Lyhyt jälkipuinti

Nyt on Suomessa tullut oltua jo yli kolme viikkoa. Paljon mahtavia hetkiä on tähän mahtunut. Heti lentokentällä oli kaverit vastassa ja sitten saunottiin lähes koko yö, aamulla vietettiin brunssia ja ihailtiin samalla Helsingin viimeisiä helteitä. Illalla lisää saunomista ja sitten seuraavana päivänä Lintsille. Mahtava kotiinpaluuviikonloppu kertakaikkiaan :-) Tosin parhaat kylvyt tuli otettua vasta viikon päästä Oulussa kun pääsi ihan puusaunaan..

Jotkut sanovat, että kotiin palatessa kulttuurishokki on jopa suurempi kuin ulkomailla ollessa. Enpä tiedä. Ausseista kotiin tullessa kaikki tuntui jotenkin ihmeelliseltä; "Siis häh? Puhuuko noi lapset Suomea? Tajutonta!", "Täh, miksi kaikki on niin hiljaa täällä bussissa?!" Toki nytkin Suomea katseli varsin ihailevin silmin, mutta mitään varsinaista shokkia ei ollut. Parin päivän jälkeen saapumisesta tuntuikin että asiat ovat kuin ennenkin ja matka tuntui heti todella kaukaiselta. Se täytynee sanoa, että kotiinpaluuta, ihan niin kuin matkalle lähtöäkin, romantisoi tai kauhistelee aina. Se on lopulta paljon arkisempaa kuin voisi kuvitella ja sitten yhtäkkiä ollaankin ihan eri kokemuspiirissä. Vaikka kronologisesti koko reissu on vielä lähimenneisyydessä, on se kokemuksellisesti niin eri maailmassa kuin Suomessa hengailu.

Suomi tuntuu toimivan joka asiassa hiton hyvin. Suihkujen lämmin vesi ja hyvä paine, wc-paperin pönttöön heittämisen mahdollistava tehokas viemäröinti ja tietenkin ruisleipä ovat näitä arjen pieniä iloja.. Negatiivisia fiiliksiä herättää lähinnä suomalainen yöelämä, juuri niin kuin muistaakseni Ausseistakin tullessa. Kyllä nuo perusyökerhot vaan on normaaliviikonloppuina aika kammottavia. Opiskelijabileet on tietenkin ihan eri asia.

Tatu Nordbackin sanoin: poika lähti vaihtoon, mies tuli takaisin. (johtuen viiksistä ja parrasta)

Viimeisen illan mutinoita

Montañita oli ansa. Hyvässä porukassa hengailu voitti Canoan houkutukset ja vietin koko viikon samassa paikassa, josta tosin tehtiin valaidenkatseluretki Puerto Lopeziin. Viikko vierähti aika hyvin juhliessa ja rentoutuessa. Aallot olivat huonot koko viikon ja surffailut jäivät minimiin. Myös aurinko näyttäytyi vain parin tunnin ajan, joten siellä kotipuolessa on turha odottaa mitään pronssipatsasta takaisin. Viikko Montañitassa oli silti onnistunut juurikin meidän porukan takia, joka backpacker-kulttuurille tyypillisesti hajosi sitten kun kaikki lähtivät lähes samaan aikaan eri suuntiin. Viikon aikana tuli kuitenkin jauhettua hyviä juttuja 34v irlantilaisen, 29v britin ja 20v aussin kanssa, plus sidekickit päälle. Suomessa tulee harvemmin hengailtua nuorekkaiden yli kolmekymppisten kanssa, mutta reissun päällä tästä ikäluokasta löytyy yleensä mielenkiintoisimmat (ja hörhöimmät) hahmot.

Jatkoin maanantaina matkaa Guayaquiliin viettääkseni siellä yhden illan couchsurfing-porukan kanssa. Käytiin kahden tytön ja yhden pojan kanssa syömässä ja nukuin sitten pari tuntia lattialla ennen kuin Hector nakkasi minut lentokentälle. Maisema vaihtui nopeasti kotoisaksi Kolumbiaksi ja sen pääkaupungiksi Bogotaksi. Bogota on todella suuri kaupunki, jossa on leveitä katuja, korkeita taloja ja ihmisvilinää sen verta, että tuli New York mieleen. Medellín on tähän verrattuna kyläpahanen. Täällä on myös parempaa kansainvälistä kulttuuri- ja ravintolatarjontaa, ja kaduilla näkee jopa lyhyttukkaisia ja eri tyylisiä naisia, eikä vain "hei, katsokaa, asennutin juuri DD-kupit" -kloonimimmejä (joskin kauniita). Eli yritän tässä sanoa, että mesta on selvästi kansainvälisempi ja täällä on avoimempi asenne kuin Medellínissä.

Matkan parasta antia ovat -tietenkin- olleet ihmiset. Kun nyt muistelen kuluneen matkan toilailuja, tulee mieleen lähinnä hahmoja, ei niinkään paikkoja. Paljon on opittu uutta ja hyviä ystäviä saatu. Ikävä tietenkin jää monia, mutta varmasti osa tulee vielä joskus vastaan.

Huomenna illalla lähtee lentokoneapparaatti kohti kotomaata. Yksi ovi sulkeutuu, mutta silloinhan yleensä monta uutta avautuu - kunhan ei kesken lennon. Suomessa odottanee hyviä juttuja. Jännittää tietenkin paluu.

Over & out, Kolumbia kuittaa.

Vihdoinkin rannikko! eli Montañitan madness..

Montañita, tämä Ecuadorin rannikolta jo pari vuosikymmentä takaperin löydetty surffausparatiisi herättää minussa niin ristiriitaisia tunteita, että asiasta on pakko raportoida.

Matkustin koko eilisen maanantai-päivän Cuencasta tänne rannikolle. Ensin 4 h bussi Guyaquiliin, josta 2 h bussi Salinasta kohti ja vielä 1 h bussi Montañitaan. Saavuin siis kutakuinkin rähjäisenä ja väsyneenä n. yhdeksän aikoihin illalla kaupunkiin. Kadut tuntuivat olevan ihan täynnä baareja ja hostelleja, joten huoneen löytäminen ei ollut vaikeaa. Majoituksesta pitänee mainita yksi vähävetisimmistä suihkuista mitä olen nähnyt. Laiskahkon tihkusateen tyylinen suihku tuntuu kuitenkin mukavalta iholla ja jokaista tippuvaa pisaraa arvostaa, vaikkakaan itse peseytyminen ei ole kovin tehokasta.

