Juodaan viinaa..

Suomalaisia haukutaan aina viinanpersoiksi, mutta kyllä nämä kolumbialaisten juomatavat ovat lähellä sitsikulttuuria. Paikalliset tykkäävät ryystää aguardiente-tulilientä, 29% vahvuista koko kansan suosikkia, joka ostetaan aina porukassa baarista. Tapoihin kuuluu myös sen tarjoaminen loputtomalla syötöllä. Monesti kun yrittää illalla jossain krouvissa tuttujen kanssa istuessa sanoa, että ei nyt tee mieli juoda, niin sitä shottilasia (joka toki on vain 2 cl kokoinen) tungetaan nenän eteen amerikkalaisen salaisen palvelun kuulustelijan periksiantamattomuudella, niin että jossain vaiheessa isokin mies murtuu. Toki juominen ei ole yhtä humalahakuista ja kännikaloja ei kaduilla näy, mutta tuo etanolin tarjoaminen/tyrkyttäminen vastaa kyllä ihan hyvin suomalaista "mikset nää juo?!" -tyyliä.

Minähän toki tarkkailen tämmöisiä viinamäen tilanteita vain objektiivisesti sivusta, sillä joka arkiaamu kahdeksalta tai KUUDELTA (kyllä vaan, aamukuudelta!) alkava koulu ja espanjan- sekä englanninkieliset läksyt urheilun kera pitävät Raahen miehen kiireisenä.

Tänään iltapäivästä lähdetään yliopiston vaihtareille (niin ulkomaisille kuin muista kolumbialaisista yliopistoista tulleillekin) järjestämälle kaupunkikierrokselle. Muuten täällä kyllä vaihtareille järjestetty toiminta (eli ei mitään) kalpenee Turun ESN:n ja TuKY ry:n rinnalla.

Muissa uutisissa: tuo judon brown beltti kämppis tykkää vielä laittaa ruokaakin. Tässähän tuntee olevansa hyvässä seurassa.

Takaisin ala-asteelle!

Koulu alkoi tänään, jippii! Fiilis oli kuin olisi ollu takaisin ala-asteen ensimmäisellä luokalla: selässä iso reppu, paikat ja ihmiset ovat uusia kuten myös maneerit. Päivä oli silti aivan loistava. Vaihtareiden kanssa tehty tutustumisleikki toi mieleen muistot Heljän vetämäsä tutorryhmän eka tapaamisesta TSE:n atk-luokassa syksyllä 2007: Ringissä piti kertoa itsestä ja koittaa painaa mieleen toisten nimiä.

EAFITin kampus on aivan loistava! Kävin päivällä uimassa kampuksen sydämessä sijaitsevassa uima-altaassa - samalla tietenkin hankkien rusketusta aina pastavasta auringosta! Urheilun jälkeen salaattibaarista sai tuoreen salaatin ja tuoreesta hedelmästä puristetun smoothien naurettavaan kolmen euron hintaan. Aiemmin nautittu vähän alle kolmen euron jäänyt lounas sisälsi tietenkin keiton, pääruuan ja jälkiruuan. W-T-F-?! Totta kai kampukselta löytyy myös se pakollinen jalitsukenttä, juoksurata, tenniskenttä ja kaks koriskenttää sekä street gym asiaankuuluvine betonipainoineen! Jukka Joutsiniemen kommentteja odotellessa..

Sain järjestettyä itselleni myös espanjan tunteja intensiivikurssin muodossa. Joka aamu klo 08-10 - jossei tuossa opi mitään, niin ei sitten missään. Eka tunti geopolitiikan kurssilla oli myös melkoinen kielikylpy: professori selittää espanjaksi kurssin aiheet, säännöt ja läpäisyvaatimukset. Tuleepahan hyvää treeniä TSE:n espanjankurssien ainekirjoitusta varten kun väännän tuossa toukokuussa parin kanssa 10 sivun mikrotutkielman jostain geopolitiikan aiheesta. Täällä ei muutenkaan lopputenteillä ole niin paljon painoarvoa, vaan arvosana koostuu välitenteistä ja palautustehtävistä. Vähän jännittää, että läpäisenkö noita espanjankielisiä kursseja. En haluais maksella kelalle tai TSE:lle takas yhtään pennin pyörylää..

