Melu

Jos minulta kysytään millaisesta musiikista pidän, laajan vastauksen yhtenä osana on yleensä "latin house" ja "latin jazz". Jotenkin oon kuvitellutkin aina pitäväni kaikesta latinalaisen Amerikan musiikista. Siitä romanttisesta tunnelmannostattajasta, joka tihkuu tunnetta enemmän kuin mikään Euroopassa tai USA:ssa tuotettu ikinä. Tästä ois voinut päätellä, että mulla, joka yleensä suomalaisissa baareissa valittaa siitä radiohittien soittamisesta, ois täällä musiikillisesti ihan kissan päivät.

No ei nyt aivan. Täällä yökerhoissa soitetaan yleensä pääasiassa reggaetonia, eli melua. Reggaeton on 90-luvulla täällä lattareissa syntynyt musiikkityyli, joka on myöhemmin levinnyt myös jenkkeihin ja (onneksi) pienemmässä määrin Eurooppaan. Reggaetonia pidetään dance hallin, reggaen, hiphopin ja räpin sekoituksena. Minäkin pidän todella paljon sekä suklaasta, parmesaanijuustosta että tuoreista mustikoista, mutta ei se tarkoita että niiden sekoittamisesta seuraisi mitään hyvää. Näin on marjat myös reggaetonin kohdalla. Tämä hienojen musiikkilajien fuusio on parhaimmassa tapauksessa "ihan ok" musiikkia, kuten Euroopassakin tuttu La Gasolina, mutta yleisellä tasolla kyse on lähinnä melusaasteesta, varsinkin kun tätä kamaa soitetaan klubilla koko yö putkeen. Tässä toinen ääninäyte. Kuvittelepa kuuntelevasti tuota esim. viisi tuntia. Niinpä.

Melun lisäksi kolumbialaisessa musiikkikulttuurissa ovat vahvoina maan ja lähialueiden omat musiikkityylit, kuten salsa ja vallenato. Salsa nyt on varmasti kaikille tuttu ja minustakin se on ihan mukiin menevää tavaraa, mutta vallenatosta on esim. tässä ääninäyte. Sinänsä ihan mielenkiintoista musiikkia ja kiva kuunnella silloin tällöin näin aidossa ympäristössä, mutta tuon soittaminen yökerhossa on verrattavissa Matin ja Tepon tuotannon luukuttamiseen Onnelassa. Ei toimi?

Medellínistä ei, surullista kyllä, löydy kunnon konemusaskeneä tai jazz-klubeja. Mun etelä-amerikka -kokemuksen perusteella alkaakin tuntua, että erilaisia latin-lisänimellä varustettuja musiikkigenrejä (kuten se latin jazz tai latin house) soitetaankin kaikkialla muualla paitsi täällä paikan päällä.

Toki täällä on sattunut musiikillisesti hienojakin kokemuksia. Bussiin nousevat katusoittajat ja -laulujat mahtavine tulkintoineen, karnevaalien katubileissä luukutettu musiikki ja sen tanssiminen paikallisten kanssa, ja ne satunnaiset house-biisit juottoloissa. Pari kertaa oon myös yllättynyt iloisesti kun joku baarista kotiin hoiperteleva tyyppi on laulanut kadulla niin kovaa, että se on kuulunut avoimesta ikkunasta tänne 9. kerrokseen. Ja tämä ei ole edes sarkasmia: nämä jampat monesti osaa laulaa, ja jotain aitoa siinä on kun Jorge tilittää tuntemuksiaan klo 03 aamuyöstä laulaen rakkaudesta kirkkaalla äänellä. Harmi, että tässä maassa ei tunnu olevan karaokebaareja - niissä ois varmasti parempi meno kuin Suomen vastaavissa.

Ehkä x ajan kuluttua listahittikaman luukuttaminen saapuu kolumbialaiseenkin yöelämään, eikä musiikillinen laatu siitä tosiaan välttämättä mihinään parane, mutta yleensä vaihtoehtojen lisääntyessä kasvaa myös ihmisten musiikillinen tuntemus ja musiikkikulttuuri kehittyy. Vaihtoehtoja, niitä minä peräänkuulutan, niin kuin yleensäkin kulttuurin saralla. Homogeenisyys on ehkä originaalia, mutta pää siihen hajoaa pidemmän ajan kuluessa.