Vaivalloisen puhdistautumisprosessin jälkeen jatkoin kadulle tarkoituksenani nauttia olunen ja iltapalaa. Vastassa oli todellinen MADNESS! Katu oli täynnä hipinretkaleita, gringoja ja paikallisia sekaisin, n. 15 henkeä tanssi macarenaa keskellä katua baarista raikuvan musiikin tahtiin, yrtti haisi ja sakki otti raakasti kuppia. Montañita on juuri niin stereotypinen kuin voi olettaa.. Poi-taitelija? check! Jonkkaajat? check! Tulella leikkijät? check! Diabolo? check.. Lisäksi vielä joku mystinen "kristallipallo" eli läpinäkyvä kuula jolla porukka taitelee, sekä tietenkin se sata200 artesaania ja rastapäätä. Kaikkea kyllä osasin odottaa, mutta ehkä ecuadorilaisten suuri määrä verrattuna gringoihin oli yllätys. Meininki on siis rento.

Tunsin oloni kuitenkin jotenkin yksinäiseksi koska en oikein pystynyt väsyneenä henkisestä bondaamaan bilettäjien kanssa. Söin kadulta ostetun hampurilaisen ja onnekseni bongasin tutun kasvon litkimästä yksin kaljaa eräässä kulmakuppilassa.. Kyseessä oli jenkki Mike, jonka tunnistin majoittuvan samassa hostellissa kanssani. Liityin kaverin seuraan ja purimme ristiriitaisia ajatuksiamme kliseisestä hippikulttuurista, niistä kymmenistä korukojuista ja paikan yleisestä ilmapiiristä, sekä jaoimme Kolumbian-kokemuksiamme. Toinen kojutyyppi täällä artesaanien lisäksi on pienet viinabaarit, jotka myyvät erilaisia hedelmäcocktaileja halpaan hintaan. Montañita on keitottajan paratiisi.

Omat jo kauan uinuneet biletyshaluni eivät sen kummemmin heränneet katuhulinaa ja paikallisten tanssimista katsellessa, mutta minua selvästi vanhemman Miken kanssa viihtyi hyvin oltta juoden. Tarkoitus oli kuitenkin mennä suht aikaisin nukkumaan.. Montañita on kuitenkin ansa. Kohta huomasimme juttelevamme paikalliselle nuorisoseurueelle ja kohta kello olikin reilusti yli puolen yön. Paikat alkoivat mennä kiinni ja jatkoimme saksalaiseen after hours -baariin, jossa viimeisimmät yökyöpelit viettivät iltaa. Koko ilta sujui siten, että lähes koko ajan oli tarkoitus "lähteä ihan just nukkumaan", mutta aina tapahtui jotain hauskaa ja ihmisten seuraaminen oli liian koomista että olisin pystynyt beilaamaan. Yökyöpelibaarissa heilui norjalainen pitkätukka huumepäissään hikeä pyyhkien ja nokkaansa hieroen, hehe. Sekava jenkkijätkä hyppi kitara selässä rokkibiisin tahtiin ja vaati minua ja Mikeä liittymään seuraan. "It feels good! JUMP! GET UP! JUMP!" Huomattava osa kakslahkeisista myös piiritti sitä illan kauneinta neitoa, joka kuitenki tuntui antavan järkijään pakit kaikille. Jossain vaiheessa kello olikin jo neljä ja luulin jo valomerkin tulleen kun koko kaupungista sammuivat sähköt. Baari kiinni vihdoin, onhan sentään maanantai-tiistai-yö? Ei suinkaan! Kitaramiehet ottivat musisoinnin haltuunsa kynttilöiden ja sytkärien valossa. Unplugged-konserttia pari biisiä kuunneltuani lähdin viimein hapuilemaan säkkipimeälle kadulle ja painuin vihdoin nukkumaan joskus viiden aikoihin. Näin siis perus maanantai-ilta, jolloin "ei pitänyt lähteä ulos".

Aamulla heräsin yhteen maailman ärsyttävimmistä kombinaatioista: jenkkitytöt molottamassa kovaan ääneen päivän suunnitelmistaan jossain liian lähellä omaa huonettani. En tiedä mistä ääni varsinaisesti tuli, mutta aivan liian läheltä. Paperist seinät ja avoimet katonrajat eivät paljoa bloki ääntä, vaan päinvastoin tuntuvat peilaavaan melun sisälle kämppään vähän joka suunnalta. Kun tämä läpinä vihdoin loppui, paljastui sen peittämä tietöiden ääni suoraan ikkunan alta. Argh. Viiden tunnin yöunet saivat riittää ja nousin ylös. Päätin lähteä katsomaan rantaa ja J. Rauhamäen "jos asfalttia on näkyvissä, paita päälle!" -sääntöä uhmaten painuin parinkymmenen metrin matkan kaupungin läpi pelkissä shortseissa. Kutakuinkin väsyneet ja ärtyneet aamufiilikset vaihtuivat hyvänolontunteeseen kun paljaat jalat painautuivat märkää rantahiekkaa vasten ja aaltojen rauhoittava ääni puhdisti amerikan englannin saastuttaman aivojen kuulokeskukseni...


Montañita on stereotypinen, helppo ja rento mesta. Juuri sellainen paikka mihin porukka tulee pariksi päiväksi, mutta viivähtää viikon tai vuoden. Katsotaan mihin asti oma mielenterveys kestää..

Baños ja Cueca

Baños on hyvin erilainen kaupunki Ecuadorissa. Se on pieni ja joka puolelta kauniiden vuorten ympäröimä. Pienestä koosta huolimattaan se on hyvin vahvasti elossa, sillä se on niin paikallisten kuin ulkomaistenkin turistien suosiossa. Extremeurheilu ja kylpylälomailu ovat kaupungin valtit. Espanjankielinen nimi viittaakin kylpyihin.