Entäs kun koulu loppui? Kotona odotti siivottu huone, pestyt pyykit ja viikatut paidat. Onhan se luonnollista, että hiukan alle kahden huntin kuukausivuokraan kuuluu viikottainen siivous- ja pyykkipalvelu. Cheap labour <3

Käytiin myös hollantilaisen kämppiksen Rogerin kanssa tutustumassa paikalliseen brassi jujutsu -saliin. Sitä pitää Team Lloyd Irvinin mustan vyön mies Todd Margolis. Kaverilla oli jonkin verran egoa, mutta toisaalta niillä taidoilla varmaan saa ollakin. Kaveri opetti niin hyviä yksityiskohtia ja lajin fundamentteja, että olin heti myyty. Treenit jatkuvat keskiviikkona. Totta kai salilla kaikki tulivat esittelemään itsensä ja yksi kaveri heitti meidät treenien jälkeen kotiin autollaan. Niin, Turun jujutsuseurallahan en tiedä vissiin kenenkään nimeä. Toki vikaa on itsessäkin, mutta ei tätä ystävällistä ja avointa kulttuuria voi kuin ihailla!

Näin illalla treenien jälkeen maistui halvalla ostettu kala. Urheilun jälkeen on mahtava syödä hyvällä omatunnolla.

What a great day!

Deep in the Caribbean

Cartagenassa tuli koettua oikea kovan luokan seikkailu.. Seikkailu kolumbialaisessa valtionvirastossa!

Jos maassa aikaa oleilla kolmea kuukautta kauemmin, täytyy viisumi rekisteröidä DAS-virastossa, siis Departamento Administrativo de Seguridadissa. Ajattelin, että kyseessä on prosessi, jossa viisumiin lyödään vain joku leima ja se on sillä rekisteröity parin minuutin jälkeen. Voi, kuinka väärässä olinkaan.

Cartagenan DAS on vanhassa siirtomaaherrojen rakennuksessa, aitojen ja vahvan rautaportin takana. Portin liepeillä hengaili 150cm pitkiä kolumbilaisia vartijoita pukeutuneena DAS-univormuun, eli ylisuurelta opiskelijahaalarilta näyttävään tummansiniseen haalariin. Lippalakissa luki valkoisella DAS. Nauruun ei silti ollut aihetta, koska kyömeillä riippui olalla uzi-konepistoolit.

Rautaportista sisään pääsyä piti odotella kymmenisen minuuttia, sillä itse kartanoon menijöiden määrää säännösteltiin tässä ulkona. Sisällä odotti karu ja riisuttu virasto: pöytä heitetty yhteen nurkkaan ja sen takana virkailija. Ilmastointilaite hurisi katossa kun ulkona oli lämmintä yli 30 astetta. Karu sisustus ei tehnyt oikeutta kartanon hienoille puitteille.

"Tengo que registrar mi visa" haablasin raskaasti ylipainoiselle naisvirkailijalle ja löin passin sille kouraan. Takas tuli lappu, jossa oli rekisteröinnin vaatimukset: 2 valokopiota passin pääsivusta, 2 valokopiota viisumista, 2 valokopiota mun veriryhmän todistavasta paperista sekä kuitti n. 40 euron suuruisen maksun suorittamisesta. Sekä tietenkin pari passikuvaa - juuri niitä, joita mulla ois ollut mielin määrin Medellinissä. Puuh! Kyse ei tosiaankaan ollut vain parin minuutin rutiinikäynnistä. Aloin hajota täysin, sillä johan noita lippulappuja oli toimitettu mielin määrin konsulaattiin varsinaisessa viisumin hakuvaiheessa ennen joulua. Yritin tivata, että tosiaanko kaikki nämä tarvitaan, mutta tädin ilme ei värähtänytkään.

