi vois varmaan matkustaa kuuhun - jonkun läheisen ihmisen kanssa. Yksin reissaamisessa on puolensa, mutta seuraavan reissun kokemukset haluan jakaa heti paikan päällä jonkun kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Allekirjoitan aika hyvin mietteesi: Oman kokemukseni mukaan hostellien ruotsalaistytöt puhuu aussimiehistä, aussipojat puhuu ruotsalaistytöistä, aussimiehet puhuu traktoreista ja erämaamaastureista, norjalaiset murjottaa, britit puhuu fudiksesta, ja ranskalaiset, italialaiset ja espanjalaiset meuhkaavat viinapäästään ("join pullon vodkaa" = yks Corona) ja menee nukkumaan klo 21.30.
VastaaPoistaRandomien kanssa on mukavaa heittää ne samat vanhat "ei-tunneta-vielä-mutta-heitän-jotain-nokkelaa" -läpät, mutta niiden pinnallisuus ja toistuvuus alkaa kyllästyttää aika lujaa. Mitä itse huomasin reissuiltani, on että vaikka kuinka vaihdetaan mailiosoitteita, facebookeja ja puhelinnumeroita ja sovitaan että ollaan yhteydessä reissujen jälkeen, aika laiskasti on yhteydenottoja tippunut. Kenessä lie vika.
Paras mahdollinen matkapaketti taitaa olla riidaton reissu jonkun läheisen kanssa ja paikallinen kontakti joka osaa filtteröidä matkakohteesta kaiken kuonan pois.
Yksin reissatessa pitää vaan muistaa ottaa luettavat mukaan tai vaihtoehtoisesti majoittua tarpeeksi tasokkaaseen hotelliin jossa on eläväinen aulabaari.
Sä olet kuitenkin säästynyt siltä suurimmalta ja äänekkäimmältä saatanalta, eli Amerikan Yhdysvaltojen kansalaisilta. nuf said.
VastaaPoistaMä en vaihda enää yhteystietoja kuin ihan vain parhaiden tyyppien kanssa, joita oikeasti haluais nähdä myöhemminkin.