Bañosissa tuli vietettyä aikaa alkuperäistä suunnitelmaa kauemmin. Tarkoitus oli hoitaa parit aktiviteetit kuten koskenlaskut ja heporatsastukset pois alta ja beilata mesta vikkelästi. Huono sää kuitenkin viivytti ulkoiluharrasteluja ja Bañosin lukuisat hyvät ja halvat ravintolat eivät ainakaan helpottaneet kaupungista lähtöä. Kolumbian, Galapagoksen, vuoriston ja viidakkoretken jälkeen hedonistinen erilaisten ruokien syöminen oli mitä parasta ajanvietettä. Sateita uhmaten Bañosissa tuli tehtyä myös pyöräretki, pieniä kävelypatikoita ja vihdoin se koskenlasku. Viimeisenä päivänä aurinkokin jaksoi paistaa ja tein usean tunnin patikkaretken läheisen vuoren päälle, josta vihdoin sai myös ihailla Tungurahua-tulivuorta. Ko. möhkälettä oli jo aiemmin yritetty katsella ja siitä huvista jopa maksettu pari taalaa, mutta sumuinen ilma oli aikeet estänyt. Tämän viimein onnistuneen reissun kruunasivat vielä maailman kolme söpöintä tenavaa, jotka paluumatkalla möivät minulle hedelmiä.


Sain itseni vihdoin liikkeelle toissapäivänä perjantaina, eli lähes viikon kuluttua saapumisestani. Nokka kohti Cuencaa ja 8h bussissa. Cuenca on tällä reissulla nähdyistä Etelä-Amerikan kaupungeista kaunein. Siirtomaa-aikainen keskusta henkii eurooppalaista (=superior) suunnittelua ja kaupungin läpi virtaa kaunis joki. Vanha kaupunki on myös koti kivoille ravintoloille ja ryöstöjä ei tarvitse pelätä öiseenkään aikaan Quiton tyyliin. Nautiskelupaikoista erityisesti Cafe Eucalypto saa kunniamaininnan tyylikkäistä puitteistaan, Cacao & Canela suklaaherkuistaan ja päätorin laidalla vanhan katedraalin vieressä sijaitseva jäätelöpuoti teki myös sellaisen vaikutuksen, että siellä on tullut vierailtua joka päivä. Etenkin jäätelö- ja suklaa-asioissa koen oman rimani olevan korkealla, joten em. paikat ovat todellakin laadukkaita! Cuenca näyttäisi olevan myös Panama-hattujen koti ja eräässä museossa/tehtaanmyymälässä voi seurata näiden tyylikkäiden kesäpäähineiden valmistusta ja valkata oman suosikkinsa. Sorruin itsekin vihdoin näihin maan turistisimpiin myyntiartikkeleihin eli Panama-hattuun ja ponchoon. Love ’em.

Cuenca on myös hyvin perinteinen kaupunki esim. Bañosiin verrattuna siten, että näin sunnuntaina koko kaupunki on lähes kuollut.. Alkoholia ei saa koko maassa myydä näin pyhänä päivänä ja kadutkin ovat ihan autiot. Vain kirkkojen liepeillä on elämää. Huomenna aamulla matka jatkuu vihdoinkin kohti rannikkoa, jossa kohteina ovat ainakin surffi/biletysparatiisi Montañita, josta epäilen joutuvani poistumaan vikkelään rauhallisempaan Puerto Lopeziin, jossa voi tehdä retkiä valaiden katselemiseksi, ja viimeisenä kohteena on rauhallisempi surffikylä nimeltä Canoa. Tämän jälkeen otetaan nokka kohti Bogotaa, sen viimeisimpiä huvituksia ja sitten lentokenttää.. Suomessa siis jo parin viikon päästä!

Jungle Boogie @ Cuyabeno lodge

Tulivuorten jälkeen suuntasin suoraan yöbussilla kohti viidakoita Lago Agrio -nimiseen kyään. Paikasta jatkettiin bussilla pari tuntia ja sitten joen rannasta moottoriveneellä toinen samanmoinen istuma Cuyabeno-jokea alas. Lopulta saavuttiin Samona Lodgeen. Paikan rauhallisuus oli ihan mieletöntä. Vaikka tietenkin elukat pitävät ääntä viidakossa todella paljon, varsinkin öisin, on se ääni niin kuitenkin rauhoittavan luonnollinen! Jokea pitkin ja etenkin rauhallisessa mustavetisessä laguunissa veneily toi mieleen Kuusamon mökin järviveneilyt Kitkan selällä. Oppaanamme toimi hieman intin alikersantti Määttää muistuttava hahmo. Sosiaalisilta taidoiltaan erittäin heikko, mutta luonnossa varsinainen taituri ja hauska virnuilija. Tältä kaverilta ei jäänyt otuksia huomaamatta, rispekt!

Otuspuolella tutkattiin anakondia, kaimaaneja ja tukku lintuja. Mahtavaa. Ohjelmaan kuului myös tutustuminen paikalliseen alkuperäisväestön kylään sekä heidän shamaaninsa temppuihin. Shamaani antoi meillekin semmoiset maistiaiset mukaan, että illan seremonia oli päätä huimaava. Tarkempia yksityiskohtia voi kysellä allekirjoittaneelta!

Kaiken kaikkiaan viidakko oli luonnonrauhansa - ja myös taas kerran mukavien matkatoverien - ansiosta yksi parhaista paikoista pitkään aikaan. Asiaan kuuluu luonnollisesti myös kaunein auringonnousu pitkään aikaan.


Täytynee kehua myös Quitossa sijaitsevaan CarpeDM-matkatoimiston omistajaa Paulia, joka järjestää avuliaasti hyviä toureja, säilöö matkatavaroita matkan aikana ja on muutenkin mahtavaa seuraa.

Cotopaxi

Galapagoksen jälkeen suuntasin vuoristoon.. Quiton lähellä on Cotopaxi-tulivuori, maailman suurin aktiivisin. Laaksossa on Secret Garden Cotopaxi -hostelli, jossa oli uber rentouttavaa viettää pari päivää. Päivät ratsasteltiin, kavuttiin tulivuorille ja ajeltiin alas vuoripyörillä, jiihaa! Ratsastus oli mahtava kokemus taas kerran LOTR-maisemien ansiosta. Ensimmäistä kertaa laukkaa ratsastaminen oli myös adrenaliinihöyryinen kokemus! Korkeutta merenpinnasta oli jotain neljän tuhannen metrin paikkeilla. Vuoristopyörällä kaltevia teitä huristelu oli myös varsin villiä.