Onnekseni paikalla sattui olemaan amerikkalainen vanha parta Billy, joka oli paikallisen vaimonsa kanssa rekisteröimässä jotain omia juttujaan. He lupasivat auttaa mua saamaan kaikki tarvittavat paperit. Virasto alkoikin mennä jo kiinni siestan ajaksi ja lähdin avuliaan pariskunnan kanssa etsimään palveluita, joissa voisin asiani toimittaa. Kaikki palvelut oli onneksi aika lähellä, parin korttelin päässä. Valokopiot saatiin vikkelään ja sairaalassa kesti vain hujaus kun olin lyönyt rahat tiskiin ja mut oli jo puhkottu ja veret tsekattu. Kuvat otettiin pienessä kopissa virallista sinistä kangasta vasten. Pankkikin löytyi läheisestä ostoskeskuksesta ja tilisiirto saatiin suoritettua niin, että laitoin pankkisiirtolomakkeelle saajan tiedot ja löin tarvittavan määrän käteistä tiskiin. Kaikkiaan tämä seikkailu vei kuitenkin sen verta aikaa, että ehdin virastoon takaisin iltapäivästä kun se oli taas avaamassa oviaan.

Viraston sisällä jouduin täyttämään tietojani eri lomakkeille ja sitten minut raahattiin takahuoneeseen sormenjälkien ottamista varten. Aluksi ne otettiin ihan perinteisellä mustetyynyllä ja sitten yritettiin käyttää tietokoneeseen kytkettyä sormenjälkiskanneria. Prosessi kesti reippaasti yli puolituntia, kun toistaitoinen nuori poika ei osannut käyttää skanneria. Vasta vanhemman naisvirkailijan paikalle tulo sai koneen toimimaan. Koko odottelun ajan sain kuunnella miten muut huoneessa hengailevat ihmiset puhuivat minusta - joku keski-ikäinen täti vissiin rakastuikin, ainakin niin tämä nuori poika kertoi myöhemmin. Lopulta sain passiini leiman rekisteröinnistä ja lupauksen siitä, että lähettävät virallisen ulkomaalaiskortin mulle postissa. Kiitos ja näkemiin.

Parin minuutin prosessista kehkeytyi monen tunnin savotta ja jenkki-Billyn neuvot soivat vieläkin korvissa: "Think everything backwards" - "ajattele kaikki takaperin"

Biitsille ehti tietenkin vasta seuraavana päivänä..

A new journey begins

Onpa jännä fiilis. Tulin tänään takaisin Taganga-nimisestä kalastajakylästä (Santa Martan vieressä) Karibian rannikolta, jossa vietin lähes viikon sukelluskurssilla, aurinkoa ottaen ja tuorette kalaa popsien. Perustavanlaatuista rantalomameininkiä ja iltaisin juhlimista. Samalla reissulla tuli oltua myös Cartagenassa ja kameraakin tuli käytettyä vaihteeksi. Nyt palasin yksin takaisin Medellíniin kun herra Branco jäi vielä pariksi päiväksi rannikolle. Hah, paistukoot sinne yli 30C helteeseen.


Huomenna on yliopistolla tervetuliais- ja infotilaisuus ja ensi maanantaina alkaa koulu. En ole vielä oikein varma montako kurssia mun lukujärjestykseen tulee, mutta espanjan opiskeluun täytyy alkaa heti ottaa joku roti. Sanalistoja täytyy duunata ja uhrata joka päivä aikaa kielen oppimiseen. Toki sitä on jo tapahtunut koko ajan ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen takia. Kolme kertaa olen jopa saanut kuulla, että puhun "ihan hyvää espanjaa". Omasta mielestäni mun kielellinen osaaminen lähentelee vielä kyllä jälkeenjäänyttä alakouluikäistä..

Myös urheiluun täytyy alkaa panostaa. Parina ekana päivänä Medellinissä tuli tehtyä treeniä katusalilla, joka sijaitsi ihan hostellin vieressä. Telineissä oli hyvä tehdä dippejä ja leukoja aina kun siitä käveli ohi.. Hostellista muuton jälkeen kuitenkin urheilu on rajoittunut lähinnä matkaajalle ominaisiin pitkiin kävelymatkoihin sekä Karibian syvyyksissä suoritettuun sukelluskurssiin. Niin, olen siis advanced diver tätä nykyä. Urheilutoimintaan tulee kuitenkin äkkiä muutos, sillä tässä kämpän lähellä on sali, tosin vähän kalliimman puoleinen, ja Medellinissä on myös kaksi brassi jujutsu -koulua. Niin ja kai sitä voi täällä kämpilläkin sparrata, kun tuo tänne viikonlopun aikana muuttanut ADHD-hollantilainen kämppis Roger on judomiehiä..


Kun lähdin yksin Santa Martasta kohti lentokenttää, oli olo heti jännittyneempi kuin aiemmin matkalla. Nyt ei enää ollut espanjaa sujuvasti puhuvaa kaveria mukana, vaan asiat täytyi hoitaa itse. Yksin matkustajan paradoksi on kuitenkin siinä, että aina tapaa ihmisiä, joita et ehkä kaverin kanssa matkustaessa tulisi jututtaneeksi. Heti lennon aikana tutustuinkin kahteen uuteen ihmiseen, joiden kanssa vaihdoin yhteystietoja! Toinen oli paikallinen, toinen aussi (asui ihan samoilla kulmilla Melbournessa kuin minä ja Timo aikoinamme).

Jännä ajatus, että varsinainen vaihto alkaa vasta nyt. Facebookista päätellen monet muut vaihdossa olevat ovat jo täysin integroituneet vaihtarielämään aina "welcome party at the swedish mansion" -bileistä golfratojen kiertämiseen. Mä en ole tavannut vielä yhtään koulukaveria tai muita vaihtareita, vaan nämä pari viikkoa onkin olleet enemmän lomaa tai perus backpacker-meininkiä. Maksan päälle toiminta on silti välillä ottanut ja univelkaa on välillä kasvanut kovasti, toisikohan se varsinainen vaihto-opiskelu tähän muutosta? Yeah, right..

kämppä ja sen täyttävät tavarat

Medellinissä aurinko jatkaa paistamistaan. Säät on suosineet, ihmiset hymyilleet ja puhuneet espanjaa käsittämättömän nopeasti.

Oltiin parina iltana ulkona. Torstaina ihmeteltiin miten paikalliset jaksaa riehua reggaetonin tahtiin klubilla; puolet porukasta tanssi pöydillä ja DJ:n lisäksi porukkaa viihdytti mikin kanssa riehuva, baaritiskillä heiluva MC, joka huudatti yleisöä mukaan biiseihin. Kaveri ei siis räpännyt tai esiintynyt, vaan toimi ihan pelkästään huudattajana. Ihmiset oli aika fiiliksissä ja meille tarjoiltiin kovasti juotavaa, täällä porukka tykkää jakaa omasta pullostaan. Aguardiente maistui.

Perjantaina katsottiin Avatar 3d:nä. Nice.

Lauantaina (tai oikeastaan sunnuntain puolella) oli vuorossa sitten semmoiset reivit, että oksat pois. Klubille lappo porukkaa vasta yökolmen jäljestä ja meno jatku aamu-ysiin asti. Oltiin ostettu pullo viskiä, joka takas myös vip-sektiosta sohvapaikat, mutta kun musiikki ja meininki alko olla parhaimmillaan, ei istumapaikoille tietenkään ollut käyttöä. Klubi, joka sijaitsi ihan sivukaduilla, oli täynnä hardcore reivaajia aurinkolaseineen, sekä valtava määrä homoja.

Sunnuntaina muutin paikallisen jäbän ja mun tulevan opiskelukaverin kämppään, josta kaveri vuokraa paria huonetta. Vuokraa kertyy kuukautta kohden hiukan alle pari sataa euroa! Etsin asunnon englannin- ja espanjankielisellä ilmoituksella www.compartoapto.com -palvelusta, jossa on hyvä tarjonta. Kämppä sijaitsee 10min kävelymatkan päässä yliopistolta rauhallisella alueella.