Koko vuoristohostelli on omistajiensa "dream home" aivan älyttömän mahtavalla laakso+tulivuori-näköalalla varustettu perinteisin metodein rakennettu savitiilitalo pärekattoineen. Tontin kupeesta meni myös vuoristopuro ja samoilureittejä lähti joka suuntaan jos ei omilla tiluksilla jaksa ratsastaa. Päärakennus oli jaettu perheen omaan kotiin ja yleiseen takkahuoneeseen, sosiaalitiloihin ja ruokasaliin. Erityisesti illat olivat tunnelmallisia, kun kynttilän valossa pelattiin Scrabblea tai vaihdettiin tarinoita takkahuoneessa. Eka iltana porukka kyseli toisiltaan arvuutuksia. Mä tapoin sitten illan tunnelman omalla vuorollani kun kysyin klassisen Monty Hall -pulman ja sen setvimiseen meni sitten 2,5h aikaa :D Koska paikalla majoittui fiksua väkeä, täyttyivät illat myös poliittisista debateista ja filosofisista pohdinnoista! Loistavaa porukkaa.

Viikonloppuna alkoi läheisessä Machachin kylässä kunnon maalaisjuhlat. En ole ikinä nähnyt niin paljon hevosia kuin hepoparaatiin mahtui! Lisäksi iltapäivästä katsottiin härkätaisteluareenalla kun ihmiset juoksi härkiä karkuun ensin niitä härnättyään. Päätimme siis mennä israelilaisen kaverin kanssa sisään areenalle! Tämän kuolemaa halveksuvan päätöksen jälkeen olimme pikaisesti kisanurmella, jossa pysyttelimme kuitenkin rationaalisesti turvallisen etäisyyden päässä isosarvisista otuksista. Härkien ravatessa lähimaastoon, kiipesimme sivuaitoihin kuin kokeneetkin härkäpojat. Kohta siirryttiinkin jo katsomon lämpimään tunnelman ja turvaan! Hengissä siis selvittiin ja vielä vailla suurempia fyysisiä vaurioita.

G-saaret - täynnä otuksia ja elukoita

Hurrrrja reissu takana! Galapagossaaret tarjosivat semmoisen luontopläjäyksen, että oksat pois ja tukka hel*vettiin! Tämän kaltaista luontokokemusta on vaikea kuvailla sanoin, mutta yritetään nyt sentään.

Otukset ja elukat eivät pelkää ihmistä G-saarilla ollenkaan, sillä metsästys ja eläimien kiusaaminen on ollut niin kauan kiellettyä. Mahtava tunne kun linnut lentävät ihan pään päällä, pesivät jalkojen juuressa tai merileijonan poikaset tulevat leikkimään veteen snorklailun lomassa!

Nähdyt otukset ja elukat: rauskuja, turtleseja eli merikilppareita, maakilpikonnia, sinijalkasuulia, albatrosseja, pelikaaneja, fregattilintuja, merileijonia, haikaloja, pikkufisuja ja meri- ja maaiguaaneja ja laavaliskoja, rapuja sekä tukku pikkulintuja.. ja itse päällikkö Galapagoksen haukka! Kaikki edellämainitut on siis mahdollista bongata ihan muutaman metrin päästä.

Sinijalkasuulat on pelimiesporukkaa. Niillä on siisti vastakkaiseen sukupuoleen tehoava tanssi, jossa ne seisovat kiven päällä ja nostelevat jalkoja komiasti. Tiedän itsekin nyt uudet muuvvssit diskoja varten. Albatrossit on symppiksiä. Avoliitto kestää läpi elämän ja penskoista huolehditaan yhdessä. Merileijonat on kingejä. Niiden ulosanti on miehekästä röhinää ja töristelyä ja isoimmat urokset painavat reippaasti yli sata kiloa ja parittelevat n. 30 naaraan kanssa. Penskat ovat leikkisiä ja maailman söpöimpiä. Lisäksi merileijonien viikset ovat cooliudessaan Nalle Wahlroosin luokkaa! Minäkin haluaisin olla isona merileijona!



Saaria tuli siis kierreltyä viikon päivät Encantada-jahdin kyydissä. Vene oli juuri sopivan kokoinen: tarpeeksi iso, että tilaa riitti ruokaluun yms, mutta tarpeeksi pieni, että vielä tunsi olevansa veneellä ja pystyi ihailemaan ohi lipuvaa vettä eikä vain siemailemaan samppanjaa ylisuuren ökyjahdin kyydissä. Päivät koostuivat yleensä kävelyretkistä saarilla, snorklailusta, hyvän ruuan mättämisestä ja vapaaehtoisista lihaskuntoharjoitteista laivan kannella!


Saarten vanhin "postitoimisto" oli jännä paikka. Sinne pystyi jättämään kirjeitä ja kortteja, jotka sitten joku kohdemaahan matkustava toimittaisi perille. Kyseessä on satoja vuosia vanha merimiesten perinne. Suomeen menevää postia en löytänyt ja jätinkin itse ensimmäisen. Saa nähdä josko joku suomalainen sen sieltä joskus perille toimittaisi!

Yksinäisen miehen mietteitä

Blogin nimi on Kahdeksan kuukauden yksinäisyys, mutta pääosin elämä Amerikassa on kuitenkin sujunut muiden ihmisten seurassa. Nyt taas hostellielämään totutellessa mietiskelin vähän asioita.

Minusta on paljastunut matkan aikana tietylaista erakkoluonnetta. Niin paljon kuin tykkäänkin viettää aikaa minulle läheisten ihmisten kanssa ja yleensä myös tutustua uusiin, on jotenkin äärimmäisen vapauttavaa ja helppoa reissata yksin - ainakin verrattuna hostellien random-tuttuihin. Toisaalta ihannetilanne on minusta hyvän ystävän kanssa reissaaminen. Näiden hostellien randomtyyppien kanssa jutustelua olen harrastanut nyt sen pari päivää ja yleensä keskustelut ovat täysin yhdentekevistä ja pinnallisista aiheista eivätkä oikein anna mitään. Tietenkin faktatietoa matkakohteista saa, mutta suuremmat elämäntotuuksien oivaltelut mielenkiintoisten keskustelukumppaneiden kanssa ovat harvinaista herkkua. Täällä muuten oikein hyvässä Secret Garden Hostellissa ihmisten jutut tuntuvat pyörivän akselilla ala- ja viinapää. Eilen joku jenkki taasen valitti kuinka Kolumbiassa reissatessaan kukaan ei osannut englantia eikä hän siten saanut palvelua. Kyynel. Tunnen itseni elitistipaskiaiseksi varustettuna romantisoiduin ja ylioptimistisin mielikuvin ihmisistä kun yritän matkaillessani lukea opettavaista kirjallisuutta ja keskustella vakavammista aiheista. Sillä yhdistelmällä ei oikein tehdä hostelleissa kavereita. Viinanjuontitarinat ja sekoilukertomukset uppoavat paljon paremmin yleisöön. Ei täällä nyt ihan yhtä hurja meininki porukalla ole kuin Ausseissa, mutta olen silti hiukan yllättynyt tästä Etelä-Amerikan-matkailunkin valtavirtaistumisesta. Toisaalta aina kai se menee näin.. Grand tourillakin ylevänä tarkoituksena oli opettaa nuorille aatelismiehille Euroopan eri kulttuureja renesanssin hengessä, mutta aikalaiskertomusten mukaan monesti reissun kohokohta oli kuitenkin syntinen Venetsia ja sen hurja yöelämä.

Seuraavaksi vois varmaan matkustaa kuuhun - jonkun läheisen ihmisen kanssa. Yksin reissaamisessa on puolensa, mutta seuraavan reissun kokemukset haluan jakaa heti paikan päällä jonkun kanssa.

Quito, Ecuador: synttärit ja vähän nähtävyyksiä

Morjesta pöytään täältä maailman laidalta eli päiväntasaajalta! Kirjoittelen jostain palttiarallaa 2800 metrin korkeudesta, Ecuadorin pääkaupungista Quitosta.

Saavuin mestoille keskiviikkoiltana ja painuin illallisen ja pienen nörttäilyn jälkeen suoraan petiin. Torstaina tutustuin kauniiseen vanhakaupunkiin, joka alkaa kuitenkin parin plazan ja kirkon jälkeen vähän toistaa itseään. Alkuillan käytin Ecuadorin-temppujen suunnitteluun, ja vaikka Quitossa ei tunnukaan olevan paljoa nähtävää, on tässä maassa suhteellisen pienien välimatkojen päässä vaikka ja mitä tarjolla. Biitsiä, surffausta, viidakkoa, malariaa, vuoristoa, koskenlaskua, vaelluksia, ratsastusta.. niin ja UNESCON maailmanperintökohde, Galapagos! Lukijoiden pyynnöstä en paljasta suunnitelmiani sen enempää, kuin että lähden sunnuntaina Galapagokselle viikoksi purjehtimaan. Paikka siis kuhisee ihmisiä pelkäämätöntä elukkaa, kauniita maisemia jne. Reissun hinta on suolainen, mutta kyseessä on varmaan yksi maailman siisteimmistä luonnonnähtävyyksistä. Mene ja tiedä.

Minut paremmin tuntevat tietävät, että tässä blogissa ei seuratakaan enää 23-vuotiaan KTM-opiskelijan toilailuja. Syntymäpäivät sujuivat aamun Suomi-Skype-fiilistelyjen merkeissä ja illalla hostellilta napattujen uusien ystävien kanssa illastaessa ja juhliessa. Ihan ok-ilta, ei mitään erikoista. Viralliset juhlinnat on siirretty sitten elokuulle kunhan olen takaisin Suomessa!

Tänään kävin tutustumassa mauttomaan turistirysään, "Maan puolivälin museoon", joka on rakennettu päiväntasaajalle. Hullussa kompleksissa oli lähinnä turistikrääsää myyviä puoteja ja ravintoloita sekä iso monumentti, jossa ihmiset ottivat kuvia. Hauskinta oli, kun paikallisturistit halusivat ottaa kuvia minun, niin naurettavan vaalean pojan, kanssa. Jouduin sitten poseeraamaan 0-leveyspiirillä n. viidentoista eri naisen kanssa :-D

Hullua on myös se, että tarkistuslaskelmien mukaan päiväntasaaja ei sijaitsekaan teemapuiston keskellä, vaan puiston takana. Siellä onkin paljon mielenkiintoisempi ja pienempi museo, Museo Inti-Ñan. Täällä oikealla ekvaattorilla oppaat näyttävät mielenkiintosia "tieteellisiä kokeita", mm. kuinka altaasta reiän kautta poistuva neste pyörii eri suuntiin pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla, ja itse päiväntasaajalla valuu suoraan alas ilman coriolis-ilmiötä!. Museossa esiteltiin myös parin paikallisen alkuperäiskulttuurin elämäntapoja. Vaikuttavia faktoja olivat mm. seuraavat perhe-elämään liittyvät randomtiedot: Vuoristolaiset nukkuivat koko perhe samassa sängyssä ja horisontaalisia suhteita harrastaakseen isä ja äiti poistuivat ulos luonnon helmaan, sillä Äiti Maa takaa myös naisille paremman hedelmällisyyden! Amazonin jengi taas nukkui koko perhe samassa riippumatossa! Riippumaton lienee oltava samaa luokkaa kuin mun oman..

Kuvia en pääse nyt oikein lataamaan hostellin nettiyhteyden hitauden takia.

NYC, USA: Ruokataivas

Yksi New Yorkin parhaimmista puolista on äärettömän monipuolinen ruokatarjonta, ystävällinen ja nopea palvelu sekä kohtuulliset hinnat. Kymmenellä taalalla saa oikeista paikoista todella, todella maittavan aterian. Hemmottelin itseäni ja söin joka päivä jotain erilaista. Osa ravintoloista teki niin suuren vaikutuksen, että haluan jakaa niistä ilosanomaa muillekin. Alla siis joitain löytöjä, jotka bongasin lähinnä sattumanvaraisesti harhailemalla.

Siggy's Good Food. 76 Henry st, Brooklyn Heights

Paikka tarjoilee orgaanista safkaa ja alienit syövät ilmaiseksi. Itse popsin burgerin ja olin pakahtua orgaanisten makujen tuottamasta makunautinnosta, sillä Kolumbiassa burgereiden salaisuus on hirveässä määrässä kastikkeita ja lisukkeita, ei niinkään itse hyvissä raaka-aineissa.



Il Corallo. Ehkä paras ruokakokemus NYCissä. Parasta pastaa mitä oon ikinä syöny, ~13 USD. 172-176 Prince st, eli SoHossa, vajaat kaks korttelia Western Broadwaylta Prince streetiä länteen. Löysin paikan kun eräs italialainen taidekonsultti kertoi, ettei syö ikinä pastaa saapasmaan ulkopuolella, paitsi tietenkin tässä raflassa..


Paul's Place, tai "Paul's best NYC Burgers", 131 2nd Avenue, St Marks Placen kulmassa. Paul tarjoilee rehellisiä hampurilaisia. Juju on kunnon paksuissa pihveissä, jotka paistetaan toivomuksen mukaan esim. mediumiksi. Pihveissä on juuri sopivasti rasvaa ja itse liha maistuu juuri siltä miltä pitääkin. Näitä popsiessa tajuaa, että hyvään burgeriin ei tarvita välttämättä juuri mitään ylimääräistä. Ehkä siivu cheddaria, vähän ketsuppia ja sitten ääntä kohti. Nam. Huom! NYCissä "best in the city" ei ole samanlaista kusetusta kuin Sydneyssä.