Sain vihdoin tänään matkatavarat. Eihän se homma vaatinutkaan kuin neljänä päivänä puhelinsoittelua, tietojen päivittämistä nettipalvelussa ja nyt lopulta tavarat piti itse hakea lentokentältä. Alko jo tuntua epätoivoiselta koko prosessi, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Toisaalta viikon aikana oppi, että ei niitä kamoja oikeasti niin paljon tarvitse. Totta kai alusvaatteita piti ostaa siinä missä pari paitaa ja deodoranttiakin, mutta alkoi kyllä tuntua että nuo Raahessa rinkkaan pakatut kolme paria housuja ja n. 4 t-paitaa on ainakin ihan liioittelua.. Toisaalta täällä on niin hyvä ilmasto, että paidat eivät ole ihan yhden päivän jälkeen käyttökelvottomia. Saa nähdä sitten tuolla rannikolla, jossa lämpötila ja ilmankosteus ovat ihan toista luokkaa!

Tänään ois tarkotus vihdoin lähteä kohti Karibian rannikkoa ja Cartagenaa. Viikon päästä takaisin.

He llegado.

Minusta tuntuu, että en ole puhunut sitten viime tammikuun Brassi-reissun jälkeen niin paljoa espanjaa kuin nyt parin päivän aikana. Saavuin Medelliniin vasta eilen, mutta lento Espanjan kautta oli jo hyvää kielikylpyä. Matkustettua tuli lähes kaksi vuorokautta putkeen..

Kolumbiaan saavuttua sitä sai aika hyvän muistutuksen siitä, että harva täällä puhuu englantia. Kaikkia asioita, esimerkiksi sitä Madridiin jäänyttä rinkkaa tai vaihtunutta Bogota-Medellin-jatkolentoa, piti alkaa hoitaa espanjaksi. Aika haastavaa, mutta opettavaista. Rinkan pitäis saapua tänään illalla.

Täällä on kuitenkin tavaroiden hukkumisestakin huolimatta aika mahtava meininki. Ihmiset ovat todellakin ystävällisiä ja katsovat paljon silmiin. Flygarissa joku tyttö tarjos mulle vohveleita kun valitin olevani nälkäkuoleman partaalla. Lämpötila on jotain vaatimattomat lähemmäs +30C. Totta kai tunnetilat on vaihdelleet siitä "Uskomatonta, oon etelä-amerikassa!" -fiiliksestä tämmöseen väsyneeseen "äh, miksei tässä maassa osata hoitaa mitään tehokkaasti!". Mun vaihtoyliopistonhan piti mm. a) hoitaa mulle englanninkielisten kurssien kurssitarjotin, b) hoitaa kämppää ja c) hakea mut lentokentältä.. Kyllä, aivan oikein; kohdat A, B ja C eivät toteutuneet. Mutta jotenki sitä osas suhtautuaki valmiiksi niin, että ei nämä lattarit saa mitään hoidettua, joten no worries!! Oon tottunu ite hoitaan asiat.

Täällä Casa Kiwi -hostellissa Medellinissä mua odotti todellinen yllätys, kun olin kirjautumassa sisään niin hörhöliiton travellerisektion päämies Carlos Branco alko huudella puhdasta härmää hostellin baarin puolelta. Hyvä tavata kielimies ja raskaan sarjan säätäjä heti matkan alussa, niin helpottaa vähän näitä toimintoja. Nyt on kämpän etsiminen ja pakollisten tavaroiden, kuten sähköadapterien ja hammastahnojen säätö meneillään.

Eilen illalla sängyssä maatessani mietin, että tätäkö se taas on seuraavat 8kk: hostellipetejä, huonosti nukuttuja öitä, paljon uusia ihmisiä ja paikkoja, hörhöilyä, väsyttävää matkailua.. No, tätä kai se ehkä on, tosin tuohan tuo vaihto-opiskelu tietynlaista arkea ja rutiineja tähän. Mutta oli mitä oli, tästä pitää nyt ottaa kaikki irti!!

Rinkka täynnä jännitystä

Viimeinen ilta Suomessa.