Eileen's Special Cheesecake, 7 Cleveland Place, eli Kenmare st:n ja Centre st:n kulmassa

Vaikka olenkin kokenut herkuttelija ja osaan itsekin tehdä kakun jos toisenkin, tämän paikan juustokakut nousevat palkintopallin korkeimmalle sijalle! Kalliin puoleisia, mutta aivan mahtavia. Listalta löytyy jos minkälaisia makuyhdistelmiä.



Näiden lisäksi täytyy mainita La Esquina (suom. Kul(u)ma), joka on Eileen's Special Cheesecaken naapurissa. Todella maittavat ja tuliset meksikaanisafkat ja kaffet. Palvelu hoituu näppärästi joko englanniksi tai espanjaksi. Huom! Älä sekoita Spanish Radioon, jonka ruoka oli vain keskitasoa.. sijaitsee nimittäin myös ihan vieressä.

Erittäin maittavaa intialaista ruokaa tuli syötyä E 6th streetillä, ensimmäisen ja toisen avenuen välissä. Koko näiden avanuejen väliin jäävä katu on täynnä intialaisia ravintoloita, jotka tuntuivat lounasaikaan olevan kovin tyhjiä, mutta täyttyivät iltaa kohti. Kannattanee valita suositun näköinen paikka, sillä osa rafloista on täynnä ja osa tyhjiä. Pikku jonottelu kannattaa!

Panulta saamani vinkki Velvet Cigars Loungesta kannattanee myös toistaa tässä blogissa. Sikhaarimiehille röyhyyttelyyn siis. Erittäin mukava ja rento ilmapiiri, robustot tais olla 7 USD. 80 E 7th streeet, myös eka ja toka avenuen välissä.

Tribuutti Kolumbialle

Nyt kun lähtö Kolumbiasta ja siirtyminen Ecuadoriin on lähellä, lienee aika kirjoittaa tiivistetysti Kolumbian parhaista puolista yhdessä postauksessa. Tämän lienen maalle velkaa kaiken Medellín-hajoilun jälkeen! Seuraavat, ei tärkeysjärjestyksessä listatut, asiat tekevät mielestäni Kolumbiasta hyvin uniikin matkakohteen.

Kauniit naiset
Tätä en ole juuri tässä blogissa alleviivannut. Täällä olevalle se on jotenkin itsestäänselvyys. Mainitaan se nyt tässä kuitenkin. Naiset panostavat täällä paljon pukeutumiseen ja laittautumiseen sekä ovat monesti luonnostaan hyvin kauniita. Jos luontoäiti taas ei ole avuja suonut tarpeeksi, mutta rahaa on, on huomattavan iso osa naisista valmis käymään kirurgin veitsen alla. Kauneusleikkauksiin ei liity täällä samalla tavalla stigmaa kuin esim. Suomessa, vaan ihan "normaalit naapurin tytöt" saattavat kantaa silikonia ihonsa alla. Minusta tuntuu, että suurin osa EAFIT-yliopiston naispuolisista opiskelijoista esimerkiksi oli "tuunattuja". Kun kauneusleikkaukset kuitenkin ovat herkkä ja ristiriitainen, tunteita synnyttävä asia, lienee paikallaan lisätä, että ei se kauneus vain tähän jää. Lisäksi naiset ovat yleensä iloisia ja hymyilevät aina sekä osaavat ottaa kohteliaisuuksia vastaan. Suomessa ei tarvi yleensä pelätä, että viattomaan tuntemattomalle kohdistettuun hymyyn tulisi muuta vastausta kuin säikähtänyt ilme ja tyly ignore. Täällä ihmiset hymyilevät takaisin, tai ensin. Toki naisten pukeutumis- ja elämäntyylit eivät ole yhtä monimuotoisia kuin kehittyneemmissä maissa, ja tavallaan tytyt ovat sen takia hiukan "muovisia", mutta niiden kauneutta on silti turha yrittää kiistää.

Luonto ja sen monipuolisuus
Kolumbiassa on niin lumihuippuisia vuoria, hiekkarantoja, sademetsiä kuin urbaaneja betoniviidakoitakin. Kolumbian eläinkanta on yksi maailman monimuotoisimmista ja maa onkin esim. lintubongareiden paratiisi. Esim. Medellínistä pääsee halvalla lennolla tai bussilla nopeasti lähes kaikkiin edellä mainittuihin erilaisiin kohteisiin.

Ystävälliset ihmiset
Tätä ei voi kyllin korostaa. Ihmiset ovat aidosti ystävällisiä kun ovat kanssakäymisissä muiden kanssa. Tarkoitan siis ystävällistä asennetta, sanoja, hymyä, sitä että taksit eivät yritä huijata, fyysistä läheisyyttä (läpyt ja halaukset aina miesten kanssa, naisten kanssa poskisuudelmat, keskustelussa paljon koskettelua. You know, perus lattarikamaa vailla mitään seksuaalista tai aggressiivista merkitystä). Paikalliset ovat yleensä lisäksi todella kiinnostuneita tänne tulevien matkailijoiden kotimaasta - joskin enemmän, suomalaiseen (huono kansallinen itsetunto?) tyyliin, yrittävät kalastella kehuja omasta maastaan ja hehkuttaa sen kauneutta.

Säät
Tämä tahtoo unohtua, kun sen ottaa vähän aikaa täällä vietettyään niin itsestäänselvyytenä. Medellínin keskilämpötila ympäri vuoden on esim. +24 C. "Ikuisen kevään kaupunki". Rannikot ovat sitten niitä kuumia pätsejä biitsielämää halaville. Lunta on vuorten rinteillä, ei kaduilla.

NYC, USA: studiobileitä, yöelämää ja Shakespearea

Kämppä, johon onnekkaasti pääsin asumaan, oli kahden 30-something naisen ja samanikäisen miehen tämänhetkinen majapaikka, ja toinen näistä leideistä työskenteli erään valokuvausstudion tirehtöörinä. Heillä oli torstaina bileet näpsäkässä kiinteistössään Sohossa kerrostalon 11. kerroksessa. Näkymät olivat siis huimat, ilmaiset ruuat ja juomat maukkaita, ja mauttomuuden kruunasivat jäinen Buddha-veistos sekä valokuvauskoppi, jossa sai napsia itsestään potretteja kalliilla ammattilaiskameralla.

Bileiden posse oli aika stereotypistä: pinnallisia juttuja lärpättäviä stylistejä, valokuvaajia ja muuta henkilökuntaa. Malleja ei paikalla ollut, vaikkakin eras Amerikan Psychosta karannut meklari minua sellaiseksi luuli samalla kun hänen tyttöystävänsä kyseli kuka on suunnitellut bleiserini. Vaikka yritin selittää tilannetta, pitivät he fantasiastaan kiinni ja kyselivät olenko jenkeissä kuvattavana vai ihan lomalla. Oli siellä joitain mukaviakin tyyppejä, kuten paikan toimitusjohtaja joka pakotti minut tekemään keg standin, tämän periamerikkalaisen miehuusriitin. Kaikenkaikkiaan kokemus oli kyllä hauska!

Village underground

Valokuvauskopin antia. Kuvan oikeudet vissiinki Kaly Nguyen.

Näkymää toimiston katolta hetkeä ennen kuin vartija hääti meidät alas

Kyllä, se on jääbuddha!


Keg stand. kuva: http://www.listerart.com/graphics/kegstand.jpg

Perjantaina käytiin Kolumbiasta tutuin Neilin kanssa Comedy Cellarissa, jossa sai nauraa stand upin tahtiin hervottomasti pari tuntia putkeen. Todella rajut vitsit ja musta huumori toimivat minuun, viisi tähteä paikalle, vaikkakin olut oli laimeaa jenkkikamaa. Iltaa jatkettiin olutpubin kautta myöhemmin Village Undergroundiin, jossa paikan housebändi oli mehevä n. 10 hengen posse, jolta irtosi vanhoja pop-hittejä jazz-maustein. Aivan loistavaa! Varsinaisia tanssiklubeja ei tullut varsinaisesti tarkastettua ollenkaan, mutta hauskaa silti riitti.

New Yorkin Public Theater järjestää joka kesä Shakespeare in the Park -tapahtuman eli ilmaisesitysten sarjan. Ilmaislippuja illan näytökseen jaetaan aina saman päivän iltapäivästä ja ihmiset kerääntyvät jonottamaan niitä jo aamulla aikaisin. Minä tein tiistaina saman tempun ja jonotin lippuja Winter's taleen. Kyseessä ei ole varsinaisesti Williamin parhainta tuotantoa ja tarinan juoni kulkee hitaasti ja loppu on kankea. Esitys oli silti kiva nähdä ja osa roolisuorituksista oli todella hyviä. Sain myös jo toisen osoituksen ihmisten ystävällisyydestä kun tutustuin aamullajonottaessani paikalliseen kolmikkoon, jossa oli niin teatteriohjaaja, näyttelijä kuin poliittisen historian opiskelijakin. Korkattiin näiden miellyttävien tyyppien kanssa bisoshofenit lounasaikaan ja katsottiin Brasilian ja Pohjois-Korean jalkapallomatsi. Teatterin jälkeen jatkettiin juhlimista upper east sidellä ja vierailin jopa periamerikkalaisessa dive barissa. "What's your definition for a dive bar?" "- Well, dive bar means trashy."

NYC, USA: This is madness.. This is shopping!

Olin alun perin valehdellut itselleni, että en juurikaan shoppailisi New Yorkissa. Heh, heh. Vaikka selitykset olivat hyviä, kuten heikko euro ja rinkan rajallisuus, oli lupauksen pitäminen mahdotonta heti eka päivän jälkeen. Vaikka hävyttömimmän hintaiset kenkä- ja vaatemadnessit tuli vältettyä, tarttui mukaan kuitenkin naurettavan iso pino kirjoja, uusi trenssi, miekkailupaita ja erittäin tukevaa tekoa olevat cargo pantsit sekä uudet farmarihousut. Kaikki vaatteet olivat tietenkin roimassa alennuksessa, yleensä maksoin alle puolet alkuperäishinnasta, mutta lienee silti selvää että ihan mistään H&M –kamasta ei ole kyse. Etenkin trenssin ja miekkailupaidan yksityiskohdat miellyttivät silmää ja suunnittelija Andrew Buckler onkin ensimmäinen varsinainen merkkisuosikkini ikinä. Kaveri avaa nettikaupan loppuvuodesta, joten sitä odotellessa.. Cargo pantsit olivat myös loistava sijoitus, kun alkuperäinen 200 USD hinta oli tippunut alessa seitsemään kymppiin. Bögät ovat joka saumasta tuplaommellut ja kangaskin on tukevaa. Eniten kuitenkin miellytti istuvuus, joka sopii isojalkaisille mutta kapeavyötäröisille kuin nokka päähän. Kuulemma skeittareiden ja muiden hirmureisisten suosikkimerkki tämä.


Ensimmäiset ostetut tavarat eivät kuitenkaan olleet vaatteita, jotka tarttuivat mukaan jotenkin sattumalta. Eka missio oli etsiä kirjoja ja tätä varten printtailin facebookista löytyvän suosituslistani, johon on koottu parin vuoden ajalta kavereilta ja tutuilta saatuja kirjasuosituksia. Jättimäinen Barnes & Noble Union Squarella palveli todella tehokkaasti ja koska kaikki haluamani kirjat olivat hyllyssä, jouduin tekemään raakoja valintoja. Näillä pitäisi nyt sitten itseä viihdyttää Ecuadorin surffirannoilla jos aallot eivät ole suotuisat.

Osa kirjoista

Shoppailuksi voitaneen lukea myös mun MacBook Pron korjaaminen, jonka sain onnekkaasti ilmaiseksi. Tämä kone kun on ilmeisesti kuulunut alusta lähtien johonkin maanantaisarjaan, jossa omenayhtiö tiesi olevan ongelmia. Kone kun oli tässä kaatuillut parin kuukauden ajan ja lopulta sano itsensä kokonaan irti, kiikutin sen 5th Avenuen Apple Storeen korjattavaksi. Tuo kauppa on mauton mesta kyllä itsessään. Kyseessä on 24h palveleva kauppa, josta saa kaikkea Apple-roinaa, jossa voi käpistellä kaikkia yrityksen tuotteita (jeps, iPadit olivat suosituimpia!), ja jossa on suurehko helpdesk, ns. Genius bar. Helppari tuntui olevan ihan tukossa, joten kysymys kuuluukin onko Maceissa yleisesti paljon ongelmia, vai mikä lienee syy. Kauppa nyt oli muutenkin päiväsaikaan ihan tukossa kun turistit ottivat kuvia itsestään kaupan edessä (haloo?!) ja tunkivat tutkimaan iPadeja. En ollut ennen tajunnut miten voimakas omenauskonto onkaan.