Tähän asti sitä on vastannut ihmisten "Jännittääkö?" -kysymyksiin myöntävästi vähän niin kuin kohteliaisuudesta - siksi, että se kuuluu asiaan ja kai sitä nyt pitäis jännittää. Nyt näin viimeistä kertaa kaamosyön kaatuessa päälle tuntuu varmaan ensimmäistä kertaa oikeasti siltä, että hiukka polvet tutisee. Näin sentään viime yönä untakin, jossa ostelin espanjaksi leipaa. Onnistuin ja sain vatsani täyteen! Toisaalta kokemuksesta tiedän, että jännitys vaihtuu mahtavaan matkustamisen tunteeseen heti kun varsinaisen reissun aloittaa. Siihen tunteeseen, kun maailma tuntuu olevan auki ja itsellä on kaikki kontrolli omasta suunnasta.

Yksi matkakuumotuksen laukaisijoista on varmasti rinkan pakkaaminen. Periaatteessa se on ollut pakattuna jo monta viikkoa, mutta kun aloin äsken tehdä loppumetrien säätöjä - eli heittää turhaa kamaa pois - sitä taisi oikeasti tajuta kohta lähtevänsä. Tavarapaniikkiin auttaa se, että reissuja ja kokemusta on jo takana. Jos jotain jää pois, niin sen voi kyllä ostaa matkakohteessa ilman sen kummempia suremisia. Filosofi Penan vanhan opiskelukaverin sanoin "raha on paras matkatavara". Sama Madventures-vinkkinä: Heitä puolet pois siitä, mitä luulet tarvivasi (ja sinulla on edelleen puolet liikaa!).

Mun Turun yksiö on normaalisti ihan täynnä tavaraa ja me kauppishörhöt elämme muutenkin kulttuurissa, jossa jaksetaan jopa hiukan keskivertoverkkarisuomalaista enemmän pukeutua ja laittautua. Ruuanlaittoon vihkiytyneenä ihmisenä minun kämpiltä löytyy lisäksi myös jäätelökonetta yms. Kun nyt lähtee matkaan ja tajuaa elävänsä seuraavat 8kk lähes pelkästään yhden rinkan ja yhden päivärepun sisällöllä, on se aika vapauttavaa. Emmehän me ihmiset oikeasti tätä kaikkea materiaalia tarvitse. (ja Tositravelleri nyt pärjää pelkästään sillä pikkurepullakin..)

Over & Out. Seuraava päivitys tulee sitten jostain muusta maasta kuin Suomesta ja ehkä sisältää jo jotain substanssia.

Pakko bloggaa

Lähden kolmen päivän kuluttua Etelä-Amerikkaan kahdeksaksi kuukaudeksi. Viisi kuukautta vietän Kolumbian Medellinissä EAFIT-yliopistossa vaihdossa kauppatieteitä lueskellen ja sitten menen sinne minne "nokka näyttää ja tuuli tuuli kuljettaa". Eli ehkä rannikolle surffaamaan ja sukeltamaan, ehkä tutkimaan Ecuadoria ja Perua. En jaksa vielä suunnitella kovin tarkkaan.

Tämä blogi on ystäviä, tuttuja ja sukulaisia sekä omaa itseä varten. Homma tulee toimimaan samaan tapaan kuin aiemmpi Australia-matkan yhteisblogini www.anttijatimo.blogspot.com, eli kerron matkakokemuksia ja puran omia tuntojani.

Lähden matkaan yksin, olen opiskellut kahden vuoden aikana espanjan kielen perusteet ja hiukan liikekieltä. Saas nähdä miten äijän käy - voi olla ensimmäiset viikot vähän hiljasta poikaa. Kämppää olen alkanut etsiä netin kautta, joskin vaihtoyliopisto välittää myös asuntoja. Jännä fiilis kirjoitella espanjaksi kämppäilmoituksia ja lueskella vastauksia Jorgeilta, Juaneilta ja Estebaneilta :-). Tarkoituksena onkin yrittää tehdä paikallisia ystäviä, jotta saisi jotain kosketusta kulttuuriin. Ausseissa Timon kanssa reissatessamme tunsimme monesti olevamme varsinaisen kulttuurin ulkopuolella yhdessä muiden eurooppalaisten matkalaisten kanssa.

Matkan suunnitteluun on käytetty Internetiä ja jossain määrin Lonely Planet Colombiaa, joka ei kyllä ole kovin kattava. Kun lähden vaihdon jälkeen tien päälle, koitan ehkä vältellä perus LP-matkareittiä.