NYC, USA: Yleistä fiilistelyä ja perusnähtävyydet

Kahden viikon USA-seikkailu alkaa on nyt takana ja tuntemukset sekavat. Kirjoitan tänne blogiin erillisiin teksteihin huomioitani NYCistä, Bostonista ja Hudsonista.

Alun perin suunnitelmissani oli olla NYCissä hostellissa upper west sidellä, mutta Medellínissä espanjaa opiskeleva jenkki Brendan antoi oman kämppänsä ja kämppistensä yhteystiedot ja tarjosi majapaikkaa. Tämä järjestely osoittautui mitä parhaimmaksi ja siitä onkin suuri kiitollisuudenvelka. Luonnollisesti säästin kuluissa n. 40 taalaa per yö, koska Manhattanilla majoitus tuppaa oleen kallista. Kulujen karsimisen lisäksi kämppä Lower East Sidellä ihan Chinatownin kupeessa oli sijainniltaan todella loistava. Tykkäsin nimittäin kaikista eniten tallailla juuri noita alakaupungin katuja verrattuna Midtownin turistipaljouteen ja Upper East Siden superrikkaiden kivilinnoihin ja naapuruston kliinisyyteen.

kämppä Lower East Sidellä

New York on kyllä selkeästi mielenkiintoisimpia ja näteimpiä kaupunkeja missä olen ikinä käynyt. Fiilis oli joka päivä huima ja varsinkin ensimmäisenä yönä oli vaikea saada unta kun Manhattanin-seikkailut odottivat. Tätä huikeaa tutkimisen halua jatkui kaikki 10 päivää mitkä kaupungissa vietin. Medellínissä moista fiilistiä ei ikinä oikein ollutkaan, jos nyt ei eka päivän yleistä Etelä Amerikka -huumaa lasketa.

Mikä NYCistä sitten tekee niin mahtavan? Itse tykästyin kaupungin monipuoliseen ruokatarjontaan. Söin lähes joka päivä jotain uutta ja erilaista, yleensä todella todella hyvälaatuista safkaa. Ruokalistalla oli niin orgaanisia burgereita kuin intialaista, meksikolaista, vietnamilaista, kunnon jenkkiburgereita, pastaa, juustokakkua jne.. Päivitän myöhemmin kattavan ruokapostauksen kuvineen ja ravintolavinkkeineen.

Ruuan lisäksi NYCissä oli jännä tallailla katuja. Etenkin Sohon, Nolitan ja Nohon alueet ovat täynnä pubeja, viinibaareja, loungeja, erilaisia ravintoloita, gallerioita, vaateliikkeitä, kahviloita yms! Tarjontaa ja monipuolisuutta riittää varmasti vaativammallekin matkaajalle, kuten minulle. Etenkin Maciekin suosittelema NoLiTa oli kivaa aluetta, jota suosittelen kaikille. Chinatown nyt on se “perus”, ja siihen en sen enempää tutustunut kuin parien aamukahvien ja kalamarketin muodossa. Huomionarvoista on NYCin livemusatarjonta. Tuntui hullunkuriselta että joka korttelissa oli jossain baarissa livemusiikkia – jopa arki-iltoina! – eikä tyyli ollut todellakaan vain yhtä ja samaa kuten joissain muissa maissa.

NYCissä lisäksi rakennukset ovat komeita ja kadut pitkiä. Etenkin yläkaupungilla kun astelee avenuen yli ja voi nähdä komeiden kivitalojen jatkuvan horisonttiin asti, tuntee olevansa todellisessa miljoonakaupungissa. Samaa fiilistä luovat tietenkin pilvenpiiräjät ja itse tykkäsin myös näistä elokuvista tutuista takorautaisista paloportaista rakennusten julkisivuilla.

NYCissä on myös paljon nättejä puistoja, joista kuuluisin on tietenkin huiman kokoinen Central Park. Puistot mahdollistavat rennon lueskelun tai lenkkeilyn. Myös East Riverin rannassa oli erittäin hyvä lenkkeillä ja Brooklyn Bridgen yli juostessa Rocky soundtrackia kuunnellessa tuli vedetty aika lujaa vauhtia! Autotkaan eivät NYCissä yritä tappaa jalankulkijoita Medellínin henkeen, vaan NYCin liikenne on jalankulkijan näkökulmasta todella rento.

Varsinkin Brooklyn Bridgen yli käveleminen ja Brooklynin puolelta Manhattanin väijyminen ovat näistä “pakollisista” turistikuvioista kyllä hyvinkin suositeltavia. Brooklyn heights on myös nätti kaupunginosa kivoine taloineen ja vehreine katuineen. Ilmeisesti rantapromenadi on myös suosittu kävelykohde, mutta se oli nyt remontissa.

Tietenkin alakaupungilla sijaitsevat Wall Street piti kiertää ja härän palleja hiertää. Toivoin euron kurssin vahvistumista ja tuntuihan tuo auttavan ainakin parin prosentin verran. Battery park on myös kiva – otin laittoman paljon huumaa kaikesta veden vierellä istumisista, sillä Kolumbian vuoristoelämä ei pidemmän päälle sovi Raahen rantojen miehelle. Staten Island ferry oli ihan jees ja olipahan ainakin ilmainen. Kyse on siis julkisen liikenteen lautasta, josta näkee hyvin Vapaudenpatsaan sekä Manhattanin eteläkärjen. Tämä on hyvä ja suosittu vaihtoehto maksulliselle, itse Vapaudenpatsaan juurelle menevälle venekierrokselle.

Museoista kiersin MoMAn, Metropolitan Museum of Artin ja Museum Of The City Of New Yorkin. Kaikkia voi kyllä suositella ihmisille, jotka yleensä museoista pitävät. Eipä noista mikään nyt niiiiin erikoinen ollut. Ehkä mukavin oli MoMAn arkkitehtuuriosio ja ne siisteimmät Picassot, Van Goghit ja historiaosiosta löytynyt Aalto-malja!

Ai niin, kaikki näkemäni poliisit olivat läskejä.

Toripolliisi

Lisää tulossa..